Täällä se vaan blogihiljaisuus on jatkunut ja jatkunut. Neulonut olen kyllä satunnaisesti mutta aika hitaalla tahdilla ja työstä toiseen vaihdellen. Meillä on jonkinlainen välitila menossa elämässä kun muutimme vanhasta kodistamme muualle muuttaaksemme taas uuteen kotiin toivottavasti vain muutamien kuukausien kuluttua. Uutta kotia odotellessa tuntuu ettei oikein neuleisiinkaan osaa tarttua kunnolla. Ehkä tässä väliaikaisessa kodissa ongelma (tai ainakin osa sitä) on se että en ole jaksanut levittää neulomuksiani mitenkään esille ja tuntuu etten edes muista mitä olen ollut tekemässä. Otin kyllä muutossa mukaan kaikki keskeneräiset neuleet ja joitain lankojakin, joten sinänsä mahdollisuuksia neulomiseen kyllä on. Mikään ei kuitenkaan aivan erityisesti houkuta, joten tulee sitten neuloskeltua kerros sitä, kerros tätä, ja näin tuntuu ettei mikään työ oikeasti etene.

Väliaikaiskoti on sukulaisen asunto, jossa hänen huonekalunsa valmiina, joten tuntuu että täysillä tänne ei pysty kotiutumaan ja oleminen täällä on lähinnä arjen pyörittämistä ja uuden kodin odottamista. Onneksi sijainti on sellainen että lähes kaikkialle on lyhyt matka jolloin näin kesäaikaan varsinkin on helppo vapaapäivinä lähteä pyörälläkin useisiinkin leikkipuistoihin ja vaikka kaupunkiinkin viettämään aikaa, jolloin ei tarvitse niin paljon viettää aikaa paikassa joka ei kodilta tunnu. Enkä siis varsinaisesti valita, kyllähän täällä asua voi, hyvinkin, ja puhutaan kuitenkin lyhyestä ajasta ja esimerkiksi lapsi viihtyy hyvin, mutta onhan se tietyllä tavalla väsyttävää kun tuntuu toisten nurkissa asumiselta vaikka ihan oman perheen kesken vain ollaankin. Ja aivan mahtavaa että tällainen ratkaisu väliaikaisasumiseen oli mahdollinen! Joten kiitollinen ja tyytyväinen olen, mutta tosiaan - omaa kotia odotellessa siltikin. Neuleetkin varmaan asettuvat sinne sitten paremmin, heh. Mutta sitä ennen - pitäisi päättää toimenpiteet noiden keskeneräisten kohdalta, ja sitten yrittää oikeasti jotain tehdä valmiiksikin. Vaikka en halua neulomisesta mitään stressiä ottaakaan enkä liian vakavasti siihen suhtautua, niin on se vaan oikeasti järjetöntä iänkaiken pitää keskeneräisiä odottamassa.

Niinpä ajattelin nyt blogihiljaisuuden rikkoaksenikin kuvata tänne kaikki keskeneräiset ja ne langat joille on selkeä suunnitelma, ja listata myös ne (suht) selkeät suunnitelmat joille langat vielä puuttuu. Jos tämä toisi kaivattua järjestelmällisyyttä asiaan ja samalla saisin kehiteltyä langoille ja neuleille sellaisen säilytysratkaisun että ne olisivat houkuttelemassa puoleensa, ja saisin johonkin tartuttua silläkin ajatuksella että edes jonkun neulomuksen saisin väliaikaisasumisen aikanakin valmiiksi. Varmasti jotain tarveneuleitakin olisi muistettava ensi syksyä ja talvea varten, lapselle siis ainakin. Hyvin kaksi talvea palvellut kummitädin neuloma villahaalarikin täytyy ensi syksynä jo laittaa säilytykseen, koska enää se ei tule mahtumaan pojalle. Sellainenkin siis pitäisi neuloa, koska kaupastahan ei tietenkään voi villaa lapselle ostaa, ei ei ei... Varmaan sellainen pitäisikin jo nyt lyödä puikoille jos aikoisi ensi talveksi saada tehtyä, huh!

