lauantai 12. tammikuuta 2013

Ei varsinaisesti neuleasiaa mutta onhan tuossa kettu kaulassa, ja mukava kettu onkin pojan mielestä ollut. Asia oli kuitenkin se, että jopas on mäenlasku kivaa!
Ja puhelimella bloggausta piti testata näin.

(Kuva myös Instagramissa, nimim. paularox.)
 

tiistai 8. tammikuuta 2013

Huomasin jokin aika sitten Helin blogissa ihanan kettupuuhkan, jollaisen heti tajusin E:n tarvitsevan. Paitsi että huivi on söpö, on se varmaan myös ihan oikeasti hyödyllinen, vähän kovemmilla pakkasilla ulkoillessa saisi pienen leukaakin yrittää vähän suojata kylmältä, kypärämyssy ja karvalakki ja haalarin huppu yhdessäkään kun eivät kuitenkaan niitä kasvoja juuri suojaa. Omaa Moonlight Sonata Shawlia ollaan kertaalleen käytetty kasvojen suojana ja pojalle voisi myös tehdä oman pehmoisen kolmiohuivin tähän tarkoitukseen, mutta tämä kettupuuhkakin kyllä toimii ihan kivasti jos sitä vaan annetaan asetella kunnolla. Söpö se on ainakin!


Drops Karisma, Novita Isoveli, n. 59g
puikot 4.5mm
 31.12.12-8.1.13

Helin innoittamana käytin huivimallina meidän taloudesta löytyvää kissaa, joka taitaa ehkäpä ihan parin vuoden sisään viettää kolmekymppisiään. Hienosti poseerasi.
  

Toki sitten otin myös käyttökuvia, ihan hyvin E:kin poseerasi vaikkakin kamera ois ollu aivan pakko saada itselle käteen, tietenkin. En muista mitä olen blogissa viimeksi E:stä kertonut, mutta hän oppi siis kävelemään tuossa pari kuukautta sitten vuoden ja kolmen kuukauden iässä ja aika hyvin se lähtikin heti sujumaan, ehkä sitten jo vähän järkeä mukana tuossa touhussa kun näinkin pitkään kesti oppia, joten hyvä niin. Sisällä jo melkein juoksee välillä ja ulkonakin talvikenkineen kaikkineen uskaltaa jo aika hyvin antaa mennä ilman että on itse nykimässä hihasta tai hupusta kokoajan "ettei se nyt vaan kaadu". Äitikin siis alkaa oppia luottamaan pystyssä pysymiseen! Lumikin onneksi pehmentää vähän könähtelyjä jos sellaista sattuu. Lumi on kyllä tosi kivaa ja pulkassa istuminen ja mäenlasku huippua touhua ja jääkalikoitakin on jo opittu potkimaan. Aika iso poika jo, vuosi sitten tähän aikaan vasta harjoiteltiin mahalleen kääntymistä! 


Huh, ajatella, valmis neuletyö mun blogissa esillä! Hurjaa!

tiistai 1. tammikuuta 2013




Tässäpä vaatimaton neulesaldoni menneeltä vuodelta. 22 valmista työtä, lankaa kulutettu 2913 grammaa ja lankaa on vuoden aikana tullut lisää 1981 grammaa, joten aika heikoksi jäi tuo lopullinen kulutus! Suurin osa uusista hankituista langoista kyllä meni suoraan käyttöön, jos näin vähän puolustellaan tilannetta. Suurimmasta osasta toki jäi sitten lisää lankaa niin sanottuina jäminä varastoon, mutta taisi olla että ainoastaan pari kerää Louhittaren Luolan Väinämöistä oli sellainen hankinta joka ei tullut jonkinlaiseen akuuttiin tarpeeseen. Ja tarkastettuani asian vanhasta blogista, huomasin että neuleita kuitenkin valmistui enemmän kuin edellisenä vuotena ja lankaakin kului enemmän ja lisäystä tuli vähemmän, eli näemmä hyvään suuntaan kuitenkin on menty!

