Tutkin neulekaappiani ja totesin että ne on ne samat parit neuleet joka kokoajan on käytössä, mikä ei kyllä sinänsä ollut mikään yllätys. Arvatenkin ne suosituimmat ovat kulahtaneita, jopa niin että joku muu ei ehkä edes kehtaisi enää julkisilla paikoilla pitää päällään. Itse olen aina ollut vähän hällä väliä tällaisten asioiden kanssa, mutta ehkä jossain voisi raja silti mennä minunkin kulahtaneisuudelle (hah). 

Mutta että tässä miettiessäni neuleitani, jäin miettimään, että mitä näille neuleille, jotka on kovin rakkaita mutta aika huonossa kunnossa, kuuluis tehdä, nakata menemään, säilöä kaapissa vuosikymmenet tunnearvon vuoksi, käyttää niin kauan kulahtaneisuudesta huolimatta että kuluvat aivan puhki asti, jolloin ehkä olisi pakkokin laittaa pois? Entäs ne neuleet joita ei vain tule pidettyä vaikka kivoja olisivatkin, eivät oikeastaan sitten kuitenkaan passaakaan itselle tai ovat jotenkin epäkäytännöllisiä tai ihan muuten vaan ei tuu pidettyä? Kaupasta ostetut vaatteet joutaa aika nopeastikin tarpeen vaatiessa vaikka kierrätykseen jos käyttöä ei tule ja joskus myös ihan roskiin jos kovin huonossa kunnossa ovat, mutta omatekemiä ei vaan raaski laittaa pois. Mutta mitä sitten, kun ei kaikkea mahdu säilömäänkään?

Palmikkoneule on ollut todella suuressa kulutuksessa valmistuttuaan vuonna 2009, ja se näkyy. Silti pidän tätä aina vaan, vaikkei ehkä kannattaisi jos ei haluaisi näyttää kovin homssuiselta. Poseerauskuva siis alkuperäinen blogikuva neuleesta.

 

Pitsineule on myös käytetyimpiä, ja kova kulutus näkyy tässäkin. Roikkuu ja pussittaa ja nyppyäkin löytyy ja nappilista repsottaa jne.  

 

 

Forestry on ollut myös aika kovalla käytöllä ja selvästi selvinnyt parhaiten runsaasta käytöstä, ei kovin pahan näköinen, menee vielä hitusen siistimmästä neuleesta. Voidaanko tästä päätellä, että Nalle on parempi kuin Wool. Ehkä.

Tässä tietysti vain osa niistä neuleista, joita olen käyttänytkin, mutta nyt äkkiseltään miettien täytyy sanoa, että ei näiden kolmen lisäksi kyllä juuri muut ole selvästi kovaan käyttöön päässeet. Paitsi se yksi valkoinen takki vuodelta 2007(?) jota en nyt hoksannut kuvata. Woolia sekin muuten.

Mutta sitten niitä eipä juuri käytettyjä on sitäkin enemmän. Tässä kolme, joita en ole kyllä käyttänyt kuin 1-2 kertaa. Vähän pieniä, mallit tai värit ei sitten kuitenkaan oikein ominta itseä. Ja kuitenkin tuolla kaapissa tilaa vievät jo useammatta vuotta.

 

 

Jos nyt tässä joskus vielä ihan tällaisia puseroita tai paitoja ehdin itselleni neuloa, niin voisi muistaa ainakin että pituutta kannattaa tehdä mieluummiin liikaa kuin liian vähän. Väriä saa olla, mutta ei liikennevaloksi asti kuitenkaan. Toisaalta hempeät pastillisävytkään ei nappaa. Liian tiukka malli ei ole kiva, sopivan löysä olematta säkki on jees. Paksu puuvilla ei oikein toimi, eikä toisaalta liian paksu villakaan. Eikä höttöinen villa, kuluu herkästi eikä ole oikein kauhean kiva päälläkään jos vaikka hikoilee. Kannattaisi ehkä katsoa lankavarastoa, josko siellä on juuri ollenkaan parinkymmenen kilon määrästä riippumatta lankaa josta voisi saada suosikiksi asti pääsevän neuleen. Langanvarastointikaan ei siis ole hyvä juttu, mikä yllätys!

Sarjassamme vältellään opiskeluhommia. Vaikka ei tähän kyllä mennyt kuin puolisen tuntia ja kiva tyhjän seinän piristäjä tuli. Äitibloggaajien (Essi ja Oi mutsi mutsi) perässä siis.

