tiistai 4. joulukuuta 2012


Päätin aloittaa uuden blogin. Vanhassani ehdin kirjoittaa tekemistäni neuleista noin seitsemän vuoden ajan ja se oli itselleni kovinkin tärkeä paikka, mukava jälkeenpäin katsella mitä olen kulloinkin vaikkapa vuosi sitten tehnyt ja kirjoittanut, tai kaksi vuotta sitten, tai viisi vuotta sitten. Edelleenkin tykkään lueskella vanhoja, mutta monestakin syystä tuntui että olisi aika jonkinlaiselle muutokselle. Otan vanhat kirjoitukset itselle talteen kommentteineen päivineen ja lueskelen niitä sitten joskus omaksi ilokseni! Toivon että vanhatkin lukijat löytävät tänne ja uudet ovat tietysti yhtälailla tervetulleita! Kiitän kuitenkin kaikkia vanhoja lukijoita kuluneista vuosista ja ihanista kommenteista mitä olen saanut esimerkiksi pojan syntymään liittyen, häihin liittyen, Roxette-juttuihin. Kiitos paljon!


Olkoot tämä uusi alku blogitaipaleelleni, jospa bloggausintokin tästä taas kasvaisi ja mukavalle harrastukselle saisi sieltä täältä otettua aikaa. Neuleasiaa tulee blogissa edelleen pääosin olemaan, sopivasti sivuten muuta elämää. Vertauskuvallisesti kuvissa esiintyy huonekasvejamme, jotka kasvattavat uutta elämää. Orkideakin on jopa yhden uuden kukan tehnyt ostohetkellä olleiden kukkien kuihduttua ja onpa siihen myös tullut kaksi tai kolme uutta lehteä, olen ylpeä tästä saavutuksesta! Ja rahapuutakin pitkästä aikaa katsoin oikein sillä silmällä, kylläpä se onkin kasvanut, pari vuotta sitten se oli aivan pieni alku ja kertaalleen se pudotti kaikki lehtensäkin ja oli jo tuhoon tuomitun oloinen, mutta jossain vaiheessa vaihdoin siihen kaktusmullan ja hieman isomman ruukun ja siitäpä se tykkäsikin.

10 kommenttia:

  1. Sähän ny nopee olit tämän uuden blogisi kanssa! Onnea matkaan, seuraan mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, joskus sitä vaan innostuu ;) Kiitos ja mukava että seuraat!

      Poista
  2. Seuraan mukana minäkin!

    Oi, sun orkideassa on kukka! Mun orkideoille käy aina hassusti, unohdan kastella niitä ja ne kukkavarret kuihtuu ja kuolee... No, napsaisen ne rutikuivat varret sitten sitten pois ja tälläkin hetkellä tuolla olohuoneessa on kaksi pelkät-lehdet-orkideaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! :)

      Mullakin on aina ennen käynyt huonosti, kun ne kukat kuihtuu niin koko kasvi menee perässä. Tätä oon nyt kerran viikossa jaksanut kastella (lauantai on meidän kukkienkastelupäivä) ja jossain vaiheessa äitini toi tähän jonkun orkidealannoitetikun. Ja tadaa, elossa on pysynyt toistaiseksi, varmaan reilun puoli vuotta jo! Ihmeellistä ;)

      Poista
  3. Onnea uuteen alkuun!
    Oli pitkä väli, että unohdin lukea sun blogia ja yhtäkkiä sulla olikin kuvissa lähes taaperoikäinen :)
    Nyt olen palannut siis takaisin ja liityin heti jäseneksi, niin näkyy päivitykset bloggerin etusivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se aika kuluu, taaperohan se vauva kai jo on! :)

      Poista
  4. Mukana :)

    Orkideoille voisin antaa sellaisen vinkin, että kannattaa kastella niitä kerran viikossa lirauksella lapsen pissaa. Mäkin sain ennen nopeasti kaikki lahjaksi saamani orkideat kuolemaan, kunnes kokeilin kaataa välillä pikkuveljen pottapissat kukille. Yksi melkein jo menetetty, kukaton ja varreton orkideakin on taas täydessä iskussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kikka kuulostaa niin hauskalta että sen on pakko toimia! :D Me tosin laitettiin jo potat varastoon ja siirryttiin pyttyistuntoihin, mitenhän sen pissan sais joko vaipasta tai pöntöstä kukkaruukkuun, hm... ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!