Hyvää alkanutta vuotta lukijoilleni! 

Näin vuoden alussahan blogeissa on ollut tapana muistella menneitä. Omalta osaltani menneenä vuotena valmistuneiden neuleiden määriä ihmetellen. Vanhan blogini olen nyttemmin poistanut netin syövereistä, mutta viime vuoden vaihteen muisteluja lukiessani huomaan ettei vuosi 2012 ollut suinkaan huonoin langankulutusvuosi, joten veikkaan vuoden 2011 olleen siihen asti huonoin vuosi valmistuneiden neuleiden määrässä ja kulutetun langan painossa mitaten (lankaällötys raskauden aikana ja ajan puute raskauden jälkeen...). Veikkaanpa että vuosi 2013 jää neulehistoriaani toisena surkeana vuotena. Yhteensä 11 valmista neulomusta ei anna keskiarvoksi edes yhtä valmistunutta kuukautta kohden, miten surkeaa! Grammojen määrä voinee tuon ystäville häälahjaksi menneen peiton myötä olla ihan kohtuullinen (tietysti riippuu mihin verrataan) mutta turhapa niitä on laskea. Peittoon varattuja lankojakin jäi niin paljon, että en edes vannoisi lankavaraston yhteispainon vähentyneen kovinkaan paljoa. Auts.

Nuo kaikki tekemäni neuleet ovat kuitenkin päätyneet ihan kunnon käyttöön - tai siis ainakin omaan kotiin jääneet. Oma pipo, kauluri ja lapaset ovat säännöllisesti käytössä, samoin sukat, joista nuo vihreämmät ovat unisukiksi ajautuneet ja ovat aivan kummallisen mukavat jalassa, lanka ja malli kyllä passasivat täten todella hyvin yhteen! Lapsen sukat ja neuletakki ovat myös päivittäin käytössä (nyt kun talvihaalarin alle riittää villatakki, -haalaria ei juurikaan ole vielä tarvittu). Kettuhuivi oli viime talven kovassa käytössä, nyttemmin ei niin usein koska "kutittaa", eikä se mielestäni enää niin käytännöllinen ole vaan kauluri on näppärämpi. Varmaan kovemmilla pakkasilla (jos niitä joskus tulee) pääsee sitten lisäsuojaksi taas. Tiedän myös että veljeni ainakin otti nuo kämmekkäät heti käyttöön ja sopivatkin olivat.

Jos tätä valmiiden neuleiden vähyyttä jotenkin selittelisi, niin kyllähän ne opiskelutkin verottivat oman osansa käytettävissä olevasta ajasta ja sitten ihan vaan lapsellinen arki - kun on yleensä ollut koulussa tai nyttemmin töissä aamusta sinne neljän paikkeille ja sitten keskimäärin on lapsen kanssa kahdestaan kotona kuuteen-seitsemään, jonka jälkeen toinen aikuinen kyllä on myös paikalla mutta on kaikenlaista iltapuuhastelua vielä lapsen kanssa tai erinäisiä kodinhoidollisia asioita tehtävänä, jää sinne illalle vaihtelevasti kahdesta tunnista nollaan minuuttiin aikaa tehdä jotain omia juttuja kuten neulomista, niin eihän siinä vaan kamalasti ehdi. Ja joskus ne omat jutut on jotain muutakin kuin neulomista, ei ihan jokaista liikenevää "vapaa-ajan" hetkeä halutakaan enää käyttää neulomiseen, kuten ehkä joskus aiemmin. Vapaapäivinä taasen vaikkapa koko perheellä puuhastelu tai vaikka omatkin päikkärit lapsen vastaavien aikaan voittaa joskus neulomishetken. Elämä vaan nyt on tällaista ja tehdään mitä ehditään, ja ehtiihän sitä sitten neuloa kun lapsi kasvaa ja ei enää haluakaan äitiä ja isiä aina kaveriksi touhuihinsa. 

Mutta tämä kaikki ei suinkaan tarkoita että neulominen ei kiinnostaisi yhtään, koska kyllähän se kiinnostaa paljonkin! Pääasia lienee nyt tehdä oikeasti juuri niitä juttuja mitkä huvittaa, käyttää se vähäkin aika mielekkäisiin neulomuksiin. Kuten nyt puikoilla oleviin sukkiin itselle sekä pöllölapasiin lapselle. Seuraavaksi olen ajatellut sen ystävän Sylvin aloittamisen. Keskeneräinen paita itselle odottaa edelleen pussukassaan (Olen aika varma ettei se edes mahdu mulle enää jos joskus valmistuukin, joten syö vähän intoa. En tiedä purkaisinko vai mitä oikein tekisin sen kanssa.), ja ainakin yksi pitsihuivi myös mutta sen osalta voi olla että valmista päivää ei tulla näkemäänkään. Lapselle aikanaan aloitettu virkattu peitto myös muhii laatikossaan, muutaman silmukan se on edistynyt jossain vaiheessa syksyä mutta se virkkaus vaan on sellaista että en jaksa sitä kauaa tehdä.

