Mulla vähän vaivaa nyt sellainen juttu, että haluttaisi aloittaa vaikka kuinka monta neulomusta yhtä aikaa, ja sehän vähän tarkoittaa sitä, ettei mistään tule sitten (koskaan) valmista. Niinpä olen päättänyt jonkinlaisen itsekurin opettelua nyt.

 

Tämä esikoisen takki on jo niin sanotusti viittä vaille valmis, kun enää toinen hiha on kesken ja sen jälkeen puuttuisi vain nappilista ja viimeistely, joten ajatuksena on, että kotona en saa nyt muuta neuloa, ennen kuin tämä on valmis.

Jos jonnekin muualle, missä neuloakin voi, kotoa eksyn, niin sitten tämä Kapan alku saa olla mukana, koska se on niin helppo reissuneule.

Sitten kun pojan takki on valmis, saan hetken tehdä muitakin vaikka monikossa, mutta suunnittelinpa että pidän ehkä huhtikuun tai toukokuun sellaisena, että silloin vastaavaan tyyliin työstäisin vain näitä lankoja, joista on jo vuosikausia ollut tarkoitus tehdä ystävälle jotain isompaa. Valmiiksi se ei todellakaan yhdessä kuukaudessa tule, mutta luulisi edistyvän viimein!

Niitä muita aloituksia ja houkutuksia, on lapasten alkua, on lankoja tunikaa varten, olisi houkuttelevia kirjoneulesukkamalleja, ties mitä. Neuloosi, startiitti, mitä näitä nimityksiä nyt näille tiloille onkaan kuullut. Huh!

Kaiken kruunaa tämäkin ilmeisesti yli kuusi vuotta sitten aloitettu Ripple, joka on jo näin pitkälle tehty ja sitten hylätty vuosiksi. Saisinkohan tämän vuoden aikana sinniteltyä tämän loppuun, vaikka mitä todennäköisimmin tämä ei edes enää mahtuisi minulle itselleni päälle? Ei ollenkaan houkuttele tuo Alpacan purkaminenkaan, ja todella sääli olisi tässä vaiheessa heivata menemäänkään tuota kun noin vähän olisi hommaa jäljellä suhteessa jo tehtyyn.

Myös Springtime Swirl Shawl on aloitettu joskus, mutta tämä todennäköisesti saa odottaa vielä noin kymmenen vuotta kun lapset ovat teini-ikäisiä ja äidille jää oikeasti aikaa keskittyä johonkin pitsin neulontaan.

Eläinpeiton olen jo vienyt äidilleni josko hän saisi sen tehtyä joskus loppuun, mun ranteet kun ei virkkaamisesta ilahdu.Siitä ei siis ole tuoretta kuvaa, mutta tässä vanhassa postauksessa oleva tilannekuvaan verrattuna joitain muitakin eläimiä on ympyröity pohjavärillä, mutta ei mulla ole edes mitään varmaa muistia montako.

Mua on puraissut neulekärpänen. Johan tätä on odotettukin! Niina Laitisen ystävänpäiväsukat sen tekivät, ei malttaisi illalla mennä nukkumaan (kun yrittää saada kirittyä kuviot kiinni oikeaan päivään saakka) ja päivälläkin välillä miettii, että kunpa jo pääsisi jatkamaan. Se taitaa olla se kirjoneuleen viehätys, johon kolme vuotta (aika todella kuluu nopeasti!) sitten myös hurahdin kovasti. On paljon tylsempää ja epäinnostavampaa tehdä jotain yksitoikkoista yksiväristä sileää neulosta kuin seurata kuvion muodostumista rivi kerrallaan. 

Värivalintoja näissä voisi aina miettiä ja jossitella, ehkä nyt jos aloittaisin, niin saattaisin kuitenkin välillä tehdä raidan, jossa harmaa olisi pohjavärinä ja kuvio toisella värillä. Mutta näin nyt mennään, en enää jaksa purkaa.

Purkamiseksi siis alkuperäisen alun jälkeen meni, kun normaalistikin tiukahkollani käsialalla sain kirjoneuleesta todella tiukkaa ja keskikoon ohjeen mukainen sukka joutui liian kovalle venytykselle jalkaani mahtuakseen. Isoimman koon silmukoilla koko on nyt kohdillaan, Novitan Nallesta 2,5mm puikoilla neuloessani.

Luulen, että näiden sukkien jälkeen aloitan jotain muutakin kirjoneuletta. Esikoinen tarvitsisi ensi talvelle viimeistään uudet sukat, joten ne voisi tehdä hyvissä ajoin. Lapasia tarvitsisin niin minä kuin esikoinenkin, ja yksi lapaslahjuskin on mielessä. 

