tiistai 18. helmikuuta 2014


Vauvan myssy, sukat ja lapaset
Viking Baby Ull
2.5mm puikot
Kulutus yhteensä vihreä (337) 68g, keltainen (345) 21g
Tehty ajalla 1.(?)-15.2.2014
 
Lapasissa mukailtu Siljan lapasten ja pöllölapasten ohjeita. 
Loin alussa 38s, toisen joustimen jälkeen lisäsin 44 silmukkaan.
Myssy ohjeen keskimmäisen koon mukaan.
Sukkiin loin 48 silmukkaa.

Lähin työkaverini, joka myös tutorinani on toiminut ja gradunikin ohjasi työpaikan puolelta, saa piakkoin vauvan ja tottakai halusin tulokasta muistaa jollain mukavilla neulomuksilla. Onhan tuo työkaveri ollut lisäkseni ainoa nainen tiimissämme ja hänen kanssaan olen myös neulomisesta päässyt jauhamaan työajalla. Joten tiedän että arvostavaan ja neuleista tykkäävään kotiinkin neuleet pääsevät.

Niinpä päätin tehdä ihan setin asusteita, koska tuntui vajaalta antaa vaikka vain myssy tai vain sukat, tai vain lapaset...


Kypärämyssy hyvällä perusmallilla. Lisäjippona ihana tupsu, jota en voinut vastustaa kun jossain blogissa olen aiemmin nähnyt vastaavia tupsumyssyjä. Tietyn ikäisillä lapsilla mielestäni tupsupipot eivät ole kovin käytännöllisiä, jos vaikka haalarin huppukin pitäisi mahtua päähän (tai sitten tämä on vain suht isopäisten lasten vanhempien ongelma??). Mutta tästä myssystä tuli kyllä hyvin pitkälti vastasyntyneen kokoa, joten ehkä myssy ei vielä haittaa - vauvan nukkuessa vaikkapa vaunuissa haalarissaan, lienee haalarin hupussa vielä sen verran väljyyttä että tupsukin mahtuu. Ei kai vastasyntyneiden ulkovarustus ruukaa kovin tiukkaa sorttia olla hupunkaan osalta yleensä.


Junasukat tietysti olivat selkeä valinta sukkaohjeeksi, ne kun ovat niin hyvät. Pysyvät jalassa kivasti ja venyvätkin mukavasti jolloin käyttöaika voi kasvaa yllättävänkin suureksi.


Sitten vielä lapaset, joiden pitkän mallin idea toisesta ohjeesta, ja kuvio toisesta ohjeesta. Ja ei, mielestäni pöllöt eivät sano MUU, vaan HUU mutta kyllähän tuo ensimmäinen kirjain enemmän ämmältä kuin hoolta näyttää. Mutta jospa ainakaan tuleva vauva ei siitä välittäisi, vaikka neulojan tai vanhempien silmään tuo hiukan erikoiselta vaikuttaisikin.

Tätä kyseistä niin sanottua vauvalankaa en ollut ennen neulonut ja oli kyllä todella pehmoista neulottavaa ja valmiit neuleetkin tuntuvat tosi mukavilta. Varmaan myös meidän herkkähipiäiselle ei-enää-niin-vauvalle kaksi ja puoli -vuotiaalle sopisi hyvin tämä johonkin neuleeseen. Onkohan muuten mitään vastaavaa pehmoista lankaa sellaisena 7 veljestä -langan vahvuisena? Jotain pipohommaa vois pojalle tehdä jos löytyis tarpeeksi pehmeä ja varmasti kutittamaton lanka mutta haluaisin ehkä vähän paksumpaa kuin tämä. Tietysti aina voi vuorittaa (jos jaksaa) kutituksen minimoimiseksi mutta siltikin, lankasuosituksia otetaan vastaan. Jos ens talveksi ainakin sais jonkun neulottua, miksei vaikka parikin erilaista!

Tuosta pojasta jonkinlainen aasinsilta - kylläpä näistä pikkuneuleista tuntuikin tulevan toooodella pikkuruisia, hyvin on jo unohtunut että onko ne vauvat oikeasti näin pieniä. Kyllähän meidän E oli pieni, mutta on kai ne kuukautta myöhemminkin syntyvät! Toivottavasti nämä nyt edes jonkin aikaa ovat käyttökelpoisen kokoisia. Ja niin, tuliko muuten jollekin eka kuvan nähtyään mieleen että jaa-aa, vauvauutisiako?! Olen melko varma että vähintään joku näin luuli, itsekin kun usein blogeissa vauvaneuleita nähdessäni heti olen että "jahas, jahas". Mutta eipäs ollutkaan, hih!

Lisättäköön vielä, että en tiedä onko tuo työkaverin tulokas tyttö vai poika mutta mielestäni nämä värivalinnat käyvät kyllä molemmille yhtä hyvin. Ja olen ollut ymmärtävinäni ettei tuo työkaveri muutenkaan aio pukea lastansa vain siniseen tai punaiseen.

20 kommenttia:

  1. Kaunis setti! Mulla on pari kaveria kun saavat lähiaikoina vauvat ja heille olen suunnitellut tekeväni ties mitä. Ehkä pitäisi jo aloittaa... Jos kutittamatonta lankaa etsii niin kannattaa noita dk-vahvuisia merinoita ostaa. Meillä ei voi harkita neulovansa tytöille muusta kun kaikki kutittaa paitsi merino.

    Hih, no minä ainakin tunnustan, että heti mietin että jaahas siellä odotellaan :) Mutta joku siellä odottaa kuitenkin :D Mä aina arvelen jälkikasvua, kun on pitkä blogihiljaisuus ja valitellaan jaksamista... Niin ja vaikka itsellä onkin sama tilanne niin ei meillekään ole tulossa jälkikasvua lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, merinoa se ilmeisesti olla pitää tuolle pojallekin. Mun neulomat pöllölapasetkin on aika vähälle käytölle jääneet kun ne ilmeisesti kutittaa :(

      Kiitos myös tunnustuksesta :D

      Poista
  2. Ihana setti, tykkään tosi paljon tuosta vihreästä väristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vihreä on kyllä tosi kiva, hieno sävy!

      Poista
  3. Nämä on niin IHANAT, KIITOS Paula!!! Piti pari kyyneltäki vieräyttää, kun täällä kotona hiplailin neuleita: niin pehmosia, kauniita ja taiolla tehtyjä! Kyllä tuleva poju näitä arvostaa ja käyttää mielellään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ihana että niin kovasti tykkäät :) Ja vähän rivien välistä arvelinkin että poju, kun en viitsinyt suoraan kysyä... ;)

      Poista
  4. Kiva setti! Pöllölapaset ovat maailman suloisimmat ja vihreä väri mukavan pirteä :)

    VastaaPoista
  5. Tunnustan! :) Kiva setti ja tupsu sopii pipoon tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos tunnustuksesta :D Ja kommentista myös :)

      Poista
  6. Ihanat! Mun mielestä dropsin big merino on huippupehmeää ja kuohkeaa, ja seiskaveikan paksuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, ehkäpä tuota voisi ensi talven pipoon kokeilla! Luultavasti värejäkin hyvin löytyy niinkuin Dropsilla usein!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!