tiistai 24. joulukuuta 2013

 
Kämmekkäät
Novita 7 veljestä,  
turkoosi 13g, petrooli 16g ja harmaa 90g (yhteensä 119g)
Puikot 3.5mm

Joulun ainoa itsetekemäni joululahja oli kuvassa näkyvät kämmekkäät veljelleni. Olen muutamia vuosia sitten tehnyt hänelle kämmekkäät, joita hän joskus kovasti kehui hyviksi esimerkiksi autoa ajaessa ja ajattelin että haluaisin hänelle pitkästä aikaa nyt tehdä jotain, joten nämäpä olivat helppo valinta kun kerran tällaisista on tykännyt ja varmaan 4-6 vuodessa ne vanhatkin on jo kuluneet!

Kommenttia en ole vielä kuullut mutta ovat kuitenkin menneet perille (kummasti veljeä muistuttaneen joulupukin välityksellä...) joten uskalsin blogata.


Kun en millään kerennyt neuloa jouluksi enempää, mutta myös toista veljeä ja puolisoaan olisin halunnut jollain neulomuksella muistaa, niin laitoinpa heille sitten menemään lahjakortit, joilla lupaan neuloa heille ensi vuoden aikana toivomuksen mukaisen asusteen. Ehkä tämä ei ole aivan liikoja luvattu edes mun tahdilla, heh heh. Saapa nähdä millaisia toivomuksia sieltä tulee.


Sitten vielä hyvät joulunajan jatkot kaikille tämän jouluisan kuvan myötä. Siinä E-poika tyytyväisenä kasvattaa omaa lahjapinoaan! Ensimmäinen joulu kun oma lapsi todella ymmärtää jotain koko asiasta, joten ihan kotosalla omalla porukalla ollaan haluttu olla. Ja vaikka itse olen jälleen kerran flunssassa (muutaman päivän edellisen jälkeen ehdinkin olla terveenä) ja olo on aika ärsyttävä, niin kyllä mukavasti jouluolo on tullut lapsen iloa katsellessa. Kummasti 2-vuotiaskin näköjään osaa innostua yhdessä touhuilusta ja tietysti niistä lahjoista myös. Meillä kun menee usein viikkojakin että ehditään kunnolla viettää aikaa koko perheellä kun miehen vuorotyön vuoksi meidän aikuisten vapaapäivät menee välillä täysinkin ristiin, niin onhan se ihanaa kun nyt on sattunut niin että isilläkin on monta vapaata meidän kanssa! Poika sai lahjaksi muun muassa 2-vuotiaille sopivan sammakkopelin jota ollaan kolmestaan pelattukin tosi monta kertaa ja voi että on ollut mukavaa!

6 kommenttia:

  1. Kivan näköiset! Taidan käyttää samaa ohjetta - en ole neulonut lapasia (paitsi vauvojen peukalottomia) sitten peruskoulun, mutta mies on jo pitkään pyydellyt tekemään hänelle jotkut kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin on lapasten neulominen jäänyt tosi vähälle, nyt olen niistä vasta innostunut. Sitä peukkua kai oon pelännyt, aika turhaan :)

      Poista
  2. Upeat kämmekkäät ja tosi kiva idea tuo lahjakortti.
    Ihanaa Joulun Jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin myöhässä näihin vastailen. Mutta hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Hyvä idea tuo lahjakortti, täytyy pistää korvan taakse. Minulla jäi yhdet sukat kärkeä vaille valmiiksi, neuloin ne joulupäivänä loppuun. Nyt mietin, että annanko saajalle saman tien vai maltanko odotella ystävänpäivään.

    Meillä kolmevuotias oli alkuillasta sitä mieltä, että jokainen saa yhden paketin. No eihän se ihan niin mennyt. Ensimmäisen lahjan avattuaan hän kysyi; 'saanko avata toisenkin'? Hieman oli isoveljillä eri tahti pakettien aukaisussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan muistiin, joskus itsekin olen tuon idean varmaankin jostain blogista bongannut, vuosia sitten luultavasti.

      Ihmeen hyvin tuo 2v jo hoksasi tuon lahjojen idean, sentään ei harmittanut vaikka osa meni isille ja äidillekin :) Siinä vaiheessa kun pukilta tuli ensin lahja isille, sitten äidille, alkoi kyllä olla jo sellanen olotila että seuraavan täytyy olla hälle... onneksi oli, ehkä muutoin olisi harmittanutkin ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!