tiistai 10. lokakuuta 2017

Pitkästä aikaa moikka! Täällä koitetaan taas vaihteeksi tehdä paluuta bloginkin puolelle, kun neulottukin kerran on. Tällä kertaa lähinnä kuvapläjäystä, koska kuvat aika pitkälti puhuu puolestaan. Suosittelen Instagramin käyttäjiä seuraamaan blogin Instagram-tiliä paulajulk koska sinne nyt vaan on helppoa ja näppärää lisätä kuvia sitä mukaa kun jotain blogin aihepiiriin liittyvää kerrottavaa on, joten päivittyy huomattavasti tiheämmin kuin blogi. Mutta jos tässä neulomiset jatkuu jollain tahdilla nyt, niin eiköhän tännekin tule sitten tarinoitua taas.


Pieni myssy toivottavasti vastasyntyneen vauvan päähän tuli tehtyä jo heinäkuussa. Ohje löytyy linkin takaa Ravelrysta, lankani oli huomattavasti ohuempaa joten hieman säätämistä vaati, mutta ainakin Anna-nuken malliposeerauksen perusteella kenties tuo kokotavoite saavutettiin. Lankana oli jotain ystävän New Yorkista tuomaa violetin ja mustan sävyissä hieman pätkävärjättyä lankaa yhdistettynä johonkin yksiväriseen violettiin. Kuten huomaatte, en ole nyt jaksanut keskittyä neulomiseen niin tarkkaan että osaisin tarkkoja speksejä antaa, vaan kun neuloa on huvittanut ja siihen on kyennyt ja ehtinyt, niin olen keskittynyt olennaiseen eli neulomiseen itseensä.


Myssyn pariksi valmistuivat myös sukat, tutulla ja turvallisella junasukkien mallilla tietysti. Pikkuruiset nämäkin, näin sitä vain unohtaa jo kahdessa ja puolessa vuodessa että niin pieniä ne pienet päät ja varpaat ja koko ihmisenalut ovat alkujaan.


Eikä kahta ilman kolmatta, tulevalle pikkusiskolle on valmistunut tuossa kuukausi sitten myös piiiiikkuruinen liivimekko, Jaanan söpöllä Ellin mekon ohjeella. Tässäkin vähän säädetty, koska tuota kauan, kauan, kauan marinoitua Rowanin Cotton Woolia oli käytettävissäni vain rajoitettu määrä. Toivottavasti tämä kuitenkin tulee menemään alkuun, josko edes heti sairaalasta kotiutuessa olisi käyttökelpoinen. Alla pikkuruiset bodyt ja sukkikset joihin vertaaminen ainakin antaa toivoa että mekko mahtuisi ainakin hetken.



Ja toki myös veljeksiä on muistettu, vihdoin on E:kin saanut uudet sukat, niiden kaksi vuotta sitten tehtyjen apinasukkien tilalle, jotka jo viime talven olivat aivan väärää kokoa, onneksi villasukat kuitenkin menevät liian pieninäkin kun tuppaavat venymään ja kukas nyt siitä välittäisi vaikka kantapää seilaa jossain jalkapohjan alla. Näistä sukista tosin tuli vähän paksummat, ja kuulemma ohuemmatkin esimerkiksi kumppareihin saisi olla, joten sellaiset on vielä tehtävä. Mutta muutoin eskarilainen kyllä näistä kovasti tykkää.



Myös pikkuveli N sai ihan ekoja vauvasukkiaan lukuunottamatta kai ensimmäiset täysin omat äidin neulomat sukat, eli ei isoveljeltä perittyjä. Lumiukkokuviot itse hahmoteltu, kirjoneulekäsialassa pitkästä aikaa tehden runsaasti parantamisen varaa, mutta ihan kivat näistä silti tuli, suloiset jopa. Ja kun lapsi itse tykkää, niin mitäs pienistä epätasaisuuksista välittämään. Kunhan liian löysät langanjuoksut eivät vaan katkeaisi nurjalla puolella kun sukat kuitenkin saattavat pienissä käsissä kokea välillä koviakin.



