Hannes

Lankana Hjertegarn Extrafine Merino 120

  Puikot 3.5mm

2.8.2016-9.3.2017

 

On aika mahtavaa, että esikoinen arvostaa tosi kovasti äidin neulomisia ja oli tosi onnellinen kun sain valmiiksi tämän villatakin hänelle. Halusi heti kokeilla sitä kun aamulla huomasi että olen sen saanut viimeistelyä illalla ja kovin ylpeänä pikkuveljellekin puheli että siinä on hänen villatakkinsa. 

Tämä malli on mukavan perus, mutta kuitenkin tuo yläosan raitainen kaarroke ja myös taskut tuovat siihen jotain jujua. Voisi sanoa tylsäksi neuloa mutta nuo kohdat vähän vähensivät tylsyyttä, ja toki tässä elämäntilanteessa tällaista simppeliä neulomusta osaa myös arvostaa. Helppo jättää kesken lojumaan ja jatkaa kun taas ehtii.

Nappien valinta tuotti tällä kertaa suuria vaikeuksia, millään ei meinannut löytyä sellaisia joissa väri passaisi lankojen väriin ja koko olisi juuri sopiva. Nämä olivat kyllä värinsä puolesta varsin hyvät, koon kanssa aika näyttää ovatko juuri sen verran pienet että alkaa olla vaikuksia pysyä kiinni kun käytössä napinlävet venyvät.

Lanka oli kyllä tosi ihanaa neulottavaa, pehmeää ja soljui hyvin Addin puikoilla. Olen tuosta tehnyt aiemmin pikkuveljen vaunupeiton, ja se ainakin on ahkerasta käytöstä huolimatta pysynyt oikein hyvässä kunnossa, joten toivottavasti lanka kestää myös takissa siistinä ja säilyttää myös tuon pehmoisuutensa.

En nyt enää oikein edes muista millä ohjeen koolla tuota takkia tein, varmaankin jotenkin soveltaen. Kasvunvaraa siihen tuli todella paljon ja ei tuota tälle talvea voi edes käyttää kun on niin suuri. Että sinänsä hyvä että valmiiksi saaminen kesti näinkin pitkään, niin ei tunnu niin pahalta laittaa odottamaan ensi syksyä että pääsee käyttöön. Jospa siihen mennessä poika kasvaisi sen verran että takki ei enää vaikuttaisi lähinnä mekolta tai tunikalta.

Ihana tosiaan kun E niin kovasti tästä kuitenkin piti (vaikka siitä iso tulikin) ja oikein mielellään poseerasi äidin kamerallekin. Harmi että tänään ei ollut alkuiltapäivästä niin aurinkoista kuin viime päivinä muutoin on ollut, niin kuvat ovat melko harmaita ja ankeita. Ilo uudesta puserosta taitaa välittyä kuvista silti katsojallekin.

Aava

Lankana Drops Karisma, vajaa 800g

  Puikot 4.5mm

Aloitettu pikkuveljeä odottaessa 25.10.2014 (!), 

valmis 28.7.2016
Aktiivisesti työstetty ehkä touko-heinäkuu '16?

Voi sitä tunnetta, kun saa neulottua valmiiksi itselleen uuden vaatteen, uskomaton ilo mikä siitä seuraa, varsinkin näin useamman vuoden tauon jälkeen! Niin huippua. Ja kun päättelee langat, tekee muut viimeistelyt (tässä tapauksessa nappien ompelut), pukee valmiin neulomuksen päälleen ja tykkää siitä niin johan sitä meinaa vähän ylpeäksikin heittäytyä! 

Olin kovin toiveikas, että saan Aavan mökkireissulla valmiiksi, joten imetyskelpoisten vaatteiden lisäksi otin mukaan myös Noshin tunikan jotta saisin kuvaan neuleen alle päälleni jotain muuta kuin nuo pian puolitoista vuotta käytössä päivästä toiseen olleet t-paidat. Kummasti olo muuttuu erilaiseksi sen mukaan mitä vaatetta on päällä, jopa hieman naiselliseksi tässä kohtaa, kaikessa bad hair day (life) ynnä muissa sellaisissa tunnelmissaankin.

Vähän mua jännitti josko tuosta neuletakintapaisesta tuleekin liian iso mulle, ja kyllähän tuo kieltämättä iso on (alunperinhän ajattelin että menisi sen raskausvatsankin kanssa!) mutta ei minusta liian iso, vaan just sellainen ihana kääriytymistakki ja lämmike kuin sen kait on tarkoituskin olla.