Todo-lista jonka tein syksyllä menneen loppuvuoden kannustukseksi on loppujen lopuksi toteutunut ihan ok. Itselle on valmistunut kivat lapaset, pojalle sukat ja nuo tekeillä olevat lapaset korvaavat ne listalla olleet pupulapaset. Sylvi on siis kuten yllä mainitsin yhä talven tavoitteissa (siis aloitus ainakin, josko ainakin alkaneen vuoden aikana valmistuisikin!), samoin joku kiva uusi huivi itselle. Samoin enemmänkin kirjoneulelapasia haluaisin tehdä. Ja pitkän mallisia sukkia, joita olisi kiva käyttää hameiden kanssa. (Olen nyt lomalla käyttänyt jatkuvasti hametta ja haluaisin löytää jostain kivoja arkikäyttöön sopivia hameita tai mekkoja! Niin paljon rennompaa kuin ainaiset farkut, mutta mistä niitä löytää?!) Yleensäkin sukkia tarvitsisin uusia, koska useampi pari vanhoja on nyt reikiintynyt lyhyen ajan sisällä. Ehkä ne on joutuneet kovalle käytölle kun töissä pidän villasukkia jatkuvasti sandaalien kanssa... tai sitten vuosia on vaan sukilla jo liikaa. Ehkä joku takkikin itselle, mutta enempää en niiden osalta oikein tiedä. Pitäisi olla kovin houkutteleva malli, ja varastolangoista ehdottomasti. 

En tiedä johtuuko se tästä vuoden vaihteen yleisestä olotilasta, mutta into neulomiseen tuntuu olevan jopa ihan kasvussa joten kyllä täällä varmasti valmista edelleen tullaan näkemään, saapa vain nähdä millä tahdilla. Kirjoneuletta olen alkanut opetella (kahdella langalla, ei sentään tavoitella kuuta taivaalta) ja alun lankasotkun jälkeen löysin äkkiä Raikun huiput ohjeet lankojen pitelyyn jonka jälkeen pöllölapasten langat eivät enää ole mutkalla. Jälki nyt ei vielä tasaista ole, mutta harjoitellaan, harjoitellaan....  Ehkä tämäkin on osasyy neuleinnon pieneen kasvuunkin - olen törmännyt niin moniin ihaniin kirjoneulelapasiin että pakkohan sellaiset on itsellekin tehdä, mieluummin useammatkin!

Yritin kovasti keksiä tähän jotain sanomista ns. muun elämän osalta menneestä ja tulevasta. En oikein keksi mitään. Viime vuoteen sisältyi isojakin juttuja kuten valmistuminen ja arjen muuttuminen jälleen kerran kun koulussakäynti vaihtui työssäkäyntiin. Tulevalle vuodelle ainakaan vielä ei ole tiedossa muutoksia tai isoja merkkipäiviä. Arkea, kaikessa hyvässä ja pahassa. Lupauksia en ole tavannut vuoden vaihtuessa tehdä, mutta ainakin voisi muutenkin kuin neulomisen saralla yrittää aina vähentää kaikenlaista stressaamista ja hermoilua, kiireisenkin arjen keskellä muistaa nauttia siitä arjesta joka kuitenkin sekin jatkuvasti muuttaa muotoaan lapsen kasvaessa ja muistaa välillä jotain vaihteluakin tuoda arkeen. Nähdä ystäviä useammin, vaikka kiireitä aina (muka) onkin kaikilla, järjestelykysymyksiä varmasti usein. Koittaa muistaa niin itsensä kuin muutkin sen arjen keskellä, siinäpä sitä tavoitetta.

Jotta ei jäis ihan tylsä tekstinmaku suuhun (lukiko joku ees tänne asti?), niin laitetaan vielä aivan asiaanliittymätön kuva tähän. Oltiin pojan kanssa mummilassa vuodenvaihtumisen aikaan ja tietysti vanhaherra-Igor-vauvakin ulkoili meidän kanssa. Ikää kolmen kuukauden kuluttua jo kuusitoista vuotta.