Näin - paluu on jälleen kerran tehty ja tällä kertaa näyttää ihan lupaavalta että jatkoakin seuraa, kun tässä on jonkin verran vielä sellaista aikaa edessä että neulomiselle jää hetkiä ja keskenkin on tällaisia sopivia pienehköjä töitä joiden valmistumista lähitulevaisuudessa en niin suuresti epäile. Toivottavasti siellä edelleen joku sitkeä lukija on jäljellä seurailemassa!

perjantai 10. maaliskuuta 2017


Lankana Hjertegarn Extrafine Merino 120
  Puikot 3.5mm
2.8.2016-9.3.2017
 
On aika mahtavaa, että esikoinen arvostaa tosi kovasti äidin neulomisia ja oli tosi onnellinen kun sain valmiiksi tämän villatakin hänelle. Halusi heti kokeilla sitä kun aamulla huomasi että olen sen saanut viimeistelyä illalla ja kovin ylpeänä pikkuveljellekin puheli että siinä on hänen villatakkinsa. 


Tämä malli on mukavan perus, mutta kuitenkin tuo yläosan raitainen kaarroke ja myös taskut tuovat siihen jotain jujua. Voisi sanoa tylsäksi neuloa mutta nuo kohdat vähän vähensivät tylsyyttä, ja toki tässä elämäntilanteessa tällaista simppeliä neulomusta osaa myös arvostaa. Helppo jättää kesken lojumaan ja jatkaa kun taas ehtii.


Nappien valinta tuotti tällä kertaa suuria vaikeuksia, millään ei meinannut löytyä sellaisia joissa väri passaisi lankojen väriin ja koko olisi juuri sopiva. Nämä olivat kyllä värinsä puolesta varsin hyvät, koon kanssa aika näyttää ovatko juuri sen verran pienet että alkaa olla vaikuksia pysyä kiinni kun käytössä napinlävet venyvät.

Lanka oli kyllä tosi ihanaa neulottavaa, pehmeää ja soljui hyvin Addin puikoilla. Olen tuosta tehnyt aiemmin pikkuveljen vaunupeiton, ja se ainakin on ahkerasta käytöstä huolimatta pysynyt oikein hyvässä kunnossa, joten toivottavasti lanka kestää myös takissa siistinä ja säilyttää myös tuon pehmoisuutensa.


En nyt enää oikein edes muista millä ohjeen koolla tuota takkia tein, varmaankin jotenkin soveltaen. Kasvunvaraa siihen tuli todella paljon ja ei tuota tälle talvea voi edes käyttää kun on niin suuri. Että sinänsä hyvä että valmiiksi saaminen kesti näinkin pitkään, niin ei tunnu niin pahalta laittaa odottamaan ensi syksyä että pääsee käyttöön. Jospa siihen mennessä poika kasvaisi sen verran että takki ei enää vaikuttaisi lähinnä mekolta tai tunikalta.


Ihana tosiaan kun E niin kovasti tästä kuitenkin piti (vaikka siitä iso tulikin) ja oikein mielellään poseerasi äidin kamerallekin. Harmi että tänään ei ollut alkuiltapäivästä niin aurinkoista kuin viime päivinä muutoin on ollut, niin kuvat ovat melko harmaita ja ankeita. Ilo uudesta puserosta taitaa välittyä kuvista silti katsojallekin.


perjantai 24. helmikuuta 2017

Mulla vähän vaivaa nyt sellainen juttu, että haluttaisi aloittaa vaikka kuinka monta neulomusta yhtä aikaa, ja sehän vähän tarkoittaa sitä, ettei mistään tule sitten (koskaan) valmista. Niinpä olen päättänyt jonkinlaisen itsekurin opettelua nyt.


 
Tämä esikoisen takki on jo niin sanotusti viittä vaille valmis, kun enää toinen hiha on kesken ja sen jälkeen puuttuisi vain nappilista ja viimeistely, joten ajatuksena on, että kotona en saa nyt muuta neuloa, ennen kuin tämä on valmis.