Karisman neulominen oli mukavaa ja vaikka tämä työ söikin hurjasti lankaa ja tuntui että silmukoita saa tehdä ainakin tuhatmiljoonaa niin kyllä työ kuitenkin lopulta aika sutjakkaasti eteni kun vauhtiin pääsi, kun ei ihan ohuesta langasta ole kyse. Ehkäpä hieman sileämpi lanka toisi mallineuleen paremmin esiin kuvissakin (ainaoikean ja helmineuleen) mutta kyllä mielestäni luonnossa ne erottuvat ihan mukavasti.

Lanka ja napit on ostettu Nappi Kikasta, kahta kerää lukuunottamatta jotka hain Kärkkäiseltä kun alunperin tähän ostamani lanka ei riittänyt ja Nappi Kikasta löysin enää kolme kerää lisää ja toiset kolme täytyi hommata. Huivineula löytyi Lankamaailman valikoimista.

Mieskin pääsi pitkästä aikaa blogikuvaushommiin ja vähänhän tuo vaikutti olevan puolin ja toisin haussa että mites tää homma menikään. Mut aivan kivoja kuvia saatiin silti! Ehkä näistä vähän edes välittyy se fiilis valmiista neuleesta, ahh, niin ihanaa, ja eikun uutta puikoille!

Vielä loppuun mainostan sitä mun blogin Facebook-sivua, menkääpä tykkäilemään: https://www.facebook.com/paulanneuleet/

Little Spare Time by Terri Kruse

madelinetosh tosh merino light

4mm puikot
Ohjeen koko 4v, sopiva tuli 2v 8kk ikäiselle

Kulutus 132g (väri maple leaf)
Tehty ajalla 5.3-15.4.2014

Kyllä muakin naurattais jos mulla ois noin ihana uusi neulepaita noin ihanasta langasta! (Totuus silti pojan ilmeisiin on tekonauru! Hetken sitä kesti ja sitten piti ottaa nyrpeä ilme kasvoille. Ei sillä että paita ois ollu niin kamala, mutta jotenkin hän on jo oppinut että kamerallehan ei muuten loputtomiin hymyillä ja äiti kuitenkin haluaa että hymyilis niin eipä kyllä todellakaan. Lienee ikään kuuluvaa...)

Aivan sattumalta bongasin tämän paidan jostain blogista ja silloin kyllä tuli heti sellanen fiilis että tää on aivan täysin PAKKO tehdä E:lle ja heti! Ja jotain ihanaa lankaa kerrankin kyllä oli hankittava. Nuo madelinetosh-langat on kyllä aika kamalan kalliita mutta olihan tämä kyllä todella ihanaa neulottavaa ja värikin niin ihana! Joskus kyllä mieluusti tekisin itsellenikin tästä jotain, mutta en nyt ihan heti raaski kyllä sellaiseen laittaa rahaa kun onhan tuota (kaikkea muuta) lankaa ennestäänkin. Alunperin haaveilin jade-nimisestä väristä tässä langassa, mutta ihan onni että päädyin tähän koska tuo on kyllä tosi mukavan pirteä. Se olisi ollut sellaista tummaa vihreää, joka kyllä sekin olisi varmasti ollut kaunis.

Puseron mallikin on aivan ihastuttava. Kaulus mukavan erilainen, ja silti vaikuttaa ihan toimivalta eikä ollut edes vaikea neulottava. Ja taskut tietysti pitää olla, sehän on itsestäänselvää ainakin E:n tahdon mukaan. Ja helmassakin mukava yksityskohta tuo pieni halkio nappeineen. Käytin samanlaisia nappeja sekä kauluksessa että helmassa, koska nuo löytyivät omasta takaa ja sopivat tähän aivan hyvin. 

Paita oli kiva myös neuloa kun on niin simppeli malli kuitenkin näine yksityiskohtineenkin. Nopeastihan tuo mun mittapuulla valmistuikin, todellakin! Ois jo vähän aiemminkin ollut valmis jos ei ois se liiviprojekti tullut väliin.

Ja toki poika piti huolen että palkkakin kuvaamisesta on saatava.