Alkuvuodesta kirjoitin vanhoista neuleista, miettien muun muassa mitä niille neuleille tekisi, jotka ovat itselle kovin rakkaita mutta jotka eivät nykyään enää sovi tai esimerkiksi malliltaan tai väreiltään enää tunnukaan omilta. Ei raaskisi heittää poiskaan eikä ihan kelle vaan antaakaan.

Noh, nyt keksin! 12-vuotias veljentyttö kävi kylässä ja hänpä onkin jo venynyt mittaisekseni (kovasti verrattiin selkä selkää vasten että on se kyllä ainakin sentin lyhyempi mua vaikka kuulemma koulun viime mittauksessa mittanauha väitti 2-3 senttiä pidemmäksi kuin täti!) ja vaikka kovin hoikkaa mallia onkin niin keräsin silti valmiiksi läjän neuleita joita voisin hänelle tarjota. Ihan kaikkia vähän itselleni pienehköjä en raaskinut tarjota, mutta aika monta kuitenkin, myös sellaisia joista itse tykkään tosi paljon mutta joita en vaan ikinä pidä. Näin läheiselle ja ihanalle tytölle niitäkin saatoin hyvillä mielin tarjota. Nämä kaikki tyttö huoli ja ihan hyvin hänelle sopivatkin!

Nämä lyhythihaiset olivat kuin tehdyt 12-vuotiaalle, en ymmärrä miten nämä on voinut mahtua minulle vielä joskus ehkä 6-7 vuotta sitten?! Varsinkin kaksi ekaa ovat aivan ihania mutta kun ei kaikkea voi vaan säilöäkään ja miksi pitäisi kun näin hyvä käyttäjä löytyi. Ja onhan hänellä pikkusiskokin jolle voi joskus mennä taas eteenpäin.

Ponchokin kelpasi kun myin sen sellaisena kotilämmittelyvaatteena vaikkei ehkä tuon ikäisten muotia olisikaan. Tämäkään ei mennyt mulle oikein päälle, olenko levinnyt hartioistakin vai mitä ihmettä!

Nämä puuvillaiset myös tyttö otti hyvillä mielin vastaan. Varsinkin tuo viimeinen oli joskus aika lemppareita mutta ei nyt enää oikein tunnu väriltään omalta (luonnossa lähes neonpunainen...) ja enpä kyllä tuonne sisään olisi mahtunutkaan enää...

Ja lämpöisiä villatakkejakin, varsinkin vihreäraitaiseen ja tähän viimeiseen palmikkotakkiin tyttö kovasti ihastui. Ovathan ne olleet tädillekin tykättyjä mutta jääneet tosi vähälle käytölle joten hyvä näin! Olen kyllä tyytyväinen että sain näitä eteenpäin ja perkatessani neuleita järjestelin jäljelle jääneetkin paremmin kaappiin ja sovittelin niitäkin joita olen vähemmän käyttänyt, toiveissa että niidenkin käyttö lisääntyisi jatkossa. Katsotaan käykö niin vai joko esimerkiksi vuoden kuluttua pistän taas lisää kiertoon... Yksi keskeneräinen neulepuserokin on muuten edennyt tässä parina päivänä sen verran, että kovasti haaveilen että saisin sen puserrettua valmiiksi ennen uuden arjen alkua. Se se vasta olisi jotain!

Luvattu herkkujen esittelymerkintä. Lähes kaikki käyttämäni reseptit löytyivät Kinuskikissan sivuilta, suosittelen siis sitä kaikille jos joku blogeja lukeva ei ole sinne vielä syystä tai toisesta löytänyt, jatkuvasti uusia ihania ohjeita ja meidän taloudessa varmasti joka juhlassa on tarjottavia Kinuskikissan ohjeilla.

Suolaisissa tarjottavissa lohipiirakka ja chorizonyytit olivat siis tehty tuolta yllämainitulta sivustolta löytyneillä ohjeilla. Lohipiirakkaa ollaan tehty ennenkin ja erittäin hyvää on, ja chorizonyytit osoittautuvat varsinkin vajaa 2-vuotiaan E:n suuriksi herkuiksi. Hän on vähän nirso maistelemaan mitään uutta eikä suostunut syömään näistä tarjottavistakaan oikeastaan mitään muuta (paitsi lohipiirakasta lohipaloja), mutta nyyttejä meni useita kappaleita. Näitä varmasti tehdään jatkossakin vähintäänkin E:lle esimerkiksi tuleville syntymäpäivillensä.

