Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2017

Mulla vähän vaivaa nyt sellainen juttu, että haluttaisi aloittaa vaikka kuinka monta neulomusta yhtä aikaa, ja sehän vähän tarkoittaa sitä, ettei mistään tule sitten (koskaan) valmista. Niinpä olen päättänyt jonkinlaisen itsekurin opettelua nyt.


 
Tämä esikoisen takki on jo niin sanotusti viittä vaille valmis, kun enää toinen hiha on kesken ja sen jälkeen puuttuisi vain nappilista ja viimeistely, joten ajatuksena on, että kotona en saa nyt muuta neuloa, ennen kuin tämä on valmis.


Jos jonnekin muualle, missä neuloakin voi, kotoa eksyn, niin sitten tämä Kapan alku saa olla mukana, koska se on niin helppo reissuneule.


Sitten kun pojan takki on valmis, saan hetken tehdä muitakin vaikka monikossa, mutta suunnittelinpa että pidän ehkä huhtikuun tai toukokuun sellaisena, että silloin vastaavaan tyyliin työstäisin vain näitä lankoja, joista on jo vuosikausia ollut tarkoitus tehdä ystävälle jotain isompaa. Valmiiksi se ei todellakaan yhdessä kuukaudessa tule, mutta luulisi edistyvän viimein!




Niitä muita aloituksia ja houkutuksia, on lapasten alkua, on lankoja tunikaa varten, olisi houkuttelevia kirjoneulesukkamalleja, ties mitä. Neuloosi, startiitti, mitä näitä nimityksiä nyt näille tiloille onkaan kuullut. Huh!


Kaiken kruunaa tämäkin ilmeisesti yli kuusi vuotta sitten aloitettu Ripple, joka on jo näin pitkälle tehty ja sitten hylätty vuosiksi. Saisinkohan tämän vuoden aikana sinniteltyä tämän loppuun, vaikka mitä todennäköisimmin tämä ei edes enää mahtuisi minulle itselleni päälle? Ei ollenkaan houkuttele tuo Alpacan purkaminenkaan, ja todella sääli olisi tässä vaiheessa heivata menemäänkään tuota kun noin vähän olisi hommaa jäljellä suhteessa jo tehtyyn.


Myös Springtime Swirl Shawl on aloitettu joskus, mutta tämä todennäköisesti saa odottaa vielä noin kymmenen vuotta kun lapset ovat teini-ikäisiä ja äidille jää oikeasti aikaa keskittyä johonkin pitsin neulontaan.

Eläinpeiton olen jo vienyt äidilleni josko hän saisi sen tehtyä joskus loppuun, mun ranteet kun ei virkkaamisesta ilahdu.Siitä ei siis ole tuoretta kuvaa, mutta tässä vanhassa postauksessa oleva tilannekuvaan verrattuna joitain muitakin eläimiä on ympyröity pohjavärillä, mutta ei mulla ole edes mitään varmaa muistia montako.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Täällä se vaan blogihiljaisuus on jatkunut ja jatkunut. Neulonut olen kyllä satunnaisesti mutta aika hitaalla tahdilla ja työstä toiseen vaihdellen. Meillä on jonkinlainen välitila menossa elämässä kun muutimme vanhasta kodistamme muualle muuttaaksemme taas uuteen kotiin toivottavasti vain muutamien kuukausien kuluttua. Uutta kotia odotellessa tuntuu ettei oikein neuleisiinkaan osaa tarttua kunnolla. Ehkä tässä väliaikaisessa kodissa ongelma (tai ainakin osa sitä) on se että en ole jaksanut levittää neulomuksiani mitenkään esille ja tuntuu etten edes muista mitä olen ollut tekemässä. Otin kyllä muutossa mukaan kaikki keskeneräiset neuleet ja joitain lankojakin, joten sinänsä mahdollisuuksia neulomiseen kyllä on. Mikään ei kuitenkaan aivan erityisesti houkuta, joten tulee sitten neuloskeltua kerros sitä, kerros tätä, ja näin tuntuu ettei mikään työ oikeasti etene.