Jos jonnekin muualle, missä neuloakin voi, kotoa eksyn, niin sitten tämä Kapan alku saa olla mukana, koska se on niin helppo reissuneule.


Sitten kun pojan takki on valmis, saan hetken tehdä muitakin vaikka monikossa, mutta suunnittelinpa että pidän ehkä huhtikuun tai toukokuun sellaisena, että silloin vastaavaan tyyliin työstäisin vain näitä lankoja, joista on jo vuosikausia ollut tarkoitus tehdä ystävälle jotain isompaa. Valmiiksi se ei todellakaan yhdessä kuukaudessa tule, mutta luulisi edistyvän viimein!




Niitä muita aloituksia ja houkutuksia, on lapasten alkua, on lankoja tunikaa varten, olisi houkuttelevia kirjoneulesukkamalleja, ties mitä. Neuloosi, startiitti, mitä näitä nimityksiä nyt näille tiloille onkaan kuullut. Huh!


Kaiken kruunaa tämäkin ilmeisesti yli kuusi vuotta sitten aloitettu Ripple, joka on jo näin pitkälle tehty ja sitten hylätty vuosiksi. Saisinkohan tämän vuoden aikana sinniteltyä tämän loppuun, vaikka mitä todennäköisimmin tämä ei edes enää mahtuisi minulle itselleni päälle? Ei ollenkaan houkuttele tuo Alpacan purkaminenkaan, ja todella sääli olisi tässä vaiheessa heivata menemäänkään tuota kun noin vähän olisi hommaa jäljellä suhteessa jo tehtyyn.


Myös Springtime Swirl Shawl on aloitettu joskus, mutta tämä todennäköisesti saa odottaa vielä noin kymmenen vuotta kun lapset ovat teini-ikäisiä ja äidille jää oikeasti aikaa keskittyä johonkin pitsin neulontaan.

Eläinpeiton olen jo vienyt äidilleni josko hän saisi sen tehtyä joskus loppuun, mun ranteet kun ei virkkaamisesta ilahdu.Siitä ei siis ole tuoretta kuvaa, mutta tässä vanhassa postauksessa oleva tilannekuvaan verrattuna joitain muitakin eläimiä on ympyröity pohjavärillä, mutta ei mulla ole edes mitään varmaa muistia montako.

perjantai 10. helmikuuta 2017



Lankana Novita Nalle
  Puikot 2.5mm
20.1.-10.2.2017

Pysyinpä aikataulussa Ystävänpäiväsukkien kanssa ja niin ne ovat nyt valmiit!


Kuten kuvista näkee, en tosiaan noudattanut ohjeen mukaisia värejä ja muutenkin piti vähän enemmän värien kanssa säätää, kun halusin montaa väriä sukkiin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, joku vähän paremmin erottuva pohjaväri ois voinut olla kiva, kun kuviot jäävät osin vähän piiloon, mutta yleisilmeeseen olen kuitenkin näiden värivalintojeni kanssa oikein tyytyväinen.


Mulla on aika tiukka käsiala, ja kirjoneule helposti entisestäänkin tiukempi, niin Nallea 2,5 mm puikoilla neuloessa sain tehdä sukat ohjeen isoimman koon mukaan vaikka oma jalkani on vain noin kokoa 37-38 ja kun koko kropalla on mittaa alle 160 senttiä, niin ei tuo säärenkään pituus kovin päätähuimaava ole. Lopputulos kuitenkin siis juuri sopiva polvisukiksi, ihan tuohon polven alapuolelle ylettyvät ja jalkateräänkin mahtui kaikki ohjeen kuviot just hyvin. 

Lopuksi vielä kastelin sukat oikein kunnolla ja sukkablokkien avulla asettelin kuivumaan pyyhkeiden väliin, ja lopputuloksena siis oikein sileät ja itselle juuri sopivat sukat.