Minusta tämä pusero näyttää oikein mukavalta, siis sellaiselta että luulisi että olisi kiva pitää päällä (lapsen tapauksessa tuo nyt on aina vähän kyseenalaista, mutta kuitenkin), sellaiselta rennolta, ja silti myös aika tyylikkäältä. Kyllä tämä päällä kelpaa aivan hyvin vähän lämpimämmällä kelillä lähteä vaikka kaupungille tyylikkäänä pikkumiehenä. (Aivan niinkuin tällaisen vajaa kolmevuotiaan kanssa tulisi useinkin käytyä hengailemassa jossain kaupungilla, saatika niin että vaarana ei olisi ihanan paidan sotkeutuminen heti johonkin ruokaan tai kuraan tai vastaavaan.)

Varsin tyytyväinen siis olen tähän pojan paitaan ja olipa mukava kerrankin saada jotain tehtyä näinkin nopeasti valmiiksi. Toivotaan nyt vain että käyttöä paidalle tulee tarpeeksi, täytynee katsoa voisiko tämä toimia ihan ulkoillessakin haalarin alla lämmittämässä, ja jos voi, niin kuinka tämä herkkähipiäinen lapsi tämän antaa esimerkiksi aamukiireessä pukea. Lankahan on kyllä todella pehmeää eikä taatusti kutita, mutta aina sitä jotain hermostumisen aihetta löytyy äidin tekemistä neuleista.

Vaihteeksi tähän valmiiden neuleiden esittely -blogiin väläytys keskeneräisestä. Vielä ei oikein istu ihan niin hyvin harteille kuin toivon lopputuloksen tekevän, ja kaulus on vielä mietinnässä kun mitään pooloa en halua, mutta näkeehän tästä vähän osviittaa mitä on tulossa... Vielä tummaa harmaata on tulossa värikavalkadiin lisänä ja nuo jo käytetyt toistuvat myös myöhemmin helmassa ja hihoissa, jollain tapaa.

Lapsen villatakki

Aloitin ehkä joskus elokuun alussa, valmistui 4.10.2013

Sekalainen erä muista projekteista jääneitä lankoja, 
ainakin Novita Nallea, 7 veljestä ja Isoveljeä, 
SandnesGarnin Lanettia, Sisua ja Alpakkaa, 
Dropsin Karismaa ja Araucanian Rancoa

Puikot 3.5mm

Kulutus 231g

Sain siis E:n raitapaidan valmiiksi, kuten kuvista näkyy!! Ollaan opeteltu E:n kanssa tuulettamaan, joten tähän kohtaan kädet ilmaan kuten pojallakin toisessa kuvassa ja iso "jeeee"! Ilmeisesti tämä oli ihan kivan tuntoinen päälläkin, kun poika niin innostui hyppimään ja olemaan kuvattavana, sen sijaan että olisi vaatinut neuleen riisumista h-e-t-i. Se on nimittäin ollut aiemman, nyt juuri ja juuri päälle mahtuvan neuletakin kanssa ongelma kun kuulemma "nipistää" eli olisko liian tiukan tuntoinen ja/tai kutittaisi. Tässä on kivasti väljyyttä nyt vielä ja langatkin aika pehmoisia valtaosa joten jospa tämän pukeminen ois ihan siedettävää, jollei jopa kivaa, jatkossakin.

 

Neuloin siis tämän neuleen ylösalaisin, silmukkamäärät arvioin sillä ajatuksella että tulis vähän isompi kuin se nyt käytössä ollut neule on, ja kasvunvaraakin jäisi. Vähän säätöähän tuo on kun ei lapselle jaksa aina sovitellakaan että tuleeko nyt varmasti sopiva, mutta ei se nyt niin vaikeaakaan ole se arviointi kun on muita vaatteita joihin verrata kokoa. Aika hyvinhän tuo koko osui kun tosiaan kasvunvaraa jäi, kuten ehkä noista sovituskuvistakin näkee vaikka epäselviä ovatkin, mutta silti neule on aivan käyttökelpoinen jo nyt.

 

Väriä tästä neuleesta ei ainakaan puutu eikä luulis esimerkiksi tarhassakaan olevan vaaraa että sekottuisi jonkun muun vaatteisiin. Toki laitoin myös tuon "Paulan neuloma" lappusen kiinni takkiin, niin tarhantätitkin näkee että sitä on itse neulottu. No joo, oikeasti noi on tosi käteviä siihen tarkoitukseen, että ensinnäkin saa neuleeseen ripustuslenksun joita joskus saattaa kaivata, ja toisekseen tuohon saa nimitarran hoitopaikkaa ajatellen nätisti kiinni.