Myös yllä näkyvä esikoisen villatakki on yhä kesken, se pitäisi kyllä tässä kirjoneulonnan lomassa tehdä loppuun. Ja eräs pitkään odottanut isompi työ on myös ollut viime aikoina kovasti mielessä aloittaa, saapa nähdä saisinko viimein tartuttua siihenkin, vaikka sitten pikkuhiljaa sitä muiden juttujen ohessa tehden. Ainakin nyt on useampana iltanakin löytynyt pieni hetki neuloa, joten toivon innostuksen nyt pysyvän yllä, on tämä niin mukava harrastus viemään ajatuksia muualle arjen asioista.

Vieläkö täällä blogissa joku käy lukemassa, vieläkö blogini on jonkun seurantalistalla? Jos neuleinto tässä nyt on palannut pidemmäksikin aikaa, niin eiköhän tämä blogikin tästä taas nouse henkiin.

Neulomisesta taas innostuneena, tein yksityisen Instagram-tilini oheen julkisen tilin, minne tulen varmastikin enemmän päivittämään kuvia keskeneräisistä käsitöistä ja muusta ei-niin-henkilökohtaisesta. Seurata saa, paulajulk tunnuksella löytyy. Myös yksityinen tili paularox on yhä olemassa ja sitäkin pääsee seuraamaan mutta tosiaan sinne vaatii mun hyväksynnän.

Ajattelin kuvata tätä tällä hetkellä neulomaani Aavaa teille, mutta eihän siitä kuvaamisesta oikein mitään tullut, yhdistelmä harmaa neliskanttinen peittoa muistuttava neulomus ja tuholaistaapero ei oikein ole kovin helppo juttu jos haluaisi kivoja kuvia blogiin.

Mutta ehkä näistä kuitenkin välittyy kaikki oleellinen. Tylsää kuin mikä mutta toisaalta aivotonta. Syö lankaa käsittämättömän paljon mutta silti tuntuu ettei työ edisty yhtään. Tuleeko tästä oikeasti jotain järkevää päällepantavaa? Valmistuuko tämä oikeasti joskus mielellään lähitulevaisuudessa? Pitäiskö mun välillä neuloa jotain muutakin?

En ole aivan täysin varma onko lankavalintakaan tähän juuri oikea, vaikkakin Karisma ihan mukavaa neulottavaa onkin. Kai sen valmiissa neuleessa sitten näkee venyykö ja näyttääkö miltään, nyt tuntuu että vaikea erottaa ainakaan kuviin esimerkiksi ainaoikeaa ja helmineuletta toisistaan. Toki keskittyminen kuvaamiseen ei ollut kovin hyvä. Katsotaan miten käy.

Nyt kun vauhtiin pääsin niin päivitänpä blogia heti uudemman kerran. Kun sain pikkuveljen haalarin valmiiksi, niin valikoin seuraavaksi kohteeksi neuloa loppuun joskus tuossa vauvavuoden aikana aloittamani vaunupeiton. Jep. Vauva on jo vuoden ja pian kaksi kuukautta ja vaunupeitto on tällä mallilla.... Nooh, onhan sille käyttöä isompanakin ja vaunuissa kuitenkin tulee vielä tovin matkaamaan niin jospa tämä vaunukäyttöönkin ehtisi. Nyt on tässäkin asiassa menty isoveljen omalla peitolla. 

Tuo Hjertegarnin Extrafine merino on kyllä mukavan tuntoista lankaa ja tätä peittoa on kiva tehdä pehmoisesta langasta ja kun malli on ainaoikeaa vain yksi kerä kerrallaan niin helppoa tämän neulominen ainakin on!

 

Olen pikkuhiljaa aloittanut lankavaraston järkeistämistäkin, ja tällä haavaa ainakin nämä vironvillakerät olisivat vailla parempaa kotia. Jos blogin lukijoista jotain kiinnostaa ostaa nämä, niin yhteyden saa kommenttikentän kautta tai sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen.

Niin se vain on, että melkein kaksi kuukautta on edellisestä kirjoituksesta kulunut, ja yhä olen yhtenä kappaleena! Pikkuveli on siis pysynyt kyydissä jo niin pitkään että huomenna alkaa 39. viikko. En olisi ikinä uskonut.

Mulla oli tietysti mielessä kaikenlaisia suunnitelmia mitä olisi ihana tulokkaalle neuloa mutta eipä nuo mun suunnitelmat tahdo kovinkaan usein toteutua. Karsin ne aivan välttämättömimpiin, eli vauvallekin oma sukka-, lapas- ja myssysetti sekä vaunupeitto. Kyllähän niitä löytyy E:nkin jäljiltä mutta jotta nyt jotain omaakin vauva saisi.