Kuten tuosta kollaasistakin näkee, lähes kaikki neuleet olivat pieniä juttuja, kotiin tai pojalle. Kaikki ovat tulleet tarpeeseen, taitaapa olla että ainoastaan tuo kännykkäpussi jäi aika turhaksi, koska puhelimeni vaihtui eikä se enää mahdu tuohon (pussi ei mennyt kaupaksi kirpparillakaan vaan päätynee eteenpäin jonnekin muualle) ja tuo alareunassa esiintyvä pojalle alkuvuodesta tekemäni pipo osoittautui täydelliseksi epäonnistumiseksi koonsa suhteen. Muuten pojan pipot, lapaset ja sukat ovat olleet ehdottomasti käyttöneuleita, vaunuviltti on ollut aktiivisessa käytössä kokoajan ja yhäkin toimii lämmikkeenä esimerkiksi pulkassa. Itselleni en saanut yhtään vaatteeksi luokiteltavaa neuletta tehtyä (aika oudolta tuntuu mutta niin vain näkyy olevan, ei edes sukkia tullut kuin lapsen koossa tehtyä!) mutta tuo iso jämälankaviltti on kyllä ehdottoman ihana ja sohvallamme jatkuvasti esillä ja äkkiä lämmikkeeksi otettavissa, eli joku todella onnistunut ja tykätty isompi neule mahtuu sentään mukaan!

Tarhantätien kirjamerkeistä odotan josko saan jotain kommenttia huomenna arjen taas (turhan äkkiä) koittaessa tarhan jatkumisen merkeissä. Todellakin meillä koko joulun ja vuodenvaihteen aika meni sairastaessa, tai ainakin itse olin lahjakkaasti kipeä jo joulun alusviikolta alkaen ja yhä edelleen pää on tukkoinen ja niistettävää riittää. Ei olekaan tällaista näin sitkeää kahden viikon flunssatautia monesti ollutkaan, liikkeellähän tätä on tainnut olla paljonkin. Akkujen lataaminen siis on jäänyt aika heikoksi joulunaikaan mutta minkäs teet. Keväällä opiskeluni muuttavat siinä mielessä muotoaan että yhä enemmän on itsenäistä hommaa lopputyön merkeissä kurssien vähetessä. Tavoitteenahan mulla olisi joskus sitten kesällä valmistua, joten se on ehdottomasti tälle alkaneelle vuodelle se isoin tavoite ja täyttyessään varmasti isoin juttu. Seuraavaksi suurin tavoite sitten olisi työn löytyminen, mutta etappi kerrallaan, etappi kerrallaan... Miehen työn osalta meidän elämä myös muuttuu tässä varmasti hyvään mutta erityisesti aluksi varmasti myös hyvin haastavaan suuntaan ja jopa entistä enemmän aikaa vievempään suuntaan, joten kiirettä tulee taatusti olemaan ja oma osuuteni kotiarjen pyörityksestä on varmasti edelleen huomattava. Toivon siis paitsi opiskelujen etenemistä suunnitellusti, myös sitä että aina välillä saisi järkättyä niitä hetkiä omille jutuillekin vastapainoksi kiireelle ja stressillekin ja että myös perheen yhteistä aikaa kaikesta kiireestä huolimatta löytyy. Eli varmastikin aika yleismaailmallisia lapsiperheen toiveita uudelle vuodelle. Katsotaan miten käy, toivottavasti ainakin neuleita tänäkin vuonna valmistuisi ja langankulutus voisi kyllä jatkaa vaatimatonta kasvuaan, ja lisäystä ei kyllä tarvitsisi tulla mieluiten yhtään! Into neulomiseen ja lankojen kulutukseen on kyllä uuden bloginkin avulla taas kasvanut selvästi joten jospa tässä vielä nähtäisiin jotain valmistakin taas joku kaunis päivä!

Jos menneitä vielä muistellaan hetken, niin ainakaan tällaista ikimuistoista juttua tuskin tulee tälle vuodelle mahtumaan! Hehheh! Oli kyllä vuoden tärkeimpiä päiviä ja yksi mahtavimmista tapahtumista koko elämässä...


Toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanutta vuotta ja mukavia asioita tapahtuvaksi ja tavoitteita täyttyviksi tälle vuodelle! Neulojille myös paljon rentouttavia neulomishetkiä!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Meidän joulunalusaika ja näköjään myös joulun aika on mennyt ja menee sairastellessa. Koko perhe oltu kipeitä kaikkiaan jo puolitoista viikkoa, poika ensin ja hänen tervehtyessä me vanhemmat. Ennen kokemattoman tympeä flunssa, monenlaista oiretta ja aika ikävästä päästä oireiden vahvuus. 