Näin usean vuoden tauon jälkeen kirjoneuletta neuloessa piti muistutella mieleen kaikki lankojen pitämisestä ja toki myös lankadominanssista lähtien, mutta kun vauhtiin pääsi niin tosi mukavasti nämä etenivät ja oli tosi mukavaa tehdä näitä ja toki valmis työ ilahduttaa kovasti. Kirjoneuletta varmasti houkuttelee nyt tehdä taas lisääkin, on se mukavaa seurata sitä kuvioiden muodostumista. Seuraavaksi kuitenkin olisi kyllä syytä saattaa se esikoisen villatakki valmiiksi, joten pitänee sitä sileää oikeaa yksiväristä neuletta nyt jaksaa vähän aikaa tehdä niin voi sitten katsella uudet kuviot puikoille!

PS. Myös blogin Facebook-sivusta saa tykätä ja sieltä voi myös seurailla blogipäivityksiä: https://www.facebook.com/paulanneuleet 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Mua on puraissut neulekärpänen. Johan tätä on odotettukin! Niina Laitisen ystävänpäiväsukat sen tekivät, ei malttaisi illalla mennä nukkumaan (kun yrittää saada kirittyä kuviot kiinni oikeaan päivään saakka) ja päivälläkin välillä miettii, että kunpa jo pääsisi jatkamaan. Se taitaa olla se kirjoneuleen viehätys, johon kolme vuotta (aika todella kuluu nopeasti!) sitten myös hurahdin kovasti. On paljon tylsempää ja epäinnostavampaa tehdä jotain yksitoikkoista yksiväristä sileää neulosta kuin seurata kuvion muodostumista rivi kerrallaan. 


Värivalintoja näissä voisi aina miettiä ja jossitella, ehkä nyt jos aloittaisin, niin saattaisin kuitenkin välillä tehdä raidan, jossa harmaa olisi pohjavärinä ja kuvio toisella värillä. Mutta näin nyt mennään, en enää jaksa purkaa.

Purkamiseksi siis alkuperäisen alun jälkeen meni, kun normaalistikin tiukahkollani käsialalla sain kirjoneuleesta todella tiukkaa ja keskikoon ohjeen mukainen sukka joutui liian kovalle venytykselle jalkaani mahtuakseen. Isoimman koon silmukoilla koko on nyt kohdillaan, Novitan Nallesta 2,5mm puikoilla neuloessani.


Luulen, että näiden sukkien jälkeen aloitan jotain muutakin kirjoneuletta. Esikoinen tarvitsisi ensi talvelle viimeistään uudet sukat, joten ne voisi tehdä hyvissä ajoin. Lapasia tarvitsisin niin minä kuin esikoinenkin, ja yksi lapaslahjuskin on mielessä. 


Myös yllä näkyvä esikoisen villatakki on yhä kesken, se pitäisi kyllä tässä kirjoneulonnan lomassa tehdä loppuun. Ja eräs pitkään odottanut isompi työ on myös ollut viime aikoina kovasti mielessä aloittaa, saapa nähdä saisinko viimein tartuttua siihenkin, vaikka sitten pikkuhiljaa sitä muiden juttujen ohessa tehden. Ainakin nyt on useampana iltanakin löytynyt pieni hetki neuloa, joten toivon innostuksen nyt pysyvän yllä, on tämä niin mukava harrastus viemään ajatuksia muualle arjen asioista.

Vieläkö täällä blogissa joku käy lukemassa, vieläkö blogini on jonkun seurantalistalla? Jos neuleinto tässä nyt on palannut pidemmäksikin aikaa, niin eiköhän tämä blogikin tästä taas nouse henkiin.

Neulomisesta taas innostuneena, tein yksityisen Instagram-tilini oheen julkisen tilin, minne tulen varmastikin enemmän päivittämään kuvia keskeneräisistä käsitöistä ja muusta ei-niin-henkilökohtaisesta. Seurata saa, paulajulk tunnuksella löytyy. Myös yksityinen tili paularox on yhä olemassa ja sitäkin pääsee seuraamaan mutta tosiaan sinne vaatii mun hyväksynnän.