No, tietysti sormien puutuminen ja sormien ja käden särkeminen, joka oli tuttua jo E:tä odottaessa, on ollut nyt vielä pahempaa, ja neuloa ei pysty. Taisin vuoden alussa aloittaa tuon asustesetin ja tässä on tilanne.

Yksi sukka siis valmiina ja toisesta vielä vähän puuttuu. Lapaset ja myssy odottavat että pääsisivät puikoille. Ei taida kotiutumisasuksi valmistua tällä menolla, ehkä sitten vauvan synnyttyä saan nämä juuri ja juuri tehtyä, peiton kohtalo voi olla toinen kun kiirettä varmaan sitten riittää muutenkin.

Täällä se vaan blogihiljaisuus on jatkunut ja jatkunut. Neulonut olen kyllä satunnaisesti mutta aika hitaalla tahdilla ja työstä toiseen vaihdellen. Meillä on jonkinlainen välitila menossa elämässä kun muutimme vanhasta kodistamme muualle muuttaaksemme taas uuteen kotiin toivottavasti vain muutamien kuukausien kuluttua. Uutta kotia odotellessa tuntuu ettei oikein neuleisiinkaan osaa tarttua kunnolla. Ehkä tässä väliaikaisessa kodissa ongelma (tai ainakin osa sitä) on se että en ole jaksanut levittää neulomuksiani mitenkään esille ja tuntuu etten edes muista mitä olen ollut tekemässä. Otin kyllä muutossa mukaan kaikki keskeneräiset neuleet ja joitain lankojakin, joten sinänsä mahdollisuuksia neulomiseen kyllä on. Mikään ei kuitenkaan aivan erityisesti houkuta, joten tulee sitten neuloskeltua kerros sitä, kerros tätä, ja näin tuntuu ettei mikään työ oikeasti etene.

Väliaikaiskoti on sukulaisen asunto, jossa hänen huonekalunsa valmiina, joten tuntuu että täysillä tänne ei pysty kotiutumaan ja oleminen täällä on lähinnä arjen pyörittämistä ja uuden kodin odottamista. Onneksi sijainti on sellainen että lähes kaikkialle on lyhyt matka jolloin näin kesäaikaan varsinkin on helppo vapaapäivinä lähteä pyörälläkin useisiinkin leikkipuistoihin ja vaikka kaupunkiinkin viettämään aikaa, jolloin ei tarvitse niin paljon viettää aikaa paikassa joka ei kodilta tunnu. Enkä siis varsinaisesti valita, kyllähän täällä asua voi, hyvinkin, ja puhutaan kuitenkin lyhyestä ajasta ja esimerkiksi lapsi viihtyy hyvin, mutta onhan se tietyllä tavalla väsyttävää kun tuntuu toisten nurkissa asumiselta vaikka ihan oman perheen kesken vain ollaankin. Ja aivan mahtavaa että tällainen ratkaisu väliaikaisasumiseen oli mahdollinen! Joten kiitollinen ja tyytyväinen olen, mutta tosiaan - omaa kotia odotellessa siltikin. Neuleetkin varmaan asettuvat sinne sitten paremmin, heh. Mutta sitä ennen - pitäisi päättää toimenpiteet noiden keskeneräisten kohdalta, ja sitten yrittää oikeasti jotain tehdä valmiiksikin. Vaikka en halua neulomisesta mitään stressiä ottaakaan enkä liian vakavasti siihen suhtautua, niin on se vaan oikeasti järjetöntä iänkaiken pitää keskeneräisiä odottamassa.

Niinpä ajattelin nyt blogihiljaisuuden rikkoaksenikin kuvata tänne kaikki keskeneräiset ja ne langat joille on selkeä suunnitelma, ja listata myös ne (suht) selkeät suunnitelmat joille langat vielä puuttuu. Jos tämä toisi kaivattua järjestelmällisyyttä asiaan ja samalla saisin kehiteltyä langoille ja neuleille sellaisen säilytysratkaisun että ne olisivat houkuttelemassa puoleensa, ja saisin johonkin tartuttua silläkin ajatuksella että edes jonkun neulomuksen saisin väliaikaisasumisen aikanakin valmiiksi. Varmasti jotain tarveneuleitakin olisi muistettava ensi syksyä ja talvea varten, lapselle siis ainakin. Hyvin kaksi talvea palvellut kummitädin neuloma villahaalarikin täytyy ensi syksynä jo laittaa säilytykseen, koska enää se ei tule mahtumaan pojalle. Sellainenkin siis pitäisi neuloa, koska kaupastahan ei tietenkään voi villaa lapselle ostaa, ei ei ei... Varmaan sellainen pitäisikin jo nyt lyödä puikoille jos aikoisi ensi talveksi saada tehtyä, huh!