Aloitanpa uusimmasta puikoille päässeestä. Tästä ehkä hieman mielenkiintoisen värisestä alusta olisi tulossa 3 in 1. Tätä olen nyt ihan viimeisimmät illat neuloskellut ja ehkä luonnollisesti, kun viimeisin aloitus on, tämä innostaa tässä kohtaa eniten.

Clincher-huivin aloitin ihan muuton jälkeen, kun tuntui että tarvitsi jotain todella aivotonta neulottavaa. Valikoin langaksi pikaisesti jonkun yksittäisen sukkalankakerän. Aluksi tuo väri vaikutti ihan kivalta huiviin mutta en kyllä enää ole yhtään varma. Ehkä tämä silti on sellainen jonka voisi jopa saada tehtyä - juurikin niiden iltojen myötä kun kaipaa käsille tekemistä mutta aivot ei toimi juurikaan.

Nämä langat purin aiemmin yhdestä kovin epäonnistuneesta puserosta ja nämä yhdistän Cinnieen jonka tekemistä olen suunnitellut jo jonkin aikaa. En muista olenko tutkinut kävisikö tuo tiheyden puolesta mutta kyllä edelleen tuo tuntuu ihan kiinnostavalta vaihtoehdolta. Väri on luonnossa hyvin syvä violetti, kaunis. Ehkä pitkähihaisena tekisin. Tämä olisi kyllä kiva jo näin kesällä, mutta ehkä ensi vuoden kesälle aikaisintaan olisi edes teorettinen mahdollisuus saada tehtyä!

Tämän virkatun eläinpeiton aloitin E:lle jo hänen ollessaan vielä mahassani, ja nyt parin kuukauden kuluttua hän täyttää kolme vuotta. Eh. Kyllä tämä on pakko joskus tehdä loppuun, ehkä viimeistään sitten vaikka E:n omille lapsille tai jotain sellaista. Voisin melkein delegoida jollekin tän jatkamisen jos joku haluaa, virkkaus on kamalaa mun ranteelle. Vai onko kokemusta, jos virkatessa ranne kipeytyy niin auttaisiko joku sellainen ergonominen virkkuukoukku, olen antanut itseni ymmärtää että nykyään sellaisiakin on olemassa?

Sylvin langat. Ystävälle luvattu myöskin joskus vuoden 2010 lopulla? Langat hankittu vuonna 2011? Ja sitten iski raskaus ja loppu on historiaa. Mutta edelleen aivan EHDOTTOMASTI haluan tämän tehdä rakkaalle ystävälle joten vaikka hän jo taannoin kyseli josko hänen kannattaisi itse yrittää tuo tehdä niin en oikein halunnut luopua langoista vielä, kyllä mä tän vielä teen!

Mesa. Ei tästä kyllä taida tulla mitään. Värit ei enää houkuttele ja jotenkin tuo kaulus häiritsee mua. Ja neule nimenomaan puserona ei houkuttele yleensäkään, oon nimittäin huomannut että olisi kannattanut ehkä silloin lapsen vauvavuonna yrittää tehdä jotain sille raskauden jälkeiselle mahalle, koska nykyään musta tuntuu että tietynlaiset vaatteet saa mut näyttämään siltä niinkuin olisin aina ja jatkuvasti jossain puolivälissä raskautta menossa (enkä ole siis menossa yhtään missään vaiheessa jos joku sitä epäilee) ja valitettavasti neulepuserot on yksi tyyppi vaatteista joka helposti osuu tähän kategoriaan. Takeissa nappilista tai vetoketju jotenkin hälventää asiaa, mutta puserot on mun ongelma, varsinkin jos ne on yhtään vartalonmyötäisiä. Että näin. Taidan nyt tässä julkisesti tuomita tän purkuun.

