Kuten blogia lukevat ovat huomanneet, on päivitystahtini ollut melkoisen hiljaista viime aikoina, jopa viime vuosina. Taitaa olla suurin osa lukijoistakin kadonnut, ainakin mitä voi kommenttien määrästä päätellä. Niinpä olikin tosi mukava yllätys, kun myös mut kutsuttiin mukaan oululaisten käsitybloggaajien tapahtumaan Lankamaailmaan!
Nykyään tulee tosi harvoin käytyä lankaostoksilla, ja oli mukava kierrellä hipelöimässä lankoja, ihania värejä hyllyt täynnä. Nuo vaunupeittoonkin käytetyt Merino Extrafine -kerät houkutti kovasti E:n villapaitaa ajatellen mutta en nyt raaskinut kummiskaan ostaa niitä, täytyy vähän enemmän suunnitella vielä. Aivan ihania värejä kuitenkin näissäkin.
Odotin tätä tapahtumaa tietty mielenkiinnolla, kun monesti on eri blogeista vastaavista lukenut, ja oli kyllä tosi mukavaa päästä osaksi. Tarjoilutkin oli aivan ihania, Kahvila Kreema oli leiponut herkkuja ja Choco Somniasta oli suussa sulavan ihanat konvehtimaistiaiset. Kofeiinikompanian teet myös maistui varsin hyvälle, täytyy varmasti poiketa hakemassa kotiinkin jotain laatua tässä kun joku päivä tehdään retkeä kaupungille.
Paitsi oman blogin päivitys, on myös muiden blogien lukeminen jäänyt kyllä viime aikoina tosi heikolle, ei vaan meinaa ehtiä seuraamaan mitään blogeja ja tulee vaan klikkailtua läpi. Mutta oli hauska nyt nähdä ihmisiä blogien takana ja monta uutta blogia onkin lisätty sinne Bloglovinin listalle jos vaikka ehtis seurailemaan välillä edes, ja Instagramiin on tullut monta uutta seurattavaa tämän illan aikana! (mut löytää sieltä paularox-nimellä)
Tapahtumassa olivat mukana nämä muut bloggaajat:
Neulova Narttu neulovanarttu.blogspot.fi
Lämmin ilo lamminilo.blogspot.fi
Button & Stripe buttonandstripe.blogspot.fi
Puikoilta pujonnu puikoiltapujonnu.blogspot.fi
Vasenkätisen väkerryksiä sannan-myblog.blogspot.fi
Meidän pieni ryyni meidnpieniryyni.blogspot.fi
Paula puuhastaa paulapuuhastaa.blogspot.fi
Pehemiä paketti pehemiapaketti.blogspot.fi
Sufferiinan salonki sufferiina.blogspot.fi
Villasukkatehdas villasukkatehdas.wordpress.com
Let's make this a good day lets-make-this-a-good-day. blogspot.fi
Lumioosi lumioosi.blogspot.fi
Pieniä hetkiä pieniahetkia.blogspot.fi
Lämmin ilo lamminilo.blogspot.fi
Button & Stripe buttonandstripe.blogspot.fi
Puikoilta pujonnu puikoiltapujonnu.blogspot.fi
Vasenkätisen väkerryksiä sannan-myblog.blogspot.fi
Meidän pieni ryyni meidnpieniryyni.blogspot.fi
Paula puuhastaa paulapuuhastaa.blogspot.fi
Pehemiä paketti pehemiapaketti.blogspot.fi
Sufferiinan salonki sufferiina.blogspot.fi
Villasukkatehdas villasukkatehdas.wordpress.com
Let's make this a good day lets-make-this-a-good-day.
Lumioosi lumioosi.blogspot.fi
Pieniä hetkiä pieniahetkia.blogspot.fi
Lankamaailman henkilökunta piti pientä esittelyä valikoimastaan ja musta oli erityisen kiva nähdä kuinka intohimoisesti he itsekin suhtautuvat neulomiseen (ja käsitöihin yleensäkin), tuli ihan mieleen ne ajat kun itsekin ehti kokonaisia aikuisten villapaitoja neulomaan. Ehkä vielä joskus!