Väliaikaiskoti on sukulaisen asunto, jossa hänen huonekalunsa valmiina, joten tuntuu että täysillä tänne ei pysty kotiutumaan ja oleminen täällä on lähinnä arjen pyörittämistä ja uuden kodin odottamista. Onneksi sijainti on sellainen että lähes kaikkialle on lyhyt matka jolloin näin kesäaikaan varsinkin on helppo vapaapäivinä lähteä pyörälläkin useisiinkin leikkipuistoihin ja vaikka kaupunkiinkin viettämään aikaa, jolloin ei tarvitse niin paljon viettää aikaa paikassa joka ei kodilta tunnu. Enkä siis varsinaisesti valita, kyllähän täällä asua voi, hyvinkin, ja puhutaan kuitenkin lyhyestä ajasta ja esimerkiksi lapsi viihtyy hyvin, mutta onhan se tietyllä tavalla väsyttävää kun tuntuu toisten nurkissa asumiselta vaikka ihan oman perheen kesken vain ollaankin. Ja aivan mahtavaa että tällainen ratkaisu väliaikaisasumiseen oli mahdollinen! Joten kiitollinen ja tyytyväinen olen, mutta tosiaan - omaa kotia odotellessa siltikin. Neuleetkin varmaan asettuvat sinne sitten paremmin, heh. Mutta sitä ennen - pitäisi päättää toimenpiteet noiden keskeneräisten kohdalta, ja sitten yrittää oikeasti jotain tehdä valmiiksikin. Vaikka en halua neulomisesta mitään stressiä ottaakaan enkä liian vakavasti siihen suhtautua, niin on se vaan oikeasti järjetöntä iänkaiken pitää keskeneräisiä odottamassa.

Niinpä ajattelin nyt blogihiljaisuuden rikkoaksenikin kuvata tänne kaikki keskeneräiset ja ne langat joille on selkeä suunnitelma, ja listata myös ne (suht) selkeät suunnitelmat joille langat vielä puuttuu. Jos tämä toisi kaivattua järjestelmällisyyttä asiaan ja samalla saisin kehiteltyä langoille ja neuleille sellaisen säilytysratkaisun että ne olisivat houkuttelemassa puoleensa, ja saisin johonkin tartuttua silläkin ajatuksella että edes jonkun neulomuksen saisin väliaikaisasumisen aikanakin valmiiksi. Varmasti jotain tarveneuleitakin olisi muistettava ensi syksyä ja talvea varten, lapselle siis ainakin. Hyvin kaksi talvea palvellut kummitädin neuloma villahaalarikin täytyy ensi syksynä jo laittaa säilytykseen, koska enää se ei tule mahtumaan pojalle. Sellainenkin siis pitäisi neuloa, koska kaupastahan ei tietenkään voi villaa lapselle ostaa, ei ei ei... Varmaan sellainen pitäisikin jo nyt lyödä puikoille jos aikoisi ensi talveksi saada tehtyä, huh!

Aloitanpa uusimmasta puikoille päässeestä. Tästä ehkä hieman mielenkiintoisen värisestä alusta olisi tulossa 3 in 1. Tätä olen nyt ihan viimeisimmät illat neuloskellut ja ehkä luonnollisesti, kun viimeisin aloitus on, tämä innostaa tässä kohtaa eniten.


Clincher-huivin aloitin ihan muuton jälkeen, kun tuntui että tarvitsi jotain todella aivotonta neulottavaa. Valikoin langaksi pikaisesti jonkun yksittäisen sukkalankakerän. Aluksi tuo väri vaikutti ihan kivalta huiviin mutta en kyllä enää ole yhtään varma. Ehkä tämä silti on sellainen jonka voisi jopa saada tehtyä - juurikin niiden iltojen myötä kun kaipaa käsille tekemistä mutta aivot ei toimi juurikaan.


Nämä langat purin aiemmin yhdestä kovin epäonnistuneesta puserosta ja nämä yhdistän Cinnieen jonka tekemistä olen suunnitellut jo jonkin aikaa. En muista olenko tutkinut kävisikö tuo tiheyden puolesta mutta kyllä edelleen tuo tuntuu ihan kiinnostavalta vaihtoehdolta. Väri on luonnossa hyvin syvä violetti, kaunis. Ehkä pitkähihaisena tekisin. Tämä olisi kyllä kiva jo näin kesällä, mutta ehkä ensi vuoden kesälle aikaisintaan olisi edes teorettinen mahdollisuus saada tehtyä!