Ripplen olen aloittanut ilmeisesti marraskuussa 2010. Tuossa tuo vartalo-osa on jo viimeistelyjä vaille valmis ja hihatkin näköjään yllättävän pitkällä. Tämäkään ei tuon mun mahaongelman takia imartele ja muutenkin epäilen josko tuo enää mulle sopisi. Ongelma vaan on ettei Alpacan purkaminen houkuttele yhtään ja kun tuo on noin pitkällä kuitenkin niin olisihan se ehkä järkevämpää tehdä tuo loppuun ja vaikka yrittää etsiä uusi omistaja sille jos ei itsellä olekaan käyttöä? Vai puranko? Vai mitä teen? Voi kunpa vois sysätä jollekulle neulottavaksi loppuun, kun itsellä ei oikein tunnu löytyvän motivaatiota muttei paitaparkaa viitsisi tuossa vaiheessa tuhoonkaan tuomita, sinänsä kuitenkin oikein nätti.

Sitten on sekalaisten kori. Oranssit sukat itselleni Knitting Vintage Socks -kirjasta, harmaat pöllölapaset miehelle, turkoosista Muskatista pojalle aloitettu huppari ja sitten tuo neonlanka ja harmaat Fabelit joista tulisi mulle itselleni sukat. Muuten nää kaikki saa ollakin olemassa ja joskus ehkä voin jatkaa mutta tuo huppari aiheuttaa surkeutta. Tosi ihana malli, mutta jotenkin tuon värin ja mallin yhdistelmä alkoi häiritsemään mua kovin tyttömäisenä ja vaikka yleensä en lasta puekaan mihinkään sukupuolikoodattuihin vaatteisiin niin sen verran tuo vaan kävi häiritsemään että tuli aika alkuvaiheessa jo hyljättyä hupparin alku. Luultavasti puran tuon ja teen sitten jotain muuta tuosta lapselle. Tai jollekin muulle, sillä aika vähän tuollaisia puseroita poika tarvitsee ja vaikka se villahaalari ensi talveksi olis kyllä aika paljon pakompi juttu tehdä.

Että tämmösiä. Myös veljen ja puolisonsa joululahjaksi tämän vuoden aikana valmistuvaksi luvatut neulomukset täytyy muistaa, ja se pojan haalari (toisto saa ehkä uskomaan että se pitäisi ajoissa aloittaa) ja varmasti lapsi tarvitsee myös uusia sukkia ja lapasia ennen pitkää. Kesän juuri alettuahan näitä on hyvä hetki miettiä tietenkin. Eli ei stressiä mutta kyllä tälle keskeneräisten töiden määrälle sopisi jotain tehdä! Mietin vaan tässä, että jos lankaa on se ainakin kaksikymmentä kiloa niin minäköhän vuonna ne on kaikki neulottu tällä tahdilla?! Onneksi ne on nyt muualla säilytyksessä niin ei tartte vahingossakaan katsoa kuinka järkevästi sitä joskus on ostellut ties kuinka moniin puseroihin lankoja, joiden aiottuja kohteita ei ehkä enää todellakaan edes muista!

Ainakin osa lukijoistani muistaa varmastikin mun aiemmat Roxette-jutut, ja osa on kommentoinutkin joskus että Roxetesta tulee nykyään aina minä mieleen. Tästä syystä ajattelin täälläkin kertoa että nämä minun ja ystäväni Roxette-seikkailut saivat tässä jatkoa kun kävimme mutkan Ruotsissa katsomassa Marien soolokiertueen kaksi viimeistä konserttia. Oli aivan mahtavaa, yksinkertaisesti. Tuntui että ruotsinkielisiä soolobiisejä laulaessa Marien ääni pääsi Roxette-keikkojakin paremmin oikeuksiinsa, aivan upean kuuloista! Ja aivan mielettömän mahtavaa ja kunnioitettavaa kuinka hyvin hän jaksaa vetää konsertteja kaikesta historiasta huolimatta, jättäähän se sellainen jälkensäkin ihmiseen pakosta. Mahtava, ihana ihminen, yksinkertaisesti.