Että kyllä tuli hauska takki ja tykkään ja näyttäs poitsukin tykkäävään ja ennen kaikkea - sain jonkun neuleen valmiiksi! Seuraavaksi on puikoilla pojalle sukat, joten ehkäpä saan esitellä seuraavan valmistuneen jopa pian, koska tuskin nyt 2-vuotiaan kokoisiin sukkiin ihan ikuisuutta menee...?!

Tän verran oli langanpäitä pääteltävänä viimeistelyvaiheessa. Muutama.

Alkuvuodesta kirjoitin vanhoista neuleista, miettien muun muassa mitä niille neuleille tekisi, jotka ovat itselle kovin rakkaita mutta jotka eivät nykyään enää sovi tai esimerkiksi malliltaan tai väreiltään enää tunnukaan omilta. Ei raaskisi heittää poiskaan eikä ihan kelle vaan antaakaan.

Noh, nyt keksin! 12-vuotias veljentyttö kävi kylässä ja hänpä onkin jo venynyt mittaisekseni (kovasti verrattiin selkä selkää vasten että on se kyllä ainakin sentin lyhyempi mua vaikka kuulemma koulun viime mittauksessa mittanauha väitti 2-3 senttiä pidemmäksi kuin täti!) ja vaikka kovin hoikkaa mallia onkin niin keräsin silti valmiiksi läjän neuleita joita voisin hänelle tarjota. Ihan kaikkia vähän itselleni pienehköjä en raaskinut tarjota, mutta aika monta kuitenkin, myös sellaisia joista itse tykkään tosi paljon mutta joita en vaan ikinä pidä. Näin läheiselle ja ihanalle tytölle niitäkin saatoin hyvillä mielin tarjota. Nämä kaikki tyttö huoli ja ihan hyvin hänelle sopivatkin!

Nämä lyhythihaiset olivat kuin tehdyt 12-vuotiaalle, en ymmärrä miten nämä on voinut mahtua minulle vielä joskus ehkä 6-7 vuotta sitten?! Varsinkin kaksi ekaa ovat aivan ihania mutta kun ei kaikkea voi vaan säilöäkään ja miksi pitäisi kun näin hyvä käyttäjä löytyi. Ja onhan hänellä pikkusiskokin jolle voi joskus mennä taas eteenpäin.

Ponchokin kelpasi kun myin sen sellaisena kotilämmittelyvaatteena vaikkei ehkä tuon ikäisten muotia olisikaan. Tämäkään ei mennyt mulle oikein päälle, olenko levinnyt hartioistakin vai mitä ihmettä!

Nämä puuvillaiset myös tyttö otti hyvillä mielin vastaan. Varsinkin tuo viimeinen oli joskus aika lemppareita mutta ei nyt enää oikein tunnu väriltään omalta (luonnossa lähes neonpunainen...) ja enpä kyllä tuonne sisään olisi mahtunutkaan enää...

Ja lämpöisiä villatakkejakin, varsinkin vihreäraitaiseen ja tähän viimeiseen palmikkotakkiin tyttö kovasti ihastui. Ovathan ne olleet tädillekin tykättyjä mutta jääneet tosi vähälle käytölle joten hyvä näin! Olen kyllä tyytyväinen että sain näitä eteenpäin ja perkatessani neuleita järjestelin jäljelle jääneetkin paremmin kaappiin ja sovittelin niitäkin joita olen vähemmän käyttänyt, toiveissa että niidenkin käyttö lisääntyisi jatkossa. Katsotaan käykö niin vai joko esimerkiksi vuoden kuluttua pistän taas lisää kiertoon... Yksi keskeneräinen neulepuserokin on muuten edennyt tässä parina päivänä sen verran, että kovasti haaveilen että saisin sen puserrettua valmiiksi ennen uuden arjen alkua. Se se vasta olisi jotain!

Luvattu herkkujen esittelymerkintä. Lähes kaikki käyttämäni reseptit löytyivät Kinuskikissan sivuilta, suosittelen siis sitä kaikille jos joku blogeja lukeva ei ole sinne vielä syystä tai toisesta löytänyt, jatkuvasti uusia ihania ohjeita ja meidän taloudessa varmasti joka juhlassa on tarjottavia Kinuskikissan ohjeilla.