Aloitanpa uusimmasta puikoille päässeestä. Tästä ehkä hieman mielenkiintoisen värisestä alusta olisi tulossa 3 in 1. Tätä olen nyt ihan viimeisimmät illat neuloskellut ja ehkä luonnollisesti, kun viimeisin aloitus on, tämä innostaa tässä kohtaa eniten.

Clincher-huivin aloitin ihan muuton jälkeen, kun tuntui että tarvitsi jotain todella aivotonta neulottavaa. Valikoin langaksi pikaisesti jonkun yksittäisen sukkalankakerän. Aluksi tuo väri vaikutti ihan kivalta huiviin mutta en kyllä enää ole yhtään varma. Ehkä tämä silti on sellainen jonka voisi jopa saada tehtyä - juurikin niiden iltojen myötä kun kaipaa käsille tekemistä mutta aivot ei toimi juurikaan.

Nämä langat purin aiemmin yhdestä kovin epäonnistuneesta puserosta ja nämä yhdistän Cinnieen jonka tekemistä olen suunnitellut jo jonkin aikaa. En muista olenko tutkinut kävisikö tuo tiheyden puolesta mutta kyllä edelleen tuo tuntuu ihan kiinnostavalta vaihtoehdolta. Väri on luonnossa hyvin syvä violetti, kaunis. Ehkä pitkähihaisena tekisin. Tämä olisi kyllä kiva jo näin kesällä, mutta ehkä ensi vuoden kesälle aikaisintaan olisi edes teorettinen mahdollisuus saada tehtyä!

Tämän virkatun eläinpeiton aloitin E:lle jo hänen ollessaan vielä mahassani, ja nyt parin kuukauden kuluttua hän täyttää kolme vuotta. Eh. Kyllä tämä on pakko joskus tehdä loppuun, ehkä viimeistään sitten vaikka E:n omille lapsille tai jotain sellaista. Voisin melkein delegoida jollekin tän jatkamisen jos joku haluaa, virkkaus on kamalaa mun ranteelle. Vai onko kokemusta, jos virkatessa ranne kipeytyy niin auttaisiko joku sellainen ergonominen virkkuukoukku, olen antanut itseni ymmärtää että nykyään sellaisiakin on olemassa?

Sylvin langat. Ystävälle luvattu myöskin joskus vuoden 2010 lopulla? Langat hankittu vuonna 2011? Ja sitten iski raskaus ja loppu on historiaa. Mutta edelleen aivan EHDOTTOMASTI haluan tämän tehdä rakkaalle ystävälle joten vaikka hän jo taannoin kyseli josko hänen kannattaisi itse yrittää tuo tehdä niin en oikein halunnut luopua langoista vielä, kyllä mä tän vielä teen!

Mesa. Ei tästä kyllä taida tulla mitään. Värit ei enää houkuttele ja jotenkin tuo kaulus häiritsee mua. Ja neule nimenomaan puserona ei houkuttele yleensäkään, oon nimittäin huomannut että olisi kannattanut ehkä silloin lapsen vauvavuonna yrittää tehdä jotain sille raskauden jälkeiselle mahalle, koska nykyään musta tuntuu että tietynlaiset vaatteet saa mut näyttämään siltä niinkuin olisin aina ja jatkuvasti jossain puolivälissä raskautta menossa (enkä ole siis menossa yhtään missään vaiheessa jos joku sitä epäilee) ja valitettavasti neulepuserot on yksi tyyppi vaatteista joka helposti osuu tähän kategoriaan. Takeissa nappilista tai vetoketju jotenkin hälventää asiaa, mutta puserot on mun ongelma, varsinkin jos ne on yhtään vartalonmyötäisiä. Että näin. Taidan nyt tässä julkisesti tuomita tän purkuun.

Ripplen olen aloittanut ilmeisesti marraskuussa 2010. Tuossa tuo vartalo-osa on jo viimeistelyjä vaille valmis ja hihatkin näköjään yllättävän pitkällä. Tämäkään ei tuon mun mahaongelman takia imartele ja muutenkin epäilen josko tuo enää mulle sopisi. Ongelma vaan on ettei Alpacan purkaminen houkuttele yhtään ja kun tuo on noin pitkällä kuitenkin niin olisihan se ehkä järkevämpää tehdä tuo loppuun ja vaikka yrittää etsiä uusi omistaja sille jos ei itsellä olekaan käyttöä? Vai puranko? Vai mitä teen? Voi kunpa vois sysätä jollekulle neulottavaksi loppuun, kun itsellä ei oikein tunnu löytyvän motivaatiota muttei paitaparkaa viitsisi tuossa vaiheessa tuhoonkaan tuomita, sinänsä kuitenkin oikein nätti.