Simple Sprinkle on ollut valmiina jo lähes kuukauden mutta olen vain odottanut että joskus minä, kuvaaja ja päivänvalo kohtaisimme niin että olisi myös aikaa ottaa kuvat. Ja toki piti sitten odottaa myös että kauluriin mätsäävä pipo valmistuisi. Joten kaikki tämä tarkoitti että kauanhan se kestää että bloggaamaan asti valmiista neulomuksista pääsisi. Tänään päätin, että ulkoiluhetkellä taskussa mukana kulkeva puhelin saisi riittää kuvien ottoon, kun ei jaksanut eikä ehtinytkään kunnon kameraa hakea kun epäilyttävästi alkoi jo hieman hämärtää. Joten näillä kuvilla siis mennään.

Hieman oli hassua olla piiiiitkän tauon jälkeen neulekuvauspuuhissa eikä oikein tiennyt millaisen ilmeen naamalle vääntäisi. Pikkumies myös tuolla toisella puolellani kiljui ja polki jalkaa kun nyt kuvattiinkin äitiä eikä häntä ja vielä hänen suurimmalla aarteellaan eli äidin puhelimella, joten sekin show hieman pisti naurattamaan. 

Simple Sprinkle ja Rikke

n. 11.12.2012-1.2.2013 (en nykyään enää muista/jaksa/ehdi kirjata näitä ylös tarkalleen, joten saa sitten muistella että missähän tilanteessa mä TÄHÄN loinkaan silmukat, hmm...)

Novita Isoveli (keltainen ja valkoinen), Novita 7 veljestä vaalea harmaa ja Drops Karisma tumma harmaa

Kauluri 5mm, pipo 3.5mm ja 4.5mm

Kauluriin n. 240g, pipoon 155g

Varsinkin tuosta kaulurista (tuubihuivi ei istu mun suuhun) tykkään kovasti, pipo näytti ensialkuun melkoiselta teini-rasta-pipolta mutta en mä nyt tiedä, kai tuokin ihan jees on? Ainakin aika lämmin. Ja ainakin mies koitti vakuuttaa että "no ei..." kun kyselin että onko tää liian teini? En siis oikein tiedä mitä tykkään siitä, mutta katsellaan, se kait sen lopulta kertoo että tuleeko otettua käyttöön vai ei. Ei tuo nyt kuvassa niin kovin pahalta näytä ainakaan. Ja näyttää sopivan ihan kivasti oranssin takin kanssa, toinen talvitakkini on ruskea, ja sen kanssa olen myös todennut ihan hyväksi yhdistelmäksi nämä värit.

Eilen sitten loinkin silmukat yhteen uuteen neuleeseen, mutta se oli se yksi hys-hys johon olin itselleni luvan antanutkin, ja luultavasti ei ihan hirmuisen nopea valmistuva ole se. Toivottavasti jotain blogattavaa keksin ennenkuin taas vierähtää kuukausi hiljaiseloa.

Ei varsinaisesti neuleasiaa mutta onhan tuossa kettu kaulassa, ja mukava kettu onkin pojan mielestä ollut. Asia oli kuitenkin se, että jopas on mäenlasku kivaa!

Ja puhelimella bloggausta piti testata näin.

(Kuva myös Instagramissa, nimim. paularox.)

 

 

Huomasin jokin aika sitten Helin blogissa ihanan kettupuuhkan, jollaisen heti tajusin E:n tarvitsevan. Paitsi että huivi on söpö, on se varmaan myös ihan oikeasti hyödyllinen, vähän kovemmilla pakkasilla ulkoillessa saisi pienen leukaakin yrittää vähän suojata kylmältä, kypärämyssy ja karvalakki ja haalarin huppu yhdessäkään kun eivät kuitenkaan niitä kasvoja juuri suojaa. Omaa Moonlight Sonata Shawlia ollaan kertaalleen käytetty kasvojen suojana ja pojalle voisi myös tehdä oman pehmoisen kolmiohuivin tähän tarkoitukseen, mutta tämä kettupuuhkakin kyllä toimii ihan kivasti jos sitä vaan annetaan asetella kunnolla. Söpö se on ainakin!

Kettupuuhka
(Ohje löytyy nykyään Facebookista)

Drops Karisma, Novita Isoveli, n. 59g

puikot 4.5mm

 31.12.12-8.1.13

Helin innoittamana käytin huivimallina meidän taloudesta löytyvää kissaa, joka taitaa ehkäpä ihan parin vuoden sisään viettää kolmekymppisiään. Hienosti poseerasi.