Joulutunnelmat siis ovat vähän ankeat mutta joulu kuitenkin tuli. E ei kyllä vielä joulusta mitään ymmärrä ja oli koko hälinästä mummilassa serkkujen keskellä vähän ihmeissään ja lahjatkin taisi olla täysin toissijainen juttu ensinäkemältä, paljon enemmän kiinnosti vaikkapa vahvistimen nappuloiden painelu. Noh, eiköhän nuo kivat lahjat ala kiinnostaa arkisemmissa olosuhteissa aivan eri tavalla!


Joulukuusen koristeitakin vähän tutkittiin, mutta yllättävän rauhassa kuusi sai olla kun tilaa oli ympärillä tarpeeksi. Lähinnä yritin saada nättiä jouluista kuvaa pojasta tuo asu päällään mutta onhan se semmoista säätöä huonossa valossa, kuten kaikki tietävät. Meillä on hyvä kamerakin mutta kun ei ehdi säätöjä opetella kuvaustilanteessa mitenkään, joskus täytyisi perehtyä niihin niin hyvin että saisi asetukset nopeasti kohdilleen.


Ehkäpä ensi joulu on jo pojan joulun päälle ymmärtämisen osalta erilainen ja toivottavasti sitten myös ollaan terveitä niin jaksaa innostuakin enemmän, joulusta kun kyllä tykkään erityisen mukavana perheen yhteisenä aikana, johon se lasten into tuo sen kutkuttavan jännityksen tunnun mukaan.

Pienoisesta ankeudesta huolimatta toivotan kaikille hyvää joulun ajan jatkoa. Toivotaan että tervehdyn tässä vielä sen verran pian, että ei tarvitsisi syödä sanojani tämän vuoden puolella valmistuvasta neulomuksesta...

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Aloitinpa hyvinkin sen Simple Sprinklen, ja siinäpä vasta neulomus jota ei malttaisi laskea käsistä! Iltaisin yleensä pojan mentyä nukkumaan olen työn ottanut edistettäväksi ja kovasti tekisi mieli jäädä television eteen sitä tekemään vielä maagisen kello kymmenen jälkeen jolloin yritän viimeistään painua pehkuihin aina itsekin jotta saisi jonkinlaiset unet, herätyksiä kun siis öisin riittää. Edistymistahti on siis kaulurilla (tai mikä lie tuubihuivi se onkaan!) sellainen, että varmasti tälle vuodelle saan vielä valmistuneen työn esittelyyn tällä vauhdilla!


Tänä viikonloppuna olemme olleet pojan kanssa pelkästään sisätiloissa hänen ollessa hieman kipeä, ja olen samalla sitten virittänyt itseäni joulutunnelmaan. Jouluradio on soinut pitkin päivää ja laitoimme myös tuon hienon kuusemme olohuoneeseen. Pojan leikkitilan säilyttämisen vuoksi ison, oikean, kuusen mahduttaminen aika pieneen olohuoneeseen olisi hieman haastavaa, mutta totesin äkkiä että tämä lienee muutenkin hyvä ratkaisu, E kun ehti ensimmäisen viiden minuutin sisällä jo kaataa koko kuusen ja vähäisetkään koristeet eivät toki saa olla kuusessa rauhassa kovinkaan kauaa. Tarhassa tontut ja joulukuuset ovat tulleet ainakin sanoina tutuiksi ja tonttuja pitää kokoajan siirrellä kuuseen ja kuusesta pois. Vielä poika tuskin joulusta varsinaisesti mitään ymmärtää mutta osaa kuitenkin selkeästi ihastella näitä koristeita. Voin vain kuvitella kuinka paljon aivan oikea kuusi runsaampine koristuksineen kiinnostaisi, se kun vielä olisi kokoajan sopivasti kulkutielläkin...

tiistai 11. joulukuuta 2012

Eikös se menekin niin, että jos puran keskeneräisen ja aloitan tilalle uuden, se vastaa keskeneräisiin keskittymistä eikä varsinaisesti ole uuden aloittamista?

Mietin, että juuri nyt eniten tarvitsisin uutta kaulalämmikettä. Mulla on siis siitä yhdestä ihanasta leijonankeltaisesta Novitan Isoveljestä neulottu pipo jota käytän aktiivisesti. Sen kaverina on kauluri, joka on kuitenkin osoittautunut vähän heikosti lämmittäväksi, tuntuu että aina joko niska tai leuka tai joku jää vähän suojattomaksi ja palelee. Haluaisin siis lämpimämmän kaulanlämmittimen.