Ja onnistuttiinhan me hänet lyhyesti tapaamaankin, samassa hotellissa kun majoittui... ;-)

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti nämä seikkailut joskus vielä jatkuvat, vaikka nyt jo tuntuu käsittämättömältä miten paljon ollaan päästy jo kokemaan kuluneina reiluna kymmenenä vuonna. 

Little Spare Time by Terri Kruse

madelinetosh tosh merino light

4mm puikot
Ohjeen koko 4v, sopiva tuli 2v 8kk ikäiselle

Kulutus 132g (väri maple leaf)
Tehty ajalla 5.3-15.4.2014

Kyllä muakin naurattais jos mulla ois noin ihana uusi neulepaita noin ihanasta langasta! (Totuus silti pojan ilmeisiin on tekonauru! Hetken sitä kesti ja sitten piti ottaa nyrpeä ilme kasvoille. Ei sillä että paita ois ollu niin kamala, mutta jotenkin hän on jo oppinut että kamerallehan ei muuten loputtomiin hymyillä ja äiti kuitenkin haluaa että hymyilis niin eipä kyllä todellakaan. Lienee ikään kuuluvaa...)

Aivan sattumalta bongasin tämän paidan jostain blogista ja silloin kyllä tuli heti sellanen fiilis että tää on aivan täysin PAKKO tehdä E:lle ja heti! Ja jotain ihanaa lankaa kerrankin kyllä oli hankittava. Nuo madelinetosh-langat on kyllä aika kamalan kalliita mutta olihan tämä kyllä todella ihanaa neulottavaa ja värikin niin ihana! Joskus kyllä mieluusti tekisin itsellenikin tästä jotain, mutta en nyt ihan heti raaski kyllä sellaiseen laittaa rahaa kun onhan tuota (kaikkea muuta) lankaa ennestäänkin. Alunperin haaveilin jade-nimisestä väristä tässä langassa, mutta ihan onni että päädyin tähän koska tuo on kyllä tosi mukavan pirteä. Se olisi ollut sellaista tummaa vihreää, joka kyllä sekin olisi varmasti ollut kaunis.

Puseron mallikin on aivan ihastuttava. Kaulus mukavan erilainen, ja silti vaikuttaa ihan toimivalta eikä ollut edes vaikea neulottava. Ja taskut tietysti pitää olla, sehän on itsestäänselvää ainakin E:n tahdon mukaan. Ja helmassakin mukava yksityskohta tuo pieni halkio nappeineen. Käytin samanlaisia nappeja sekä kauluksessa että helmassa, koska nuo löytyivät omasta takaa ja sopivat tähän aivan hyvin. 

Paita oli kiva myös neuloa kun on niin simppeli malli kuitenkin näine yksityiskohtineenkin. Nopeastihan tuo mun mittapuulla valmistuikin, todellakin! Ois jo vähän aiemminkin ollut valmis jos ei ois se liiviprojekti tullut väliin.

Ja toki poika piti huolen että palkkakin kuvaamisesta on saatava.

Minusta tämä pusero näyttää oikein mukavalta, siis sellaiselta että luulisi että olisi kiva pitää päällä (lapsen tapauksessa tuo nyt on aina vähän kyseenalaista, mutta kuitenkin), sellaiselta rennolta, ja silti myös aika tyylikkäältä. Kyllä tämä päällä kelpaa aivan hyvin vähän lämpimämmällä kelillä lähteä vaikka kaupungille tyylikkäänä pikkumiehenä. (Aivan niinkuin tällaisen vajaa kolmevuotiaan kanssa tulisi useinkin käytyä hengailemassa jossain kaupungilla, saatika niin että vaarana ei olisi ihanan paidan sotkeutuminen heti johonkin ruokaan tai kuraan tai vastaavaan.)