Voileipäkakku on härkäkakku, jonka ohje löytyi Ullan unelmien Ullan julkaisemasta kirjasta Suloiset suolaiset. Sain tuon kirjan keväällä tavallaan lahjaksi (lahjakortti nettikirjakauppaan) ja paljon on hyvän kuuloisia reseptejä siinä, varmasti tulee testattua muitakin. Tämäkin oli oikein hyvää, joskaan ei mielestäni aivan yhtä hyvää kuin aiemmin voileipäkakkuohjeista kokeilemani porokakku (jonka ohjetta en enää löytänyt Valion sivuilta), voittamaton voileipäkakku ja lohikakku... Mutta hyvää kuitenkin ja, samoin kuin lohipiirakka, tuli syötyä kokonaan. Paitsi että lohipiirakkaa jäi vielä toinen juhannusviikonlopun herkuksi, onhan tässä jollakulla nimpparit ja synttäritkin tulossa joten tekosyitä herkutteluun löytyy lisää!

Makeita leipomuksia olivat cookie dough -leivokset, mansikkaherkkis ja kesäinen sektoripiiras. 

Leivokset olivat aivan herkullisia, ja sellaisia että ainakaan kahta palaa enempää ei voi syödä koska makean nälkä todellakin hyytyy siinä vaiheessa. Nam! 

Mansikkaherkkis oli tosi kuohkeaa ja pehmoista, melko makeaa sekin muttei kuitenkaan liian. Sektoripiirakka ei ollut meillä aivan nimensämukainen, vaan laitoin sekä raparperikiisseliä että mansikoita koko kakun päälle. Tämä oli aivan ihanaa! Ei varsinaisesti kovinkaan makeaa, vaan juuri sellaista sopivaa jälkiruokatyyppistä, täyte maistui todella ihanasti vaniljalle, kuin sellaista kerroskiisselin paksua vaniljakastiketta ja raparperit ja mansikat ja tuo keksipohjakin sopivat siihen todella hyvin... Makeamman mansikkaherkkis-kakun jälkeen tämä oli aivan yllättäväkin maku kun tosiaan tuntui että tämähän ei ole makeaa ollenkaan vaan ihan vaan vaniljaista ja raikasta... nam! Tätä jäi vain pieni pala jäljelle, täytyy syödä se ennenkuin mies ehtii ekana asialle! Tätä voisi aivan hyvin tehdä joskus ihan muuten vaan, ei ole tosiaan liian kakkumaisen makeaa vaan ihan hyvä jälkkäri tai muuten-vaan-piirakkakin!

Suosittelen siis kaikkia ohjeita, mutta erityisesti lohipiirakkaa, chorizonyyttejä, sektoripiirasta ja cookie dough-leivoksia... Nam nam! Juhlissa on aina kivaa jos tarjottavaa jää sopivasti vielä parille seuraavallekin päivälle itselle, sen pidempään niitä ei viitsi syödä sentään. Näitäkin ohjeita tulee varmasti kuitenkin käytettyä toistekin!

Loppuun vielä hauska ja ilahduttava kohtaaminen tältä päivältä; ruokakaupassa kassalla ollessamme joku aivan vieras nainen tuli oikein asiantehden kehumaan E:n villapaitaa, oli kuulemma katsonut että on tosi hieno paita ja olenko ihan itse tehnyt ja omasta päästäkö vai ohjeesta, että hänkin mielellään lapsenlapselleen tekisi jotain vähän erilaista. Kyse oli tästä viime kesänä tekemästäni apinatakista. Kylläpä ilahdutti! Takki on muuten nyt juuri täydellisen kokoinen E:lle, ei yhtään liian väljä muttei vielä aivan makkarankuorikaan, hyvin siis on palvellut kahtena kesänä viileämpinä kesäpäivinä.

Voitin neuleblogikyselyn arvonnassa! Sitten kassin ohjeen etsintään!

Tutkin neulekaappiani ja totesin että ne on ne samat parit neuleet joka kokoajan on käytössä, mikä ei kyllä sinänsä ollut mikään yllätys. Arvatenkin ne suosituimmat ovat kulahtaneita, jopa niin että joku muu ei ehkä edes kehtaisi enää julkisilla paikoilla pitää päällään. Itse olen aina ollut vähän hällä väliä tällaisten asioiden kanssa, mutta ehkä jossain voisi raja silti mennä minunkin kulahtaneisuudelle (hah). 