Tämän virkatun eläinpeiton aloitin E:lle jo hänen ollessaan vielä mahassani, ja nyt parin kuukauden kuluttua hän täyttää kolme vuotta. Eh. Kyllä tämä on pakko joskus tehdä loppuun, ehkä viimeistään sitten vaikka E:n omille lapsille tai jotain sellaista. Voisin melkein delegoida jollekin tän jatkamisen jos joku haluaa, virkkaus on kamalaa mun ranteelle. Vai onko kokemusta, jos virkatessa ranne kipeytyy niin auttaisiko joku sellainen ergonominen virkkuukoukku, olen antanut itseni ymmärtää että nykyään sellaisiakin on olemassa?


Sylvin langat. Ystävälle luvattu myöskin joskus vuoden 2010 lopulla? Langat hankittu vuonna 2011? Ja sitten iski raskaus ja loppu on historiaa. Mutta edelleen aivan EHDOTTOMASTI haluan tämän tehdä rakkaalle ystävälle joten vaikka hän jo taannoin kyseli josko hänen kannattaisi itse yrittää tuo tehdä niin en oikein halunnut luopua langoista vielä, kyllä mä tän vielä teen!


Mesa. Ei tästä kyllä taida tulla mitään. Värit ei enää houkuttele ja jotenkin tuo kaulus häiritsee mua. Ja neule nimenomaan puserona ei houkuttele yleensäkään, oon nimittäin huomannut että olisi kannattanut ehkä silloin lapsen vauvavuonna yrittää tehdä jotain sille raskauden jälkeiselle mahalle, koska nykyään musta tuntuu että tietynlaiset vaatteet saa mut näyttämään siltä niinkuin olisin aina ja jatkuvasti jossain puolivälissä raskautta menossa (enkä ole siis menossa yhtään missään vaiheessa jos joku sitä epäilee) ja valitettavasti neulepuserot on yksi tyyppi vaatteista joka helposti osuu tähän kategoriaan. Takeissa nappilista tai vetoketju jotenkin hälventää asiaa, mutta puserot on mun ongelma, varsinkin jos ne on yhtään vartalonmyötäisiä. Että näin. Taidan nyt tässä julkisesti tuomita tän purkuun.


Ripplen olen aloittanut ilmeisesti marraskuussa 2010. Tuossa tuo vartalo-osa on jo viimeistelyjä vaille valmis ja hihatkin näköjään yllättävän pitkällä. Tämäkään ei tuon mun mahaongelman takia imartele ja muutenkin epäilen josko tuo enää mulle sopisi. Ongelma vaan on ettei Alpacan purkaminen houkuttele yhtään ja kun tuo on noin pitkällä kuitenkin niin olisihan se ehkä järkevämpää tehdä tuo loppuun ja vaikka yrittää etsiä uusi omistaja sille jos ei itsellä olekaan käyttöä? Vai puranko? Vai mitä teen? Voi kunpa vois sysätä jollekulle neulottavaksi loppuun, kun itsellä ei oikein tunnu löytyvän motivaatiota muttei paitaparkaa viitsisi tuossa vaiheessa tuhoonkaan tuomita, sinänsä kuitenkin oikein nätti.


Sitten on sekalaisten kori. Oranssit sukat itselleni Knitting Vintage Socks -kirjasta, harmaat pöllölapaset miehelle, turkoosista Muskatista pojalle aloitettu huppari ja sitten tuo neonlanka ja harmaat Fabelit joista tulisi mulle itselleni sukat. Muuten nää kaikki saa ollakin olemassa ja joskus ehkä voin jatkaa mutta tuo huppari aiheuttaa surkeutta. Tosi ihana malli, mutta jotenkin tuon värin ja mallin yhdistelmä alkoi häiritsemään mua kovin tyttömäisenä ja vaikka yleensä en lasta puekaan mihinkään sukupuolikoodattuihin vaatteisiin niin sen verran tuo vaan kävi häiritsemään että tuli aika alkuvaiheessa jo hyljättyä hupparin alku. Luultavasti puran tuon ja teen sitten jotain muuta tuosta lapselle. Tai jollekin muulle, sillä aika vähän tuollaisia puseroita poika tarvitsee ja vaikka se villahaalari ensi talveksi olis kyllä aika paljon pakompi juttu tehdä.