Suolaisissa tarjottavissa lohipiirakka ja chorizonyytit olivat siis tehty tuolta yllämainitulta sivustolta löytyneillä ohjeilla. Lohipiirakkaa ollaan tehty ennenkin ja erittäin hyvää on, ja chorizonyytit osoittautuvat varsinkin vajaa 2-vuotiaan E:n suuriksi herkuiksi. Hän on vähän nirso maistelemaan mitään uutta eikä suostunut syömään näistä tarjottavistakaan oikeastaan mitään muuta (paitsi lohipiirakasta lohipaloja), mutta nyyttejä meni useita kappaleita. Näitä varmasti tehdään jatkossakin vähintäänkin E:lle esimerkiksi tuleville syntymäpäivillensä.

Voileipäkakku on härkäkakku, jonka ohje löytyi Ullan unelmien Ullan julkaisemasta kirjasta Suloiset suolaiset. Sain tuon kirjan keväällä tavallaan lahjaksi (lahjakortti nettikirjakauppaan) ja paljon on hyvän kuuloisia reseptejä siinä, varmasti tulee testattua muitakin. Tämäkin oli oikein hyvää, joskaan ei mielestäni aivan yhtä hyvää kuin aiemmin voileipäkakkuohjeista kokeilemani porokakku (jonka ohjetta en enää löytänyt Valion sivuilta), voittamaton voileipäkakku ja lohikakku... Mutta hyvää kuitenkin ja, samoin kuin lohipiirakka, tuli syötyä kokonaan. Paitsi että lohipiirakkaa jäi vielä toinen juhannusviikonlopun herkuksi, onhan tässä jollakulla nimpparit ja synttäritkin tulossa joten tekosyitä herkutteluun löytyy lisää!

Makeita leipomuksia olivat cookie dough -leivokset, mansikkaherkkis ja kesäinen sektoripiiras. 

Leivokset olivat aivan herkullisia, ja sellaisia että ainakaan kahta palaa enempää ei voi syödä koska makean nälkä todellakin hyytyy siinä vaiheessa. Nam! 

Mansikkaherkkis oli tosi kuohkeaa ja pehmoista, melko makeaa sekin muttei kuitenkaan liian. Sektoripiirakka ei ollut meillä aivan nimensämukainen, vaan laitoin sekä raparperikiisseliä että mansikoita koko kakun päälle. Tämä oli aivan ihanaa! Ei varsinaisesti kovinkaan makeaa, vaan juuri sellaista sopivaa jälkiruokatyyppistä, täyte maistui todella ihanasti vaniljalle, kuin sellaista kerroskiisselin paksua vaniljakastiketta ja raparperit ja mansikat ja tuo keksipohjakin sopivat siihen todella hyvin... Makeamman mansikkaherkkis-kakun jälkeen tämä oli aivan yllättäväkin maku kun tosiaan tuntui että tämähän ei ole makeaa ollenkaan vaan ihan vaan vaniljaista ja raikasta... nam! Tätä jäi vain pieni pala jäljelle, täytyy syödä se ennenkuin mies ehtii ekana asialle! Tätä voisi aivan hyvin tehdä joskus ihan muuten vaan, ei ole tosiaan liian kakkumaisen makeaa vaan ihan hyvä jälkkäri tai muuten-vaan-piirakkakin!

Suosittelen siis kaikkia ohjeita, mutta erityisesti lohipiirakkaa, chorizonyyttejä, sektoripiirasta ja cookie dough-leivoksia... Nam nam! Juhlissa on aina kivaa jos tarjottavaa jää sopivasti vielä parille seuraavallekin päivälle itselle, sen pidempään niitä ei viitsi syödä sentään. Näitäkin ohjeita tulee varmasti kuitenkin käytettyä toistekin!

Loppuun vielä hauska ja ilahduttava kohtaaminen tältä päivältä; ruokakaupassa kassalla ollessamme joku aivan vieras nainen tuli oikein asiantehden kehumaan E:n villapaitaa, oli kuulemma katsonut että on tosi hieno paita ja olenko ihan itse tehnyt ja omasta päästäkö vai ohjeesta, että hänkin mielellään lapsenlapselleen tekisi jotain vähän erilaista. Kyse oli tästä viime kesänä tekemästäni apinatakista. Kylläpä ilahdutti! Takki on muuten nyt juuri täydellisen kokoinen E:lle, ei yhtään liian väljä muttei vielä aivan makkarankuorikaan, hyvin siis on palvellut kahtena kesänä viileämpinä kesäpäivinä.