Sagittaria Stole on siis ollut iät ja ajat kesken, ajatuksena muotoutua pipon kaveriksi mukava ja varmasti kaunis huivi, mutta kun nyt tuntuu että kaulurimallinen lämmitin olisi kuitenkin käytännöllisempi ja kivempi. En vain oikein löytänyt Ravelrystä sellaista kaulurin mallia, joka olisi tosissaan iskenyt ihan vaan yksivärisesti tuosta keltaisesta langasta ajateltuna, ja vielä että tuo Isoveli olisi suht koht sopiva lanka ohjeeseen.

Niinpä mietin ihanaa väri-iloittelua, Simple Sprinkleä. Jos ottaisin tuon keltaisen tuohon ihan kauttaaltaan toistuvaksi pohjaväriksi ja kaveriksi sitten niistä edellisen merkinnän jämälangoista jotain kivoja? Jos tiheys ei osu yksiin Isoveljen kanssa niin ainahan voi neuloa kaksinkerroin vaikkapa. Mulla on ainakin mustaa ja ruskeaa ja oranssia talvitakkia, joten kenties voisi valita jotain suhtkoht maanläheisiä värejä, ruskeaa, mustaa, harmaata...? Tai sitten ihanmitävaan, jos keltainen kuitenkin kulkee kokoajan mukana niin passannee yhteen pipon kans, eli onko niillä muilla väreillä sitten niin väliäkään oikeastaan, että mitä ne on? Mitäs olette mieltä lukijat? Mallista, väreistä, toimivuudesta kaulan ja leuan lämmittimenä?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kävin läpi niin sanottuja jämälankojani ja järjestelin niitä vähän omiin lokeroihinsa. Tähän sain inspiraation kun listasin lankavarastoni tuonne sivupalkista löytyvän linkin taakse ja totesin että melko monen langan grammamäärä tuntuu olevan aika pienestä päästä, että mitä ihmettä niillä kaikilla nöttösillä oikein tekee.

Tässä kohtaa muuten pakko ohimennen mainita, että erittäin harvinainen viikonloppu jolloin miehenikin oli vapaalla, on mahdollistanut suorastaan vauhdikkaan alun uudelle blogille verrattuna vanhan blogin viimeaikaiseen hiljaiseloon. Ja ehdimme myös käydä elokuvissa, se myös on kovin harvinaista nykyään. Uusin Bond-elokuva oli paljon viihdyttävämpi kuin olisin osannut kuvitella, eikä vähiten siksi että siinä oli Ralph Fiennes mukana!


Mutta niihin jämälankoihin siis. Näistä ohuista villasekoitelangoista voisi syntyä vaikkapa ihan hauska lapsen paita tai mekko tai jonkinlaiset eripariset sukat tai vaikka useammatkin koosta riippuen. Oikeastaan jopa houkuttelisi tehdä uusi aloitus tai uusia aloituksia näillä!

Paksummistakin villaisista varmasti tulisi jotain kivaa sekasopparaitaa ainakin lapsen koossa. Isoimmat kerät seitsemää veljestä eivät taida mennä ihan jämälangoista varsinaisesti, mutta ovat kuitenkin jääneet projektista ja ovat vailla päämäärää, siksi päätyneet jämien sekaan.

Puuvillaisiakin löytyy melko suuri kasa jokseenkin saman paksuista lankaa, näistä voisin kuvitella jollekin tyttölapselle syntyvän melko ihana kesämekko vaikkapa. Tai miksei kesäinen pusero vaikka omalle pojalle. Olikos niissä jo aloitetuissa kuinka pakko pysytellä...?

Sitten on nämä kammojämät joille en keksi mitään käyttöä, eivät sovi muiden kanssa yksiin ja kutakin on niin pieni määrä että ei kai näistä mitään voi tehdä? Haluaako joku, laitanko roskiin, kysynkö päiväkodista haluaisivatko askarteluihin? On Teddyä, Tempoa, Mamboa, Bambua, Ainoa ja ehkä jotain muutakin. Yksi vajaa kerä (39g) nättiä Drops Bomull-linia, mikä ei taida riittää oikein mihinkään?