Sitten on sekalaisten kori. Oranssit sukat itselleni Knitting Vintage Socks -kirjasta, harmaat pöllölapaset miehelle, turkoosista Muskatista pojalle aloitettu huppari ja sitten tuo neonlanka ja harmaat Fabelit joista tulisi mulle itselleni sukat. Muuten nää kaikki saa ollakin olemassa ja joskus ehkä voin jatkaa mutta tuo huppari aiheuttaa surkeutta. Tosi ihana malli, mutta jotenkin tuon värin ja mallin yhdistelmä alkoi häiritsemään mua kovin tyttömäisenä ja vaikka yleensä en lasta puekaan mihinkään sukupuolikoodattuihin vaatteisiin niin sen verran tuo vaan kävi häiritsemään että tuli aika alkuvaiheessa jo hyljättyä hupparin alku. Luultavasti puran tuon ja teen sitten jotain muuta tuosta lapselle. Tai jollekin muulle, sillä aika vähän tuollaisia puseroita poika tarvitsee ja vaikka se villahaalari ensi talveksi olis kyllä aika paljon pakompi juttu tehdä.

Että tämmösiä. Myös veljen ja puolisonsa joululahjaksi tämän vuoden aikana valmistuvaksi luvatut neulomukset täytyy muistaa, ja se pojan haalari (toisto saa ehkä uskomaan että se pitäisi ajoissa aloittaa) ja varmasti lapsi tarvitsee myös uusia sukkia ja lapasia ennen pitkää. Kesän juuri alettuahan näitä on hyvä hetki miettiä tietenkin. Eli ei stressiä mutta kyllä tälle keskeneräisten töiden määrälle sopisi jotain tehdä! Mietin vaan tässä, että jos lankaa on se ainakin kaksikymmentä kiloa niin minäköhän vuonna ne on kaikki neulottu tällä tahdilla?! Onneksi ne on nyt muualla säilytyksessä niin ei tartte vahingossakaan katsoa kuinka järkevästi sitä joskus on ostellut ties kuinka moniin puseroihin lankoja, joiden aiottuja kohteita ei ehkä enää todellakaan edes muista!

Välisovitus.

Vaihteeksi tähän valmiiden neuleiden esittely -blogiin väläytys keskeneräisestä. Vielä ei oikein istu ihan niin hyvin harteille kuin toivon lopputuloksen tekevän, ja kaulus on vielä mietinnässä kun mitään pooloa en halua, mutta näkeehän tästä vähän osviittaa mitä on tulossa... Vielä tummaa harmaata on tulossa värikavalkadiin lisänä ja nuo jo käytetyt toistuvat myös myöhemmin helmassa ja hihoissa, jollain tapaa.

Moonlight Owls

Drops Karisma

3.5mm puikot

Kulutus keltainen (52) 21g, punainen (18) 54g
Tehty ajalla 28.1-28.2.2014 suunnilleen
 
Muuten ohjeen mukaan, mutta peukaloon poimin neljä ylimääräistä silmukkaa 

ja täten peukalo on aika leveä, kenties vähän liiankin.

Ja värien kanssa säädin jonkun Ravelryssä nähdyn projektin perusteella noin, 

että värit menevät päinvastoin lapasen päinvastaisilla puolilla.

Nämä pöllöt ovat nyt sitten itselleni. Vähän erilaiset pöllöt kuin aiemmat tekemäni, enkä ole tähän ohjeeseenkaan törmännyt ennenkuin tässä joskus alkuvuodesta ohjeita Ravelrystä etsin. Nämä pöllöt on minusta kuitenkin vähitäänkin yhtä kivat! Ja neulominenkin oli ihan mukavaa, mitä nyt toinen lapanen jäi pariksi viikoksi ainakin odottelemaan koskematta resorin jälkeen, kunnes sitten parissa illassa rykäsin sen valmiiksi. Jonkinlaista kyllästymistä oli ehkä havaittavissa lapasten neulomista kohtaan ja varmaan tältä erää nämä jääkin viimeisiksi lapasiksi, tälle talvelle siis, luulisin...

Tuntuu että aika vaikea keksiä tolkuttomasta sanottavaa yksistä lapasista. Kivat ne on ja pehmoiset ja edelleen tuntuu että yllättävänkin helppoa ja nopeaa toi kirjoneuleen neulominen onkin kun on ne pari tekniikka-asiaa oppinut touhun edesauttamiseksi. Karisma oli myös tosi kivaa neulottavaa, mietin jo että oonko ennen sitä neulonutkaan mutta olihan se ystävän pojan takki silloin tästä tehty. (Linkki menee Ravelryyn, koska tuolloin kirjoitin vielä vanhaan blogiin joka on nyttemmin kadonnut netistä jo.) Kivaa lankaa siis edelleen ja tästä projektista jäi melkein puolitoista kerää keltaista ja hiukan vajaa yksi punaista, koska kuvittelin tarvitsevani molempia lähemmäs kaksi kerää. Näiltä ns. jämälangoilta ei vaan voi välttyä, mutta ehkä joskus sitten nämäkin löytävät käyttöä vielä, jos vaikka langasta huvittaisi tehdä jotain isompaakin joskus. Lapasina nämä on jo toiset punakeltaiset lyhyen ajan sisällä joten tuskin enää...