Tutkin neulekaappiani ja totesin että ne on ne samat parit neuleet joka kokoajan on käytössä, mikä ei kyllä sinänsä ollut mikään yllätys. Arvatenkin ne suosituimmat ovat kulahtaneita, jopa niin että joku muu ei ehkä edes kehtaisi enää julkisilla paikoilla pitää päällään. Itse olen aina ollut vähän hällä väliä tällaisten asioiden kanssa, mutta ehkä jossain voisi raja silti mennä minunkin kulahtaneisuudelle (hah). 

Mutta että tässä miettiessäni neuleitani, jäin miettimään, että mitä näille neuleille, jotka on kovin rakkaita mutta aika huonossa kunnossa, kuuluis tehdä, nakata menemään, säilöä kaapissa vuosikymmenet tunnearvon vuoksi, käyttää niin kauan kulahtaneisuudesta huolimatta että kuluvat aivan puhki asti, jolloin ehkä olisi pakkokin laittaa pois? Entäs ne neuleet joita ei vain tule pidettyä vaikka kivoja olisivatkin, eivät oikeastaan sitten kuitenkaan passaakaan itselle tai ovat jotenkin epäkäytännöllisiä tai ihan muuten vaan ei tuu pidettyä? Kaupasta ostetut vaatteet joutaa aika nopeastikin tarpeen vaatiessa vaikka kierrätykseen jos käyttöä ei tule ja joskus myös ihan roskiin jos kovin huonossa kunnossa ovat, mutta omatekemiä ei vaan raaski laittaa pois. Mutta mitä sitten, kun ei kaikkea mahdu säilömäänkään?

Palmikkoneule on ollut todella suuressa kulutuksessa valmistuttuaan vuonna 2009, ja se näkyy. Silti pidän tätä aina vaan, vaikkei ehkä kannattaisi jos ei haluaisi näyttää kovin homssuiselta. Poseerauskuva siis alkuperäinen blogikuva neuleesta.

 

Pitsineule on myös käytetyimpiä, ja kova kulutus näkyy tässäkin. Roikkuu ja pussittaa ja nyppyäkin löytyy ja nappilista repsottaa jne.  

 

 

Forestry on ollut myös aika kovalla käytöllä ja selvästi selvinnyt parhaiten runsaasta käytöstä, ei kovin pahan näköinen, menee vielä hitusen siistimmästä neuleesta. Voidaanko tästä päätellä, että Nalle on parempi kuin Wool. Ehkä.

Tässä tietysti vain osa niistä neuleista, joita olen käyttänytkin, mutta nyt äkkiseltään miettien täytyy sanoa, että ei näiden kolmen lisäksi kyllä juuri muut ole selvästi kovaan käyttöön päässeet. Paitsi se yksi valkoinen takki vuodelta 2007(?) jota en nyt hoksannut kuvata. Woolia sekin muuten.

Mutta sitten niitä eipä juuri käytettyjä on sitäkin enemmän. Tässä kolme, joita en ole kyllä käyttänyt kuin 1-2 kertaa. Vähän pieniä, mallit tai värit ei sitten kuitenkaan oikein ominta itseä. Ja kuitenkin tuolla kaapissa tilaa vievät jo useammatta vuotta.

 

 

Jos nyt tässä joskus vielä ihan tällaisia puseroita tai paitoja ehdin itselleni neuloa, niin voisi muistaa ainakin että pituutta kannattaa tehdä mieluummiin liikaa kuin liian vähän. Väriä saa olla, mutta ei liikennevaloksi asti kuitenkaan. Toisaalta hempeät pastillisävytkään ei nappaa. Liian tiukka malli ei ole kiva, sopivan löysä olematta säkki on jees. Paksu puuvilla ei oikein toimi, eikä toisaalta liian paksu villakaan. Eikä höttöinen villa, kuluu herkästi eikä ole oikein kauhean kiva päälläkään jos vaikka hikoilee. Kannattaisi ehkä katsoa lankavarastoa, josko siellä on juuri ollenkaan parinkymmenen kilon määrästä riippumatta lankaa josta voisi saada suosikiksi asti pääsevän neuleen. Langanvarastointikaan ei siis ole hyvä juttu, mikä yllätys!