  

Toki sitten otin myös käyttökuvia, ihan hyvin E:kin poseerasi vaikkakin kamera ois ollu aivan pakko saada itselle käteen, tietenkin. En muista mitä olen blogissa viimeksi E:stä kertonut, mutta hän oppi siis kävelemään tuossa pari kuukautta sitten vuoden ja kolmen kuukauden iässä ja aika hyvin se lähtikin heti sujumaan, ehkä sitten jo vähän järkeä mukana tuossa touhussa kun näinkin pitkään kesti oppia, joten hyvä niin. Sisällä jo melkein juoksee välillä ja ulkonakin talvikenkineen kaikkineen uskaltaa jo aika hyvin antaa mennä ilman että on itse nykimässä hihasta tai hupusta kokoajan "ettei se nyt vaan kaadu". Äitikin siis alkaa oppia luottamaan pystyssä pysymiseen! Lumikin onneksi pehmentää vähän könähtelyjä jos sellaista sattuu. Lumi on kyllä tosi kivaa ja pulkassa istuminen ja mäenlasku huippua touhua ja jääkalikoitakin on jo opittu potkimaan. Aika iso poika jo, vuosi sitten tähän aikaan vasta harjoiteltiin mahalleen kääntymistä! 

Huh, ajatella, valmis neuletyö mun blogissa esillä! Hurjaa!

Tässäpä vaatimaton neulesaldoni menneeltä vuodelta. 22 valmista työtä, lankaa kulutettu 2913 grammaa ja lankaa on vuoden aikana tullut lisää 1981 grammaa, joten aika heikoksi jäi tuo lopullinen kulutus! Suurin osa uusista hankituista langoista kyllä meni suoraan käyttöön, jos näin vähän puolustellaan tilannetta. Suurimmasta osasta toki jäi sitten lisää lankaa niin sanottuina jäminä varastoon, mutta taisi olla että ainoastaan pari kerää Louhittaren Luolan Väinämöistä oli sellainen hankinta joka ei tullut jonkinlaiseen akuuttiin tarpeeseen. Ja tarkastettuani asian vanhasta blogista, huomasin että neuleita kuitenkin valmistui enemmän kuin edellisenä vuotena ja lankaakin kului enemmän ja lisäystä tuli vähemmän, eli näemmä hyvään suuntaan kuitenkin on menty!

Kuten tuosta kollaasistakin näkee, lähes kaikki neuleet olivat pieniä juttuja, kotiin tai pojalle. Kaikki ovat tulleet tarpeeseen, taitaapa olla että ainoastaan tuo kännykkäpussi jäi aika turhaksi, koska puhelimeni vaihtui eikä se enää mahdu tuohon (pussi ei mennyt kaupaksi kirpparillakaan vaan päätynee eteenpäin jonnekin muualle) ja tuo alareunassa esiintyvä pojalle alkuvuodesta tekemäni pipo osoittautui täydelliseksi epäonnistumiseksi koonsa suhteen. Muuten pojan pipot, lapaset ja sukat ovat olleet ehdottomasti käyttöneuleita, vaunuviltti on ollut aktiivisessa käytössä kokoajan ja yhäkin toimii lämmikkeenä esimerkiksi pulkassa. Itselleni en saanut yhtään vaatteeksi luokiteltavaa neuletta tehtyä (aika oudolta tuntuu mutta niin vain näkyy olevan, ei edes sukkia tullut kuin lapsen koossa tehtyä!) mutta tuo iso jämälankaviltti on kyllä ehdottoman ihana ja sohvallamme jatkuvasti esillä ja äkkiä lämmikkeeksi otettavissa, eli joku todella onnistunut ja tykätty isompi neule mahtuu sentään mukaan!