Mutta että tässä miettiessäni neuleitani, jäin miettimään, että mitä näille neuleille, jotka on kovin rakkaita mutta aika huonossa kunnossa, kuuluis tehdä, nakata menemään, säilöä kaapissa vuosikymmenet tunnearvon vuoksi, käyttää niin kauan kulahtaneisuudesta huolimatta että kuluvat aivan puhki asti, jolloin ehkä olisi pakkokin laittaa pois? Entäs ne neuleet joita ei vain tule pidettyä vaikka kivoja olisivatkin, eivät oikeastaan sitten kuitenkaan passaakaan itselle tai ovat jotenkin epäkäytännöllisiä tai ihan muuten vaan ei tuu pidettyä? Kaupasta ostetut vaatteet joutaa aika nopeastikin tarpeen vaatiessa vaikka kierrätykseen jos käyttöä ei tule ja joskus myös ihan roskiin jos kovin huonossa kunnossa ovat, mutta omatekemiä ei vaan raaski laittaa pois. Mutta mitä sitten, kun ei kaikkea mahdu säilömäänkään?

Palmikkoneule on ollut todella suuressa kulutuksessa valmistuttuaan vuonna 2009, ja se näkyy. Silti pidän tätä aina vaan, vaikkei ehkä kannattaisi jos ei haluaisi näyttää kovin homssuiselta. Poseerauskuva siis alkuperäinen blogikuva neuleesta.

 

Pitsineule on myös käytetyimpiä, ja kova kulutus näkyy tässäkin. Roikkuu ja pussittaa ja nyppyäkin löytyy ja nappilista repsottaa jne.  

 

 

Forestry on ollut myös aika kovalla käytöllä ja selvästi selvinnyt parhaiten runsaasta käytöstä, ei kovin pahan näköinen, menee vielä hitusen siistimmästä neuleesta. Voidaanko tästä päätellä, että Nalle on parempi kuin Wool. Ehkä.

Tässä tietysti vain osa niistä neuleista, joita olen käyttänytkin, mutta nyt äkkiseltään miettien täytyy sanoa, että ei näiden kolmen lisäksi kyllä juuri muut ole selvästi kovaan käyttöön päässeet. Paitsi se yksi valkoinen takki vuodelta 2007(?) jota en nyt hoksannut kuvata. Woolia sekin muuten.

Mutta sitten niitä eipä juuri käytettyjä on sitäkin enemmän. Tässä kolme, joita en ole kyllä käyttänyt kuin 1-2 kertaa. Vähän pieniä, mallit tai värit ei sitten kuitenkaan oikein ominta itseä. Ja kuitenkin tuolla kaapissa tilaa vievät jo useammatta vuotta.

 

 

Jos nyt tässä joskus vielä ihan tällaisia puseroita tai paitoja ehdin itselleni neuloa, niin voisi muistaa ainakin että pituutta kannattaa tehdä mieluummiin liikaa kuin liian vähän. Väriä saa olla, mutta ei liikennevaloksi asti kuitenkaan. Toisaalta hempeät pastillisävytkään ei nappaa. Liian tiukka malli ei ole kiva, sopivan löysä olematta säkki on jees. Paksu puuvilla ei oikein toimi, eikä toisaalta liian paksu villakaan. Eikä höttöinen villa, kuluu herkästi eikä ole oikein kauhean kiva päälläkään jos vaikka hikoilee. Kannattaisi ehkä katsoa lankavarastoa, josko siellä on juuri ollenkaan parinkymmenen kilon määrästä riippumatta lankaa josta voisi saada suosikiksi asti pääsevän neuleen. Langanvarastointikaan ei siis ole hyvä juttu, mikä yllätys!

Tässäpä vaatimaton neulesaldoni menneeltä vuodelta. 22 valmista työtä, lankaa kulutettu 2913 grammaa ja lankaa on vuoden aikana tullut lisää 1981 grammaa, joten aika heikoksi jäi tuo lopullinen kulutus! Suurin osa uusista hankituista langoista kyllä meni suoraan käyttöön, jos näin vähän puolustellaan tilannetta. Suurimmasta osasta toki jäi sitten lisää lankaa niin sanottuina jäminä varastoon, mutta taisi olla että ainoastaan pari kerää Louhittaren Luolan Väinämöistä oli sellainen hankinta joka ei tullut jonkinlaiseen akuuttiin tarpeeseen. Ja tarkastettuani asian vanhasta blogista, huomasin että neuleita kuitenkin valmistui enemmän kuin edellisenä vuotena ja lankaakin kului enemmän ja lisäystä tuli vähemmän, eli näemmä hyvään suuntaan kuitenkin on menty!

