Pitkästä aikaa moikka! Täällä koitetaan taas vaihteeksi tehdä paluuta bloginkin puolelle, kun neulottukin kerran on. Tällä kertaa lähinnä kuvapläjäystä, koska kuvat aika pitkälti puhuu puolestaan. Suosittelen Instagramin käyttäjiä seuraamaan blogin Instagram-tiliä paulajulk koska sinne nyt vaan on helppoa ja näppärää lisätä kuvia sitä mukaa kun jotain blogin aihepiiriin liittyvää kerrottavaa on, joten päivittyy huomattavasti tiheämmin kuin blogi. Mutta jos tässä neulomiset jatkuu jollain tahdilla nyt, niin eiköhän tännekin tule sitten tarinoitua taas.
Pieni myssy toivottavasti vastasyntyneen vauvan päähän tuli tehtyä jo heinäkuussa. Ohje löytyy linkin takaa Ravelrysta, lankani oli huomattavasti ohuempaa joten hieman säätämistä vaati, mutta ainakin Anna-nuken malliposeerauksen perusteella kenties tuo kokotavoite saavutettiin. Lankana oli jotain ystävän New Yorkista tuomaa violetin ja mustan sävyissä hieman pätkävärjättyä lankaa yhdistettynä johonkin yksiväriseen violettiin. Kuten huomaatte, en ole nyt jaksanut keskittyä neulomiseen niin tarkkaan että osaisin tarkkoja speksejä antaa, vaan kun neuloa on huvittanut ja siihen on kyennyt ja ehtinyt, niin olen keskittynyt olennaiseen eli neulomiseen itseensä.
Myssyn pariksi valmistuivat myös sukat, tutulla ja turvallisella junasukkien mallilla tietysti. Pikkuruiset nämäkin, näin sitä vain unohtaa jo kahdessa ja puolessa vuodessa että niin pieniä ne pienet päät ja varpaat ja koko ihmisenalut ovat alkujaan.
Eikä kahta ilman kolmatta, tulevalle pikkusiskolle on valmistunut tuossa kuukausi sitten myös piiiiikkuruinen liivimekko, Jaanan söpöllä Ellin mekon ohjeella. Tässäkin vähän säädetty, koska tuota kauan, kauan, kauan marinoitua Rowanin Cotton Woolia oli käytettävissäni vain rajoitettu määrä. Toivottavasti tämä kuitenkin tulee menemään alkuun, josko edes heti sairaalasta kotiutuessa olisi käyttökelpoinen. Alla pikkuruiset bodyt ja sukkikset joihin vertaaminen ainakin antaa toivoa että mekko mahtuisi ainakin hetken.
Ja toki myös veljeksiä on muistettu, vihdoin on E:kin saanut uudet sukat, niiden kaksi vuotta sitten tehtyjen apinasukkien tilalle, jotka jo viime talven olivat aivan väärää kokoa, onneksi villasukat kuitenkin menevät liian pieninäkin kun tuppaavat venymään ja kukas nyt siitä välittäisi vaikka kantapää seilaa jossain jalkapohjan alla. Näistä sukista tosin tuli vähän paksummat, ja kuulemma ohuemmatkin esimerkiksi kumppareihin saisi olla, joten sellaiset on vielä tehtävä. Mutta muutoin eskarilainen kyllä näistä kovasti tykkää.
Myös pikkuveli N sai ihan ekoja vauvasukkiaan lukuunottamatta kai ensimmäiset täysin omat äidin neulomat sukat, eli ei isoveljeltä perittyjä. Lumiukkokuviot itse hahmoteltu, kirjoneulekäsialassa pitkästä aikaa tehden runsaasti parantamisen varaa, mutta ihan kivat näistä silti tuli, suloiset jopa. Ja kun lapsi itse tykkää, niin mitäs pienistä epätasaisuuksista välittämään. Kunhan liian löysät langanjuoksut eivät vaan katkeaisi nurjalla puolella kun sukat kuitenkin saattavat pienissä käsissä kokea välillä koviakin.
Näin - paluu on jälleen kerran tehty ja tällä kertaa näyttää ihan lupaavalta että jatkoakin seuraa, kun tässä on jonkin verran vielä sellaista aikaa edessä että neulomiselle jää hetkiä ja keskenkin on tällaisia sopivia pienehköjä töitä joiden valmistumista lähitulevaisuudessa en niin suuresti epäile. Toivottavasti siellä edelleen joku sitkeä lukija on jäljellä seurailemassa!