Varsin tyytyväinen siis olen tähän pojan paitaan ja olipa mukava kerrankin saada jotain tehtyä näinkin nopeasti valmiiksi. Toivotaan nyt vain että käyttöä paidalle tulee tarpeeksi, täytynee katsoa voisiko tämä toimia ihan ulkoillessakin haalarin alla lämmittämässä, ja jos voi, niin kuinka tämä herkkähipiäinen lapsi tämän antaa esimerkiksi aamukiireessä pukea. Lankahan on kyllä todella pehmeää eikä taatusti kutita, mutta aina sitä jotain hermostumisen aihetta löytyy äidin tekemistä neuleista.

Liivi by Drops Design

Drops Baby Merino

2.5mm ja 3mm puikot
Ohjeen koko 2v, juuri ja juuri sopiva "normaalikokoiselle"
(ennemmin isolle kuin pienelle) 2,5-vuotiaalle

Kulutus vihreä (31) 84g
Tehty ajalla x.3-8.4.2014

Viime vuonna E:llä oli ensimmäinen päiväkodin valokuvaus ja silloin hän oli ihan tavallisessa, kaupasta ostetussa paidassa kuvassa. Mitään juhlavia kauluspaitoja en tänäkään vuonna kuvaan ajatellut hänelle pukea, mutta ajattelin että jotain omatekemää olisi kiva kuvaan saada. Neulepuseroita on turha kuvitella että tämä poika suostuisi sisätiloissa pitämään (on lämminveristä sorttia ja tuntuu nuo neuleet yleensä olevan lajia "käy kipeääääääää" eli kutittaa). Niinpä ajattelin että liivi voisi olla turvallinen vaihtoehto. Valokuvaus on perjantaina, ja sopivasti sain liivin valmiiksi eilen tiistaina. Huomenna en enää olisikaan ehtinyt neuloa, joten voitanee todeta että aika viime tippaan taas meni, mutta mitäpä se haittaa kun kuitenkin valmistui.

Tein liivin 2-vuotiaan koon mukaan, ja aika justiinsa siitä tuli kyllä. E:hän on nyt 2 vuotta ja pian 8 kuukautta, ja ihan sellainen normaalikokoinen poika on. Seuraava koko kuitenkin oli 3-4 vuotta, joten ajattelin että siinä voisi kuitenkin olla liikaa väljyyttä. Tiedä sitten olisiko ollut, ja vähän harmittaa että kasvun varaa tässä ei oikein ole. Saattaa siis jäädä käyttö yhteen valokuvaan jos ei tule joskus arkena sitten muuten vaan laitettua päälle, ennenkuin jää jo pieneksi.

Liivin ohje oli mielestäni kirjoitettu vähän ärsyttävästi kun siinä oli useampikin kohta jossa muutaman rivin jälkeen tuli sellaisia huom lue tämä ennen kuin jatkat neulomista -kohtia jotka ovat rasittavia jos ei jaksaisi ajatella montaa asiaa yhtäaikaa. Mutta muutoin liivi oli kyllä ihan mukavaa neulottavaa ja onhan tuo kivan näköinenkin joten jos tarvetta joskus olisi niin voisin kuvitella tekeväni samalla ohjeella uudenkin. Ihan yhtä kertaa varten ei kuitenkaan jaksaisi oikeastaan mitään neuloa, niin saapa nyt nähdä tuleeko kuitenkaan toista tehtyä koskaan, ellei tosiaan tule opeteltua tällaisen pukemista pojalle ihan normaali arkenakin. 