Kuten tuosta kollaasistakin näkee, lähes kaikki neuleet olivat pieniä juttuja, kotiin tai pojalle. Kaikki ovat tulleet tarpeeseen, taitaapa olla että ainoastaan tuo kännykkäpussi jäi aika turhaksi, koska puhelimeni vaihtui eikä se enää mahdu tuohon (pussi ei mennyt kaupaksi kirpparillakaan vaan päätynee eteenpäin jonnekin muualle) ja tuo alareunassa esiintyvä pojalle alkuvuodesta tekemäni pipo osoittautui täydelliseksi epäonnistumiseksi koonsa suhteen. Muuten pojan pipot, lapaset ja sukat ovat olleet ehdottomasti käyttöneuleita, vaunuviltti on ollut aktiivisessa käytössä kokoajan ja yhäkin toimii lämmikkeenä esimerkiksi pulkassa. Itselleni en saanut yhtään vaatteeksi luokiteltavaa neuletta tehtyä (aika oudolta tuntuu mutta niin vain näkyy olevan, ei edes sukkia tullut kuin lapsen koossa tehtyä!) mutta tuo iso jämälankaviltti on kyllä ehdottoman ihana ja sohvallamme jatkuvasti esillä ja äkkiä lämmikkeeksi otettavissa, eli joku todella onnistunut ja tykätty isompi neule mahtuu sentään mukaan!

Tarhantätien kirjamerkeistä odotan josko saan jotain kommenttia huomenna arjen taas (turhan äkkiä) koittaessa tarhan jatkumisen merkeissä. Todellakin meillä koko joulun ja vuodenvaihteen aika meni sairastaessa, tai ainakin itse olin lahjakkaasti kipeä jo joulun alusviikolta alkaen ja yhä edelleen pää on tukkoinen ja niistettävää riittää. Ei olekaan tällaista näin sitkeää kahden viikon flunssatautia monesti ollutkaan, liikkeellähän tätä on tainnut olla paljonkin. Akkujen lataaminen siis on jäänyt aika heikoksi joulunaikaan mutta minkäs teet. Keväällä opiskeluni muuttavat siinä mielessä muotoaan että yhä enemmän on itsenäistä hommaa lopputyön merkeissä kurssien vähetessä. Tavoitteenahan mulla olisi joskus sitten kesällä valmistua, joten se on ehdottomasti tälle alkaneelle vuodelle se isoin tavoite ja täyttyessään varmasti isoin juttu. Seuraavaksi suurin tavoite sitten olisi työn löytyminen, mutta etappi kerrallaan, etappi kerrallaan... Miehen työn osalta meidän elämä myös muuttuu tässä varmasti hyvään mutta erityisesti aluksi varmasti myös hyvin haastavaan suuntaan ja jopa entistä enemmän aikaa vievempään suuntaan, joten kiirettä tulee taatusti olemaan ja oma osuuteni kotiarjen pyörityksestä on varmasti edelleen huomattava. Toivon siis paitsi opiskelujen etenemistä suunnitellusti, myös sitä että aina välillä saisi järkättyä niitä hetkiä omille jutuillekin vastapainoksi kiireelle ja stressillekin ja että myös perheen yhteistä aikaa kaikesta kiireestä huolimatta löytyy. Eli varmastikin aika yleismaailmallisia lapsiperheen toiveita uudelle vuodelle. Katsotaan miten käy, toivottavasti ainakin neuleita tänäkin vuonna valmistuisi ja langankulutus voisi kyllä jatkaa vaatimatonta kasvuaan, ja lisäystä ei kyllä tarvitsisi tulla mieluiten yhtään! Into neulomiseen ja lankojen kulutukseen on kyllä uuden bloginkin avulla taas kasvanut selvästi joten jospa tässä vielä nähtäisiin jotain valmistakin taas joku kaunis päivä!

Jos menneitä vielä muistellaan hetken, niin ainakaan tällaista ikimuistoista juttua tuskin tulee tälle vuodelle mahtumaan! Hehheh! Oli kyllä vuoden tärkeimpiä päiviä ja yksi mahtavimmista tapahtumista koko elämässä...

Toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanutta vuotta ja mukavia asioita tapahtuvaksi ja tavoitteita täyttyviksi tälle vuodelle! Neulojille myös paljon rentouttavia neulomishetkiä!