Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujuttuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujuttuja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2013




Tässäpä vaatimaton neulesaldoni menneeltä vuodelta. 22 valmista työtä, lankaa kulutettu 2913 grammaa ja lankaa on vuoden aikana tullut lisää 1981 grammaa, joten aika heikoksi jäi tuo lopullinen kulutus! Suurin osa uusista hankituista langoista kyllä meni suoraan käyttöön, jos näin vähän puolustellaan tilannetta. Suurimmasta osasta toki jäi sitten lisää lankaa niin sanottuina jäminä varastoon, mutta taisi olla että ainoastaan pari kerää Louhittaren Luolan Väinämöistä oli sellainen hankinta joka ei tullut jonkinlaiseen akuuttiin tarpeeseen. Ja tarkastettuani asian vanhasta blogista, huomasin että neuleita kuitenkin valmistui enemmän kuin edellisenä vuotena ja lankaakin kului enemmän ja lisäystä tuli vähemmän, eli näemmä hyvään suuntaan kuitenkin on menty!

Kuten tuosta kollaasistakin näkee, lähes kaikki neuleet olivat pieniä juttuja, kotiin tai pojalle. Kaikki ovat tulleet tarpeeseen, taitaapa olla että ainoastaan tuo kännykkäpussi jäi aika turhaksi, koska puhelimeni vaihtui eikä se enää mahdu tuohon (pussi ei mennyt kaupaksi kirpparillakaan vaan päätynee eteenpäin jonnekin muualle) ja tuo alareunassa esiintyvä pojalle alkuvuodesta tekemäni pipo osoittautui täydelliseksi epäonnistumiseksi koonsa suhteen. Muuten pojan pipot, lapaset ja sukat ovat olleet ehdottomasti käyttöneuleita, vaunuviltti on ollut aktiivisessa käytössä kokoajan ja yhäkin toimii lämmikkeenä esimerkiksi pulkassa. Itselleni en saanut yhtään vaatteeksi luokiteltavaa neuletta tehtyä (aika oudolta tuntuu mutta niin vain näkyy olevan, ei edes sukkia tullut kuin lapsen koossa tehtyä!) mutta tuo iso jämälankaviltti on kyllä ehdottoman ihana ja sohvallamme jatkuvasti esillä ja äkkiä lämmikkeeksi otettavissa, eli joku todella onnistunut ja tykätty isompi neule mahtuu sentään mukaan!

Tarhantätien kirjamerkeistä odotan josko saan jotain kommenttia huomenna arjen taas (turhan äkkiä) koittaessa tarhan jatkumisen merkeissä. Todellakin meillä koko joulun ja vuodenvaihteen aika meni sairastaessa, tai ainakin itse olin lahjakkaasti kipeä jo joulun alusviikolta alkaen ja yhä edelleen pää on tukkoinen ja niistettävää riittää. Ei olekaan tällaista näin sitkeää kahden viikon flunssatautia monesti ollutkaan, liikkeellähän tätä on tainnut olla paljonkin. Akkujen lataaminen siis on jäänyt aika heikoksi joulunaikaan mutta minkäs teet. Keväällä opiskeluni muuttavat siinä mielessä muotoaan että yhä enemmän on itsenäistä hommaa lopputyön merkeissä kurssien vähetessä. Tavoitteenahan mulla olisi joskus sitten kesällä valmistua, joten se on ehdottomasti tälle alkaneelle vuodelle se isoin tavoite ja täyttyessään varmasti isoin juttu. Seuraavaksi suurin tavoite sitten olisi työn löytyminen, mutta etappi kerrallaan, etappi kerrallaan... Miehen työn osalta meidän elämä myös muuttuu tässä varmasti hyvään mutta erityisesti aluksi varmasti myös hyvin haastavaan suuntaan ja jopa entistä enemmän aikaa vievempään suuntaan, joten kiirettä tulee taatusti olemaan ja oma osuuteni kotiarjen pyörityksestä on varmasti edelleen huomattava. Toivon siis paitsi opiskelujen etenemistä suunnitellusti, myös sitä että aina välillä saisi järkättyä niitä hetkiä omille jutuillekin vastapainoksi kiireelle ja stressillekin ja että myös perheen yhteistä aikaa kaikesta kiireestä huolimatta löytyy. Eli varmastikin aika yleismaailmallisia lapsiperheen toiveita uudelle vuodelle. Katsotaan miten käy, toivottavasti ainakin neuleita tänäkin vuonna valmistuisi ja langankulutus voisi kyllä jatkaa vaatimatonta kasvuaan, ja lisäystä ei kyllä tarvitsisi tulla mieluiten yhtään! Into neulomiseen ja lankojen kulutukseen on kyllä uuden bloginkin avulla taas kasvanut selvästi joten jospa tässä vielä nähtäisiin jotain valmistakin taas joku kaunis päivä!

Jos menneitä vielä muistellaan hetken, niin ainakaan tällaista ikimuistoista juttua tuskin tulee tälle vuodelle mahtumaan! Hehheh! Oli kyllä vuoden tärkeimpiä päiviä ja yksi mahtavimmista tapahtumista koko elämässä...


Toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanutta vuotta ja mukavia asioita tapahtuvaksi ja tavoitteita täyttyviksi tälle vuodelle! Neulojille myös paljon rentouttavia neulomishetkiä!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Ajattelin, että olisi mukava muistaa päiväkodin hoitajia näin joulunaikaan jollain pienellä lahjalla. Ovathan he tehneet E:n päiväkotiuran aloituksesta niin onnistuneen ja tykkäämme kaikista osaston hoitajista. Olen lukenut aika ristiriitaisiakin kommentteja siitä, nähdäänkö nämä muistamiset tärkeinä tai täysin turhanpäiväisinä mutta ajattelisin että pienestä lahjasta tuskin ainakaan kauheasti mitään haittaa kenellekään on, ei vie kovin paljon tilaa jos ei tulekaan käyttöön. Nämä meidän lahjomukset ovat siis kirjanmerkit ja voisi kuvitella että aika iso mahdollisuus on että hoitajat joskus lukevat jotain niin, että kirjanmerkille voisi olla ihan käyttöäkin.


Käytin näihin niitä niin sanottuja jämälankoja ja eipä näistä jämistä yhdestäkään päästy vieläkään kokonaan eroon, sen verran pieni kulutus oli näissä pienissä töissä. Minusta näistä kaikista tuli aika nättejä ja aivan käyttökelpoisia. 


Kirjanmerkit
Lace Bookmark violetti Araucania Ranco Solid, 2.5mm puikot, 4g
  Trellis Lace Bookmark violetti Wetterhoff Sivilla, 2.5mm puikot, 4g
Flourish Bookmark  pinkki SandnesGarn Lanett, 2.5mm puikot, 6g
Diamond Lace Bookmark turkoosi Drops Alpaca, 2.5mm puikot, 7g
Kaikki tehty ajalla 23.11-8.12.12

Uskallan nämä täällä blogissa näyttää, vaikka annammekin nämä tarhantädeille vasta joulun alla, koska tuskinpa he tätä blogia lukevat. Jos sattuisivat lukemaan ja rivien välistä tunnistamaan niin pitänevät omana tietonaan yllätyksen pilaamisen.

Jotain siis valmistui, nyt sitten onkin pulma että minkä noista pikkasen suuremmista keskeneräisistä valitsisin seuraavaksi edistettäväksi, mieluiten jonkun joka voisi valmistuakin suhteellisen pian...