Näiden lapasten kuvaaminen oli kyllä tosi hankalaa, tuntuu että millään ei saanut värejä oikein ja kuvien tarkkuuskin on vähän niin ja näin. Olisi kai pitänyt odottaa pääsevänsä kuvaamaan joskus keskellä päivää auringonkin ehkä paistaessa ja niin edelleen, mutta kun sellaista tilaisuutta ei voi varmaksi tietää tulevan lähiaikoina, niin näihin kuviin on nyt minun tyytyminen.

Näiden lisäksi olen neuloskellut monen muun oululaisen lailla (vaikken niissä neuletapaamisissa ole käynytkään mutta olenhan silti oululainen ja neulomista harrastava ja Ravelryn Oulu-ryhmässä joten sama hullutus iski) Enchanted Mesaa, joka on edennyt sellaiseen vaiheeseen että toivon saavani viikonlopun aikana jonkinlaisen kuvatodisteen etenemisestä ja siitä että ihan ookoolta vaikuttaa.

Keskeneräisenä odottelisi yhdet sukatkin, ystävän Sylvin langat polttelee kovasti, postissa on tulossa lankaa pojan neuleliiviin ja kesäiseen neuletakkiin, itselle polttelisi n kappaletta muitakin takkeja (oon hurahtanut tälleen muutama vuosi myöhässä tunika-muotiin mutta kaupasta en löydä kivoja niin pitäis neuloa itse, joten mennee ehkä muutama vuosi lisää että ovat käytössä asti), veljen puoliso tilasi itselleen sukat joululahjaneulelahjakortin myötä jajajajaja. Että moneen suuntaan polttelee, saas nähdä mikä oikeasti on valmista seuraavaksi ja mitä kaikkea tässä kohta on aloitettuna. Ai niin oli se yks Alpaca-puserokin kesken (ollut jo sellaset kolme vuotta ja 3-4 kuukautta), ja se lapsen virkatun eläinpeiton alkukin täyttää kolme ihan tässä reilun viikon päästä. Eihän näitä alkuja ja haaveita muistakaan enää. Täytyisi tehdä jokin Suunnitelma.

http://instagram.com/p/aVS4MYs5uj/

Aloitinpa hyvinkin sen Simple Sprinklen, ja siinäpä vasta neulomus jota ei malttaisi laskea käsistä! Iltaisin yleensä pojan mentyä nukkumaan olen työn ottanut edistettäväksi ja kovasti tekisi mieli jäädä television eteen sitä tekemään vielä maagisen kello kymmenen jälkeen jolloin yritän viimeistään painua pehkuihin aina itsekin jotta saisi jonkinlaiset unet, herätyksiä kun siis öisin riittää. Edistymistahti on siis kaulurilla (tai mikä lie tuubihuivi se onkaan!) sellainen, että varmasti tälle vuodelle saan vielä valmistuneen työn esittelyyn tällä vauhdilla!

Tänä viikonloppuna olemme olleet pojan kanssa pelkästään sisätiloissa hänen ollessa hieman kipeä, ja olen samalla sitten virittänyt itseäni joulutunnelmaan. Jouluradio on soinut pitkin päivää ja laitoimme myös tuon hienon kuusemme olohuoneeseen. Pojan leikkitilan säilyttämisen vuoksi ison, oikean, kuusen mahduttaminen aika pieneen olohuoneeseen olisi hieman haastavaa, mutta totesin äkkiä että tämä lienee muutenkin hyvä ratkaisu, E kun ehti ensimmäisen viiden minuutin sisällä jo kaataa koko kuusen ja vähäisetkään koristeet eivät toki saa olla kuusessa rauhassa kovinkaan kauaa. Tarhassa tontut ja joulukuuset ovat tulleet ainakin sanoina tutuiksi ja tonttuja pitää kokoajan siirrellä kuuseen ja kuusesta pois. Vielä poika tuskin joulusta varsinaisesti mitään ymmärtää mutta osaa kuitenkin selkeästi ihastella näitä koristeita. Voin vain kuvitella kuinka paljon aivan oikea kuusi runsaampine koristuksineen kiinnostaisi, se kun vielä olisi kokoajan sopivasti kulkutielläkin...

