perjantai 28. helmikuuta 2014

Drops Karisma
3.5mm puikot
Kulutus keltainen (52) 21g, punainen (18) 54g
Tehty ajalla 28.1-28.2.2014 suunnilleen
 
Muuten ohjeen mukaan, mutta peukaloon poimin neljä ylimääräistä silmukkaa 
ja täten peukalo on aika leveä, kenties vähän liiankin.
Ja värien kanssa säädin jonkun Ravelryssä nähdyn projektin perusteella noin, 
että värit menevät päinvastoin lapasen päinvastaisilla puolilla.

Nämä pöllöt ovat nyt sitten itselleni. Vähän erilaiset pöllöt kuin aiemmat tekemäni, enkä ole tähän ohjeeseenkaan törmännyt ennenkuin tässä joskus alkuvuodesta ohjeita Ravelrystä etsin. Nämä pöllöt on minusta kuitenkin vähitäänkin yhtä kivat! Ja neulominenkin oli ihan mukavaa, mitä nyt toinen lapanen jäi pariksi viikoksi ainakin odottelemaan koskematta resorin jälkeen, kunnes sitten parissa illassa rykäsin sen valmiiksi. Jonkinlaista kyllästymistä oli ehkä havaittavissa lapasten neulomista kohtaan ja varmaan tältä erää nämä jääkin viimeisiksi lapasiksi, tälle talvelle siis, luulisin...


Tuntuu että aika vaikea keksiä tolkuttomasta sanottavaa yksistä lapasista. Kivat ne on ja pehmoiset ja edelleen tuntuu että yllättävänkin helppoa ja nopeaa toi kirjoneuleen neulominen onkin kun on ne pari tekniikka-asiaa oppinut touhun edesauttamiseksi. Karisma oli myös tosi kivaa neulottavaa, mietin jo että oonko ennen sitä neulonutkaan mutta olihan se ystävän pojan takki silloin tästä tehty. (Linkki menee Ravelryyn, koska tuolloin kirjoitin vielä vanhaan blogiin joka on nyttemmin kadonnut netistä jo.) Kivaa lankaa siis edelleen ja tästä projektista jäi melkein puolitoista kerää keltaista ja hiukan vajaa yksi punaista, koska kuvittelin tarvitsevani molempia lähemmäs kaksi kerää. Näiltä ns. jämälangoilta ei vaan voi välttyä, mutta ehkä joskus sitten nämäkin löytävät käyttöä vielä, jos vaikka langasta huvittaisi tehdä jotain isompaakin joskus. Lapasina nämä on jo toiset punakeltaiset lyhyen ajan sisällä joten tuskin enää...

Näiden lapasten kuvaaminen oli kyllä tosi hankalaa, tuntuu että millään ei saanut värejä oikein ja kuvien tarkkuuskin on vähän niin ja näin. Olisi kai pitänyt odottaa pääsevänsä kuvaamaan joskus keskellä päivää auringonkin ehkä paistaessa ja niin edelleen, mutta kun sellaista tilaisuutta ei voi varmaksi tietää tulevan lähiaikoina, niin näihin kuviin on nyt minun tyytyminen.


Näiden lisäksi olen neuloskellut monen muun oululaisen lailla (vaikken niissä neuletapaamisissa ole käynytkään mutta olenhan silti oululainen ja neulomista harrastava ja Ravelryn Oulu-ryhmässä joten sama hullutus iski) Enchanted Mesaa, joka on edennyt sellaiseen vaiheeseen että toivon saavani viikonlopun aikana jonkinlaisen kuvatodisteen etenemisestä ja siitä että ihan ookoolta vaikuttaa.


Keskeneräisenä odottelisi yhdet sukatkin, ystävän Sylvin langat polttelee kovasti, postissa on tulossa lankaa pojan neuleliiviin ja kesäiseen neuletakkiin, itselle polttelisi n kappaletta muitakin takkeja (oon hurahtanut tälleen muutama vuosi myöhässä tunika-muotiin mutta kaupasta en löydä kivoja niin pitäis neuloa itse, joten mennee ehkä muutama vuosi lisää että ovat käytössä asti), veljen puoliso tilasi itselleen sukat joululahjaneulelahjakortin myötä jajajajaja. Että moneen suuntaan polttelee, saas nähdä mikä oikeasti on valmista seuraavaksi ja mitä kaikkea tässä kohta on aloitettuna. Ai niin oli se yks Alpaca-puserokin kesken (ollut jo sellaset kolme vuotta ja 3-4 kuukautta), ja se lapsen virkatun eläinpeiton alkukin täyttää kolme ihan tässä reilun viikon päästä. Eihän näitä alkuja ja haaveita muistakaan enää. Täytyisi tehdä jokin Suunnitelma.

10 kommenttia:

  1. Iih, Mesa polttelee minuakin. Edelleen. Kunhan ehdin. Ehkä jo tänä vuonna. Ihanaiset pöwwöt nämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Mesa on kyllä aika jänskä neule. Vaihtelee ees taas olotila että tuleeko siitä hyvä vai huono :D

      Poista
  2. Ihanat lapaset! Mulla ei kärsivällisyys riitä kirjoneuleeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin luulin että mullakaan ei riitä, mutta kun sain langat pysymään ojennuksessa niin se onkin ihan nopeaa tehdä! Kuvion etenimistä kun haluaa nähdä niin tulee se olo että "vielä yksi kerros, vielä yksi..."

      Poista
  3. Nää on paljon aikuisemmat pöllöt kuin ne toiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä. Joudun ehkä tekemään vielä yhet sillä toisellakin ohjeella, kun poika oli sitä mieltä että kun hänellä ja äitillä on pöllöt, niin isillekin pitää tehdä...

      Poista
  4. I H A N A T
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  5. Kauniit lapaset!
    Minä olen päätynyt siihen, että on parempi että ei liikaa suunnittele, tekee vain sitä mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Ei mene liian vakavaksi tämä harrastaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on että ei pitäis liikaa suunnitella harrastuksen tekemistä. Mutta kun intoa olis moneen suuntaan niin voishan sitä vähän koordinoida ettei mene ihan höpöksi touhu ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!