Luvattu herkkujen esittelymerkintä. Lähes kaikki käyttämäni reseptit löytyivät Kinuskikissan sivuilta, suosittelen siis sitä kaikille jos joku blogeja lukeva ei ole sinne vielä syystä tai toisesta löytänyt, jatkuvasti uusia ihania ohjeita ja meidän taloudessa varmasti joka juhlassa on tarjottavia Kinuskikissan ohjeilla.
Suolaisissa tarjottavissa lohipiirakka ja chorizonyytit olivat siis tehty tuolta yllämainitulta sivustolta löytyneillä ohjeilla. Lohipiirakkaa ollaan tehty ennenkin ja erittäin hyvää on, ja chorizonyytit osoittautuvat varsinkin vajaa 2-vuotiaan E:n suuriksi herkuiksi. Hän on vähän nirso maistelemaan mitään uutta eikä suostunut syömään näistä tarjottavistakaan oikeastaan mitään muuta (paitsi lohipiirakasta lohipaloja), mutta nyyttejä meni useita kappaleita. Näitä varmasti tehdään jatkossakin vähintäänkin E:lle esimerkiksi tuleville syntymäpäivillensä.
Voileipäkakku on härkäkakku, jonka ohje löytyi Ullan unelmien Ullan julkaisemasta kirjasta Suloiset suolaiset. Sain tuon kirjan keväällä tavallaan lahjaksi (lahjakortti nettikirjakauppaan) ja paljon on hyvän kuuloisia reseptejä siinä, varmasti tulee testattua muitakin. Tämäkin oli oikein hyvää, joskaan ei mielestäni aivan yhtä hyvää kuin aiemmin voileipäkakkuohjeista kokeilemani porokakku (jonka ohjetta en enää löytänyt Valion sivuilta), voittamaton voileipäkakku ja lohikakku... Mutta hyvää kuitenkin ja, samoin kuin lohipiirakka, tuli syötyä kokonaan. Paitsi että lohipiirakkaa jäi vielä toinen juhannusviikonlopun herkuksi, onhan tässä jollakulla nimpparit ja synttäritkin tulossa joten tekosyitä herkutteluun löytyy lisää!
Leivokset olivat aivan herkullisia, ja sellaisia että ainakaan kahta palaa enempää ei voi syödä koska makean nälkä todellakin hyytyy siinä vaiheessa. Nam!
Mansikkaherkkis oli tosi kuohkeaa ja pehmoista, melko makeaa sekin muttei kuitenkaan liian. Sektoripiirakka ei ollut meillä aivan nimensämukainen, vaan laitoin sekä raparperikiisseliä että mansikoita koko kakun päälle. Tämä oli aivan ihanaa! Ei varsinaisesti kovinkaan makeaa, vaan juuri sellaista sopivaa jälkiruokatyyppistä, täyte maistui todella ihanasti vaniljalle, kuin sellaista kerroskiisselin paksua vaniljakastiketta ja raparperit ja mansikat ja tuo keksipohjakin sopivat siihen todella hyvin... Makeamman mansikkaherkkis-kakun jälkeen tämä oli aivan yllättäväkin maku kun tosiaan tuntui että tämähän ei ole makeaa ollenkaan vaan ihan vaan vaniljaista ja raikasta... nam! Tätä jäi vain pieni pala jäljelle, täytyy syödä se ennenkuin mies ehtii ekana asialle! Tätä voisi aivan hyvin tehdä joskus ihan muuten vaan, ei ole tosiaan liian kakkumaisen makeaa vaan ihan hyvä jälkkäri tai muuten-vaan-piirakkakin!
Suosittelen siis kaikkia ohjeita, mutta erityisesti lohipiirakkaa, chorizonyyttejä, sektoripiirasta ja cookie dough-leivoksia... Nam nam! Juhlissa on aina kivaa jos tarjottavaa jää sopivasti vielä parille seuraavallekin päivälle itselle, sen pidempään niitä ei viitsi syödä sentään. Näitäkin ohjeita tulee varmasti kuitenkin käytettyä toistekin!
Loppuun vielä hauska ja ilahduttava kohtaaminen tältä päivältä; ruokakaupassa kassalla ollessamme joku aivan vieras nainen tuli oikein asiantehden kehumaan E:n villapaitaa, oli kuulemma katsonut että on tosi hieno paita ja olenko ihan itse tehnyt ja omasta päästäkö vai ohjeesta, että hänkin mielellään lapsenlapselleen tekisi jotain vähän erilaista. Kyse oli tästä viime kesänä tekemästäni apinatakista. Kylläpä ilahdutti! Takki on muuten nyt juuri täydellisen kokoinen E:lle, ei yhtään liian väljä muttei vielä aivan makkarankuorikaan, hyvin siis on palvellut kahtena kesänä viileämpinä kesäpäivinä.
Näyttää ja kuulostaa tosiaan herkulliselta. Ja kokemuksesta voi sanoa että teillä on kyllä aina ihan parhaat tarjoilut! :)
VastaaPoistaNuha vielä vaivaa edelleenkin täällä, mutta energiataso on kyllä selkeesti jo noussu, niin jospa se tästä lähtis kohta..
Wau mitä herkkuja. Ihanaa Juhannuksen Aikaa Sinulle ja Perheellesi.
VastaaPoista