Eikös se menekin niin, että jos puran keskeneräisen ja aloitan tilalle uuden, se vastaa keskeneräisiin keskittymistä eikä varsinaisesti ole uuden aloittamista?

Mietin, että juuri nyt eniten tarvitsisin uutta kaulalämmikettä. Mulla on siis siitä yhdestä ihanasta leijonankeltaisesta Novitan Isoveljestä neulottu pipo jota käytän aktiivisesti. Sen kaverina on kauluri, joka on kuitenkin osoittautunut vähän heikosti lämmittäväksi, tuntuu että aina joko niska tai leuka tai joku jää vähän suojattomaksi ja palelee. Haluaisin siis lämpimämmän kaulanlämmittimen.

Sagittaria Stole on siis ollut iät ja ajat kesken, ajatuksena muotoutua pipon kaveriksi mukava ja varmasti kaunis huivi, mutta kun nyt tuntuu että kaulurimallinen lämmitin olisi kuitenkin käytännöllisempi ja kivempi. En vain oikein löytänyt Ravelrystä sellaista kaulurin mallia, joka olisi tosissaan iskenyt ihan vaan yksivärisesti tuosta keltaisesta langasta ajateltuna, ja vielä että tuo Isoveli olisi suht koht sopiva lanka ohjeeseen.

Niinpä mietin ihanaa väri-iloittelua, Simple Sprinkleä. Jos ottaisin tuon keltaisen tuohon ihan kauttaaltaan toistuvaksi pohjaväriksi ja kaveriksi sitten niistä edellisen merkinnän jämälangoista jotain kivoja? Jos tiheys ei osu yksiin Isoveljen kanssa niin ainahan voi neuloa kaksinkerroin vaikkapa. Mulla on ainakin mustaa ja ruskeaa ja oranssia talvitakkia, joten kenties voisi valita jotain suhtkoht maanläheisiä värejä, ruskeaa, mustaa, harmaata...? Tai sitten ihanmitävaan, jos keltainen kuitenkin kulkee kokoajan mukana niin passannee yhteen pipon kans, eli onko niillä muilla väreillä sitten niin väliäkään oikeastaan, että mitä ne on? Mitäs olette mieltä lukijat? Mallista, väreistä, toimivuudesta kaulan ja leuan lämmittimenä?

Lisäsin blogin sivupalkkiin kuvat kaikista keskeneräisistä neuleistani, ja täytyy sanoa että vähän hirvittää. Läjä aloituksia, joita olen työstänyt ehkä just sen verran kun silloin aloittaessa on jaksanut, ja sen jälkeen neule on saanut jäädä odottamaan. Käynpäs pikkuisen läpi näitä niin järkytetään lukijatkin tällä hitaudella!

Springtime Swirl -huivi on aloitettu 31.7.2010. Tämä on sellainen näperrystyö, että en odottanutkaan että tämä kovin nopeasti valmistuisi. Vaan olisihan se ihana tehdä tämä joskus jopa valmiiksi, voin vain kuvitella kuinka kaunis siitä tulisi. Ystävän häätkin olisivat ensi syksynä ja tämä olisi ihana asuste, mutta ... uskooko joku että se olisi mahdollista?! Niinpä niin.

Ripplen olen aloittanut 11.11.2010. Tätä olen jopa nyt tänä syksynä vähän neulonut, vartalo-osa on valmis ja hihat on aloitettu. Ehkä tämä vielä valmistuu esimerkiksi talven tai ainakin ensi vuoden aikana! Voisi ottaa tavoitteeksi. Luulisin että tulisi nätti, joskaan en välttämättä enää lähtisi puserona tällaista tekemään koska en aivan tiedä milloin nimenomaan puseromallista villapaitaa käyttäisin, kun tykkään että takit ovat paljon kätevämpiä kun niitä voi pitää aukikin.

 

Sagittaria Stole on ollut jo kaksi vuotta kesken sekin, aloitettu siis 6.12.2010. Tämän nyt ainakaan ei kuvittelisi olevan niin paha että näin kauan veisi. Mulla on saman värinen pipo aktiivikäytössä ollut jo varmaan sitten sen 2-3 vuotta ja mieluusti sille tämän ottaisin kaveriksi, vaikkakin tässä taas hieman epäilen käytettävyyttä, kun tykkään nykyään paljon enemmän kaulurityyppisestä ratkaisusta kuin huiveista, jotka on monesti hankalat takin alla mutten takin päälläkään jotenkin osaa käyttää ilman läkähtymisen tai kuristumisen tunnetta. Mutta jos tämä olisi sellainen aika ilmava, joka myös takin alle olisi aseteltavissa. Tämänkin valmistumisen voisi ottaa tavoitteeksi ihan lähitulevaisuudessa. Jos ei ainakaan 3-vuotissyntymäpäivää näkisi keskeneräisenä.