Tarhantätien kirjamerkeistä odotan josko saan jotain kommenttia huomenna arjen taas (turhan äkkiä) koittaessa tarhan jatkumisen merkeissä. Todellakin meillä koko joulun ja vuodenvaihteen aika meni sairastaessa, tai ainakin itse olin lahjakkaasti kipeä jo joulun alusviikolta alkaen ja yhä edelleen pää on tukkoinen ja niistettävää riittää. Ei olekaan tällaista näin sitkeää kahden viikon flunssatautia monesti ollutkaan, liikkeellähän tätä on tainnut olla paljonkin. Akkujen lataaminen siis on jäänyt aika heikoksi joulunaikaan mutta minkäs teet. Keväällä opiskeluni muuttavat siinä mielessä muotoaan että yhä enemmän on itsenäistä hommaa lopputyön merkeissä kurssien vähetessä. Tavoitteenahan mulla olisi joskus sitten kesällä valmistua, joten se on ehdottomasti tälle alkaneelle vuodelle se isoin tavoite ja täyttyessään varmasti isoin juttu. Seuraavaksi suurin tavoite sitten olisi työn löytyminen, mutta etappi kerrallaan, etappi kerrallaan... Miehen työn osalta meidän elämä myös muuttuu tässä varmasti hyvään mutta erityisesti aluksi varmasti myös hyvin haastavaan suuntaan ja jopa entistä enemmän aikaa vievempään suuntaan, joten kiirettä tulee taatusti olemaan ja oma osuuteni kotiarjen pyörityksestä on varmasti edelleen huomattava. Toivon siis paitsi opiskelujen etenemistä suunnitellusti, myös sitä että aina välillä saisi järkättyä niitä hetkiä omille jutuillekin vastapainoksi kiireelle ja stressillekin ja että myös perheen yhteistä aikaa kaikesta kiireestä huolimatta löytyy. Eli varmastikin aika yleismaailmallisia lapsiperheen toiveita uudelle vuodelle. Katsotaan miten käy, toivottavasti ainakin neuleita tänäkin vuonna valmistuisi ja langankulutus voisi kyllä jatkaa vaatimatonta kasvuaan, ja lisäystä ei kyllä tarvitsisi tulla mieluiten yhtään! Into neulomiseen ja lankojen kulutukseen on kyllä uuden bloginkin avulla taas kasvanut selvästi joten jospa tässä vielä nähtäisiin jotain valmistakin taas joku kaunis päivä!

Jos menneitä vielä muistellaan hetken, niin ainakaan tällaista ikimuistoista juttua tuskin tulee tälle vuodelle mahtumaan! Hehheh! Oli kyllä vuoden tärkeimpiä päiviä ja yksi mahtavimmista tapahtumista koko elämässä...

Toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanutta vuotta ja mukavia asioita tapahtuvaksi ja tavoitteita täyttyviksi tälle vuodelle! Neulojille myös paljon rentouttavia neulomishetkiä!

Meidän joulunalusaika ja näköjään myös joulun aika on mennyt ja menee sairastellessa. Koko perhe oltu kipeitä kaikkiaan jo puolitoista viikkoa, poika ensin ja hänen tervehtyessä me vanhemmat. Ennen kokemattoman tympeä flunssa, monenlaista oiretta ja aika ikävästä päästä oireiden vahvuus. 

Joulutunnelmat siis ovat vähän ankeat mutta joulu kuitenkin tuli. E ei kyllä vielä joulusta mitään ymmärrä ja oli koko hälinästä mummilassa serkkujen keskellä vähän ihmeissään ja lahjatkin taisi olla täysin toissijainen juttu ensinäkemältä, paljon enemmän kiinnosti vaikkapa vahvistimen nappuloiden painelu. Noh, eiköhän nuo kivat lahjat ala kiinnostaa arkisemmissa olosuhteissa aivan eri tavalla!

Joulukuusen koristeitakin vähän tutkittiin, mutta yllättävän rauhassa kuusi sai olla kun tilaa oli ympärillä tarpeeksi. Lähinnä yritin saada nättiä jouluista kuvaa pojasta tuo asu päällään mutta onhan se semmoista säätöä huonossa valossa, kuten kaikki tietävät. Meillä on hyvä kamerakin mutta kun ei ehdi säätöjä opetella kuvaustilanteessa mitenkään, joskus täytyisi perehtyä niihin niin hyvin että saisi asetukset nopeasti kohdilleen.

Ehkäpä ensi joulu on jo pojan joulun päälle ymmärtämisen osalta erilainen ja toivottavasti sitten myös ollaan terveitä niin jaksaa innostuakin enemmän, joulusta kun kyllä tykkään erityisen mukavana perheen yhteisenä aikana, johon se lasten into tuo sen kutkuttavan jännityksen tunnun mukaan.

Pienoisesta ankeudesta huolimatta toivotan kaikille hyvää joulun ajan jatkoa. Toivotaan että tervehdyn tässä vielä sen verran pian, että ei tarvitsisi syödä sanojani tämän vuoden puolella valmistuvasta neulomuksesta...