Siihen viralliseen tarhakuvaan tämä olisi tarkoitus pukea mustan paidan ja mustien housujen kanssa, luulisin että näyttää ihan kivalta. Toivottavasti ottavat vaan kuvan sillä tavalla sopivalta etäisyydeltä että liivistä jotain edes näkyy. Vihreä väri ei kuvissa toistu aivan niin kirkkaana kuin se oikeasti on, eli kauniimpi tuo väri on luonnossa kuin näissä kuvissa, vaikka eipä se kuvissakaan varsinaisesti rumalta näytä. Jospa kuitenkin ammattikuvaajan laitteilla vihreäkin olisi vähän kirkkaampi. Tai sanotaanko että ammatilaisen taidoilla, ihan hyvä järkkäri mullakin on mutta ihan niinkuin jaksaisin sitä kauheasti säätää lasta kuvatessa... tai muulloinkaan...

Poika on aika ennakkoluuloinen näitä sovituksia kohtaan ja lahjoahan taas täytyi viimeisillä joulupipareilla jotka saatiin mummilta (tosin mummilassa niitä taisi vielä olla lisääkin). Kätevästi puolikas pipari mahtui tuonne pikkutaskuunkin. Se ehkä oli varsinaisen herkkujen saamisen lisäksi toinen tarpeeksi hauska juttu jotta liivi suostuttiin pukemaan päälle.

Mutta se mikä tässä on ihmeellistä on se, että kun pukemiseen oli saatu suostuteltua, niin kuulemma tämä olikin kiva päällä eikä kutittanut, tai siis "käynyt kipeäääääää"! Joten jee, tässäkö lanka josta voi tehdä jotain muutakin myöhemmin?! Vai olisko se vaan tuo suht avoin kaula-aukko ja hihattomuus, joiden vuoksi neule annettiin olla päällä jopa kuvien oton jälkeen. Ja ainakin poika lupasi että antaa sitten perjantaina hoitajien pukea tämä hänelle valokuvaan. Aamupalalle sitä tuskin vielä kannattaa laittaa jos haluaa varmistella että kuvassa ei näkyisi jotain puuroklimppejä tai vastaavaa.

Napit löysin, kuten yleensäkin, Nappi-Kikasta, enkä ollut liikkeessä sisällä kuin ehkä minuutin tai kaksi sillä napit iskivät silmään heti kun nappihyllylle kävelin. Aika söpöt ja hyvin sopii liiviin ja tuo siihen jotain hauskuutta. Pojan mielestä ne oli ensikatsomalta sammakot, mutta kyllä me sitten tultiin siihen tulokseen että pöllöjä ne kuitenkin on.

Mulla on vaikka kuinka monta neuletta tekeillä, ja varmaan jopa valmistakin pian on näyttää kun E:llä olisi perjantaina hoitopaikassa valokuvaus johon olen tekemässä (joo, yhä tekemässä kun nyt eletään tiistaita, hyvin ehtii!) neuleliiviä. 

Ennen kuin tuosta liivistä tai muistakaan valmistuneista pääsen bloggaamaan, niin tällainen tärkeä juttu tähän väliin, että meidän Igor täytti reilu viikko sitten jo 16 vuotta! Aivan pääsi unohtumaan täällä kertoa asia. 

Erään Facebook-linkin innoittamana otin jokin aika sitten kuvan itsestäni ja Igorista nyt, verrattuna samoihin tyyppeihin 16 vuotta sitten kesällä kun hänet perheeseen haimme. Ollaan me vähän muututtu tuossa ajassa. 

 

Igor on kyllä cavalieriksi todella harvinaisen iäkäs, jonkun nettisivun perusteella keski-ikä rodun edustajilla olisi vajaa 9 vuotta. Toivottavasti Igor jaksaa olla luonamme vielä hyvän aikaa.

Välisovitus.

Vaihteeksi tähän valmiiden neuleiden esittely -blogiin väläytys keskeneräisestä. Vielä ei oikein istu ihan niin hyvin harteille kuin toivon lopputuloksen tekevän, ja kaulus on vielä mietinnässä kun mitään pooloa en halua, mutta näkeehän tästä vähän osviittaa mitä on tulossa... Vielä tummaa harmaata on tulossa värikavalkadiin lisänä ja nuo jo käytetyt toistuvat myös myöhemmin helmassa ja hihoissa, jollain tapaa.