Ja olihan sieltä tietenkin pakko jotain ostaa vaikken muka mitään aikonutkaan hommata. Viime talven aikana useampi oma villasukkani kului puhki (ihmekö tuo kun ovat jo vuosia vanhoja), joten omia sukkia ajatellen ostin tuota tosi nätin väristä Arwettan merinovillasukkalankaa, ja suklaata piti kotiinkin ostaa herkuteltavaksi miesväen kanssa.
Illan jännittävin osuus oli sitten kotona avata nämä lahjat, lahjomukset, miten nyt haluaakaan sanoa. Aikamoiset paketit minusta!
Lankamaailma oli muistanut meitä aikamoisella määrällä lankoja ja hienot puikot ja virkkuukoukkukin pussista löytyi, ja Ruohonjuurikin oli melko mahtavan lahjan lahjoittanut. Kyllä tänään tunsi itsensä oikeinkin bloggaajaksi isolla B:llä! Kiitos kovasti Lankamaailma ja yhteistyökumppanit ja muut bloggarit!
Oli varmasti kiva kokemus. Pääsisinpä minäkin joskus vastaavanlaiseen tilaisuuteen!
VastaaPoistaToivotaan että sellanen onni osuu kohdille :)
PoistaKuulostaa kivata tapahtumalta, ja mahtavat lahjukset saitte! Mie kävin just tänään tuhlaamassa vähiä rahojani samassa liikkeessä, kyllä sieltä löytyy vaikka ja mitä :D
VastaaPoistaKyllähän se jonkun muun sanoja lainatakseni on semmonen yhenlainen karkkikauppa :)
PoistaPyysin aikoja sitten sun blogin osoitteen ja nyt vasta ehdin selailla sen läpi. :) Ihania töitä! Tuli itsellekin inspiraatio neulomiseen taas. En ole B:n synnyttyä neulonut mitään. Opettelin uudestaan neulomaan vuonna 2010 ja olin tosi tuottelias ja aktiivinen sen jälkeen, mutta kahden lapsen kanssa ei vaan ole ollut aikaa. :/ Ihailin etenkin noita sun itsellesi tekemiä neuleita! Olisi ihanaa tehdä itselle joku neuletakki vaikka. :) Mulla olisi itse asiassa haaveissa toisintaa semmoinen neuletakin ja boleron yhdistelmä, joka multa jo löytyy. Se on joku H&M:n akryylihirvitys, mutta malli on aivan täydellinen ja oon haaveillut, että tekisin samanlaisen jostain laadukkaasta langasta. Pitäisi vaan viedä se ensin jollekin kokeneemmalle neulojalle näytille, jotta saisin apua alkuun pääsemiseksi. Luotan siihen, että pojat alkaisivat kohta leikkimään keskenään edes silloin tällöin ja äiti saisi istahtaa sohvalle neulomaan. :D
VastaaPoista/Pauliina L.
Ota mukaan jos nähdään loppukuusta niin katotaan osaanko yhtään auttaa? :) Aika on kyllä ihan olematonta neulomiselle, nuo omat neuletakitkin alkaa olla kohta kaikki jotain lähes kymmenen vuotta vanhoja. Uuden kyllä oikeasti tarttiskin, vaan miten ehtii... Kuitenki itse neulottu villatakki on ihan eri juttu kuin ostaa kaupasta joku valmis neule...
PoistaNo jos siitä ei ole liikaa vaivaa, niin sehän olisi ihan huippua, jos ehtisit vilkaista sitä! :) En kyllä tarkoittanut kerjätä sulta apua kommentillani. :D Mutta otan vaikka neuleen mukaan ja katsotaan sitten, että onko sitä edes mahdollista/järkevää kopioida. :)
VastaaPoistaNo voi vitsi, nyt harmittaa... Mut kutsuttiin myös mukaan tuohon tapahtumaan, mutta sepä olikin juuri silloin kun en ollut Oulussa. :(
VastaaPoistaKiva oli kuitenkin lukea sun raporttisi, nyt tiedän että jatkossa (jos tilaisuuksia tulee) kannattaa tehdä kaikkensa että pääsee osallistumaan! :)