Että tämmösiä. Myös veljen ja puolisonsa joululahjaksi tämän vuoden aikana valmistuvaksi luvatut neulomukset täytyy muistaa, ja se pojan haalari (toisto saa ehkä uskomaan että se pitäisi ajoissa aloittaa) ja varmasti lapsi tarvitsee myös uusia sukkia ja lapasia ennen pitkää. Kesän juuri alettuahan näitä on hyvä hetki miettiä tietenkin. Eli ei stressiä mutta kyllä tälle keskeneräisten töiden määrälle sopisi jotain tehdä! Mietin vaan tässä, että jos lankaa on se ainakin kaksikymmentä kiloa niin minäköhän vuonna ne on kaikki neulottu tällä tahdilla?! Onneksi ne on nyt muualla säilytyksessä niin ei tartte vahingossakaan katsoa kuinka järkevästi sitä joskus on ostellut ties kuinka moniin puseroihin lankoja, joiden aiottuja kohteita ei ehkä enää todellakaan edes muista!

lauantai 4. tammikuuta 2014


Kyllä kai jokaisessa vähänkään uskottavassa neuleblogissa on joskus oltava tällaisiakin kuvia?! Hairahduin siis lankakauppaankin käydessäni vähän ale-shoppailemassa vaatteita. Tarkoitus oli hankkia lapaslankaa (Karismat taka-alalla, tietysti taas punakeltaista) ja sitten huomasin nuo neon-langat ja muistin Soilen ihanat raitasukat... Luvassa siis kirjoneuletta itselle sekä apinointi-sukat myös itselle. Joskus!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ajattelin laittaa ylös itselleni muistutukseksi mitä kaikkea tälle syksyä niin sanotusti pitäisi neuloa, ja mitä aivan erityisesti haluaisin neuloa. Lisäsin Ravelryn jonooni setin johon keräsin nämä tälle vuodelle aiotut jotten käyttäisi vähääkin neulomisaikaa johonkin ei-niin-tarpeelliseen vaan yrittäisin pysyä suunnitelmassa, ja tässä tällainen koostekuva niistä ohjeista jotka voisi toteuttaa (paitsi nuo sukat ovat vain muistutus niiden tekemisestä, juuri tuota ohjetta en taida seurata).


Joku oikein vauhdikas neuloja voisi ajatella että onpas vähän neuleita neljälle kuukaudelle, mutta itse veikkaan että hyvä jos saan näistä edes niitä kaikkein tarpeellisempia oikeasti tehtyä. Akuutisti on kesken pojan neuletakki ja omakin neulepuseroni olisi mukava saada valmiiksi, mutta jopa niiden ohi saisi kyllä mennä uudet sukat ja lapaset pojalle sekä lapaset itselleni, niitä kun alkaisi tosiaan jo tarvita. Tänä aamuna pyöräillessä sai olla jo pipo ja kaulahuivi ja sormikkaat kädessä, ja niiden rikkinäisten ohuen ohuiden kaupasta ostettujen sormikkaiden tilalle haluaisin jotkut lämpöiset lapaset ja sellaiset minulta puuttuu kokonaan, en ilmeisesti ole juuri lapasia neulonut! Pojalle tuskin viime talvikauden villasukat ja tumput enää mahtuukaan, ainakaan mukavasti. Villahaalari toivottavasti vielä menee kun kummitäti siihen silloin neuloi reilusti kasvunvaraa.

Itselleni haluaisin myös sekä oikein kunnon kääriytymishuivin - todennäköisesti jostain säilöämistäni vironvilloista - että sievän raitahuivin myös. Ja ystävälle jo ainakin kaksi ja puoli vuotta suunniteltua Sylviä haluaisin nyt aivan oikeasti ainakin aloittaa jos en valmiiksi ehdikään tälle vuodelle saada...

Eli tässä näitä lähitulevaisuuden tavoitteita. Sen poitsun takin kuitenkin ehkä saatan tehdä ensin loppuun, siitä kun puuttuisi enää yksi ja puoli hihaa, nappilistat ja viimeistelyt ja pienestä koosta johtuen se nyt etenee mukavaa tahtia vaikka/koska päivittäinen neulomisaika vaihtelee illan nukutuskuvioista ja muista kotitöistä ja vastaavista riippuen 20 minuutista jopa noin puoleentoista tuntiin. Tähän loppuun vielä kuva tuosta melkoisen värikkäästä takintekeleestä.