 

Vapaavirkkauspeiton aloitin tulevalle vauvalle 12.3.2011 ja aika lailla tämä on edelleen tilanne eläinhahmojen kanssa, ehkä johonkin muuhun tuon linnun lisäksi olen myös virkannut jo reunusta. En oikein tykkää virkkaamisesta ja rannekin siinä yleensä kipeytyy, joten varmaan siinä syitä miksi on jäänyt odottamaan. Tämän kyllä silti virkkauksen ikävyydestä huolimatta haluan ehdottomasti tehdä joskus valmiiksi, mielellään niin että poika ei olisi aikuinen vielä vaan vielä tykkäisi tällaista katsella ihan siis lapsen näkökulmasta. Vaikka sitten kun hän siirtyy pinnasängystä isojen poikien sänkyyn, olisi tämä kiva viltti sängylle vaikka päikkäripeitoksi... Joten ehkä pitäisi tehdä jotain asialle.

 

Revontuli-huivin muistan aloittaneeni viime joulun aikaan kun nyt vaan tuntui että haluan aloittaa jotain uutta, aivan kuin aiemmissa keskeneräisissä ei olisi ollut jo tarpeeksi tekemistä ja aivan kuin tällaista ei aivan aivotonta työtä olisi kannattanut valita. Tämän verran varmaan tuona kyseisenä päivänä sitä tein. Eikä ole edennyt siis.

Kesällä jatkaessani opiskeluja jossain vaiheessa tuntui että tarvitsen jonkun neuleen jota voin tehdä taukotyönä yliopiston kirjastossa lukiessani ja kirjoittaessani. Dropsin ohjeella aloitin pojalle neuleen ja paljonpa on tämäkin edennyt, tämä voisi olla kohtuu realistinen valmistuja jos vain ottaisin ja tekisin, ei kovinkaan vaikea.

 

Araucanian yltiövärikkäästä langasta oli jo alunperin tulossa sukat ihan yksistään kyseisestä langasta tehtynä, mutta niistä vaikutti tulevan niin sekasotkun väriset ja levottomat että en tykännyt yhtään. Niinpä aloitin nämä Broken Seed Stitch sukat (20.7.2012) joissa yksivärinen lanka rauhoittaa tosi mukavasti tuon sotkun. Ihan jees on edennyt syksyllä luennoilla, kunnes sopivat luennot näiden neulomiseen loppuivat enkä toisaalta jaksanut enää kuskata tätä mukana kun läppäriä on pitänyt kuljettaa päivittäin ja tilaa ei oikein repussa ole, joten vähän aikaa ovat nyt olleet nämäkin unohdettuina. Mutta eivätköhän nämä tässä joskus valmistu vielä.

 

Saltkråkan-sukkia en edes muistanut ennen tätä päivää, kuvat puhelimen muistissa kertovat että aloitin ne 10.10.2012 luentoneuleeksi. Aika epäonnistunut valinta luentoneuleeksi, koska kuvio on liian monimutkainen keskittyäkseni siihen ja samalla keskittyäkseni myös luentoon. Mutta kauniit nämä varmasti olisivat valmiina, joten joskus sitten pääsevät taas vuorollaan jatkettaviksi.

Näiden lisäksi minulla on kesken yksi kirjanmerkki ja kolme kirjanmerkkiä on jo pingotusta vaille valmiinakin, ne ovat menossa päivänkodin tädeille joulumuistamiseksi. Ne siis ovat varmasti seuraava valmis työ, sen jälkeen sitten aion kyllä ihan keskittyä näihin keskeneräisiin enkä varmasti aloita mitään uutta! Paitsi että. Sylviin olemme ystävän kanssa metsästäneet langat jo alkuvuodesta 2011 ja sen todella haluaisin ystävälleni saada tehtyä, mallitilkun olen jopa jo tehnyt. Ja itse tarvisin uudet unisukat, koska entiset, todella paljon käytetyt ovat nyt tulleet lukuisten reikien myötä tiensä päätökseen. Ja sitten on myös yksi hyssyttely-projekti jonka todellakin aion tehdä piakkoin. Joten, tässä tiukka rajaus, keskeneräiset, nämä luettelemani ja kenties aivan akuuttiin tarpeeseen pojalle jotain ovat ne neuleet joita tulen työstämään sanotaanko nyt vaikka ensi vuoden aikana. Jos sorrun johonkin muuhun aloitukseen, niin ... no, sitten sorrun, mutta parempi olisi etten! Olisi niin mahtavaa jos kerralla olis kesken vaikka vain 2-3 työtä. Katsotaanpas miten käy!